keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Sataman valot (3)

 

Mökki myyntiin


Alun alkaen oli selvää, että asunnon ostaminen Helsingistä, läheltäkään keskustaa, ei olisi mahdollista hinnan vuoksi.  Rintamamiestalon arvo  Hämeenlinnassa ei riitä.  Hyvältä vaihtoehdolta tuntui asumisoikeusasunto.  Siihen myös varsin nopeasti päädyttiin.  Meillä kun sattui sopivasti olemaan jo aiemmin hankittu jonotusnumero pääkaupunkiseudulle.  Se oli hankittu edellisen, sen suuren laman aikana 90-luvulla.  Aikana jolloin kaikki meidänkin perheen taloudessa oli hyvin epävarmaa.

Elettiin vuoden 2011 helmikuuta.  Netistä alettiin etsiä mahdollista uutta kotia, asumisoikeusasuntoa.  Sieltä löytyi useampiakin vanhoja asuntoja, mutta myös tulossa olevia uusia.  Myöhemmin keväällä löytyi Jätkäsaareen suunnitteilla oleva kohde, joka alkoi heti kiinnostaa.  Aivan keskustan tuntumassa, ratikka kulkee vierestä ja meri näköetäisyydellä.  Siellä joutuisi kylläkin aluksi asumaan keskellä rakennustyömaata, koska koko alue on täysin valmis vasta 2025! Mutta oltaisiinpa lähes ensimmäisten joukossa.  Asunnot tulisivat hakuun myöhemmin samana vuonna ja valmistuisivat 2012 lokakuussa.

Nyt alkoi puuduttava odottamisen ja itselleen todistelun aika.  Joka päivä piti tarkistaa netistä, joko haku on alkanut, tai josko olisi uusia vielä parempia kohteita tulossa.  Päivittäin tuli testattua itseään päätöksen oikeellisuudesta.  Sopeutuuko sitä jälleen Helsinkiin.  Mitä täällä Hämeenlinnassa ja omakotiasumisessa on sellaista mistä ei voisi luopua.  Joka asiassa löytyi aina ne sekä hyvät että huonot puolensa.  Ollaanko nyt aivan hulluja!








Hakuaika koitti, päätös tuli joulukuussa: meille oli myönnetty asumisoikeus.  Seuraavaksi tuli sitten toteuttaa käytännössä se suurin juttu, joka tähän asumismuodon vaihtamiseen liittyi.  Hyvin rakkaaksi käynyt rintamamiestalo piti saada myydyksi. 

Loppujen lopuksi kaikki tapahtui hämmästyttävän nopeasti ja ilman sen suurempia tunnemyrskyjä.  Ennen joulua kävi kolme välitystoimistoa katsastamassa paikat ja jättämässä myyntitarjoukset.  Myyntiajaksi he arvioivat noin puolta vuotta, mutta joissakin tapauksissa ajat ovat venyneet kuulemma jopa yli vuoteen! Lähdettiin tapaninpäivänä Sevillaan, jossa viikon ajan mietittiin ja sulateltiin kaikkea mitä oli tapahtumassa. Uudenvuoden yöllä palattiin kotiin ja seuraavana arkipäivänä sovittiin myyntitoimeksiannosta valitun välittäjän kanssa.

Kuntotarkastuksen suorittamisessa ja erilaisissa välittäjän paperihommissa kului noin kolme viikkoa. Ensimmäisestä julkisesta näytöstä kului reilut kolme viikkoa kun kaupasta oli sovittu.  Kaupat tehtiin 2.3.2012 - taas oli yksi vaihe elämästä peruuttamattomasti takana.


Mutta onneksi uusi oli edessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti