Aikanaan kaikki päättyy hyvin

    Vuodet eivät ole veljiä keskenään.  Joillekin vuosi on edellisistä poiketen tuonut isojakin muutoksia niin hyvässä kuin pahassakin.  Toki monet asiat jolkottavat samoja polkuja kuin monesti ennenkin.  Hengissä ainakin ollaan selvitty.

    Omakohtaisesti on tullut koettua vuoden aikana monenlaisia tuntemuksia.  Keväällä, koronan alkaessa vyöryä päälle ja iskiessä oikein avokämmenellä, olimme Espanjassa.  Siellä tuli koettua miltä tuntuu oikea ulkonaliikkumiskielto espanjalaisittain ja elämä hotellin vankina.  Paniikin tunnetta lisäsi se että lentoja alettiin peruuttaa, omakin paluulento lähti alta.  Lisäksi tuli määräys että kaikkien hotellien täytyi heittää asukkaansa pellolle ja sulkea ovensa 22.3.  Kuin ihmeen kaupalla saimme juuri tuolle sunnuntaille paikat Finnairin järjestämille ylimääräisille lennoille.  Kotona sitten olimme kuuliaisesti kaksi viikkoa täydellisessä karanteenissa kohtaamatta muita ihmisiä.

    Kesällä oli helpompaa kuten kaikilla muillakin.  Mökillä riitti puuhastelua ja se antoi tarvittavaa vaihtelua.  Saattoi tavata lapsia ja heidän lapsiaan kuten myös ystäviä.  Kesä ei oikein poikennut aikaisemmista kesistä.

    Syksyn edetessä alkoi elonpiiri ympärillä jälleen kaventua.  Tapaamiset onnistuivat skypellä ja puhelimella.  Jäi paljon aikaa käytettäväksi lukemiseen ja kirjoittamiseen.  Syksyn aikana tuli luettua toistakymmentä kirjaa; niin Markus Leikolaa, Venla Saaloa ja Jhumpa Lahiria kuin myös Taija Tuomista ja Natalie Goldbergiä.  

    Kirjoittamiseen jäi sen verran aikaa että sain jo elokuulla valmiiksi kirjan johon raavin tapahtumia elämäni varrelta.  Nyt ihan ennen joulua valmistui toinen kirja joka pitää sisällään valokuvia ja proosarunon kaltaisia tekstejä.  

    Jos elämä olisi rullannut kuten aiemminkin ”normaaliaikoina”, siis ilman koronan tuomia rajoituksia, en varmaankaan olisi samalla intensiteetillä pystynyt keskittymään lukemiseen ja kirjoittamiseen.  Tämä ainakin täytyy laskea plussan puolelle kohta päättyvänä vuonna.  Miinukselle menee ilman muuta fyysisen kunnon ylläpitäminen, kuntosalin olen jättänyt väliin alkusyksystä vapaaehtoisesti ja nythän se onkin suljettu toistaiseksi.  Väliin on jäänyt myös keilaus ja nyt vielä bocciakin.

    Muutosta elämään ei ole näkyvissä aivan kosketusetäisyydellä.  Nyt vaan odotellaan josko kesä toisi ainakin osittaista helpotusta koronan osalta.  On luotettava että aikanaan kaikki päättyy hyvin. 

 

 Hyvää ja onnellista alkavaa vuotta 2021.

Kotona taas

 

    Olen taas somerolaisena Somerolla. Paluumuuttajana synnyinseudullani viidenkymmenenneljän vuoden jälkeen.  Muutin perheen mukana Somerolta keskikoulun käytyäni vuonna 1963 ja palasin 2017.  

    Aluksi yritin tavoittaa Somerosta ja somerolaisuudesta jotakin sellaista lapsuudesta muistiin painunutta, josta ei oikein meinannut saada otetta. Tunnetta – mielentilaa.  Kävelin vanhoja tuttuja teitä, oikaisin aivan uusien katujen kautta.  Kaikki tuntui tutulta ja samalla vaikutti vieraalta.  Vanhojen rakennusten tilalle on noussut uusia.  Vanhojen ikäluokkien tilalle on noussut uusia.
 
    Kaipasin Rostin taloa jonne muutimme Kivisojalta?  Entä missä on saha, missä teurastamo, missä meijeri?  Missä on Sokama, missä Teboil?  Entä missä on Yhteiskoulu ja Anni Halme?  Missä Olavi Virtasen valokuvaamo?

    Vanha Seurakuntatalo on sentään paikallaan kirkon kupeessa, samoin Kirkonkoulu.  Linja-autoasema on hiljennyt, apteekki muuttunut Kroppilaksi.  Isän rakentama kotitalo Heikintiellä on saanut laajennuksen kylkeensä.

    Häme on vaihtunut Varsinais-Suomeksi.

    Maailma muuttuu. Itseni tunnen silti yhä hämäläiseksi ja somerolaiseksi. Täällä ovat esivanhempani asustaneet ainakin jo vuodesta 1781 lähtien.  Syvällä ovat saappaani Someron savessa. Ympyrä on sulkeutunut, tunnen olevani taas kotona.

    Se on hyvä tunne tuo kotona olemisen tunne.  Se on olotila jossa ei ole  lähtemiseen pakottavaa tunnetta, tarvetta.  Elämä soljuu eteenpäin vaikka näennäisesti pysyykin aloillaan.  Voi rakentaa osin paljonkin muuttuneesta lapsuuden kotiseudusta itselleen sopivan mielenmaiseman.  Asetella omat pienet ympyränsä niin että pysyvät mieleisessä järjestyksessä.

    Olen etsinyt ympyröilleni paikkaa hämäläisellä rauhallisuudella.  Olen saanut uudelleen yhteyden muutamiin koulukavereihin.  Eläkeläisillä on täällä runsaasti harrastusryhmiä joihin olen muutamiin tuppautunut mukaan.  Lieneekö ympäristöllä vaikutuksensa että parin vuoden laiskemman kauden jälkeen olen löytänyt taas hienoista intoa valokuvaukseen, ja ennen kaikkea jumissa ollut kirjoittaminen on saanut uutta puhtia.  Kesän aikana sain viimeinkin valmiiksi kirjan johon olen koonnut elämääni lapsiani sekä heidän lapsiaan varten.  Sen lisäksi sain muutama päivä sitten valmiiksi toisen kirjan jossa olen sitonut yhteen valokuvaa ja sanoja: Sanoitettuja kuvia.

https://waarin-vinkkeli.blogspot.com/p/sanoitettuja-kuvia-kuvitettuja-sanoja.html

    Ei kai voi muuta sanoa kuin että Somero on ihan hyvä paikka asua ja elää.  Täältä löytyvät lapsuuden mansikkapaikat!