2013 kuvasatoa

    Vuoden 2013 aikana on albumiin kertynyt kuvia reilut 2100.  Olen yrittänyt poimia tuosta massasta sellaiset kuvat, jotka syystä tai toisesta miellyttävät eniten omaa silmääni.  Rajasin kohteiksi ns. maisemakuvat, näkymät ulkona liikkuessa.  Ovat ehkä myös jonkinlaista mielenmaisemaa - selvästikin tykkään puista ja merestä. 
   
(Kuvat ovat Helsingistä ellei muuta mainita.)


 Paikallinen keskitalvi, osa puista lehdettömiä, mutta appelsiinit hehkuvat.
 16.01 Alhambra, Granada.


 Välimeren ja taivaaan syvänsininen toistuu rannan rakennuksissa ja veneessä.
 17.01 Fuengirola.


Näkymä parvekkeelta.  Kevään kirkkautta ja utuisuutta.  Lokki.
17.04 Jätkäsaari.


Helsingin historiallista keskustaa.  Kesällä puiden lehvästöt peittävät näkymän.  Lokki.
03.05 Tähtitorninmäki.


 Kaikki häviää pehmeään sumuvaippaan.
 10.05 Jätkäsaari.


Mannerheim has just left the building.
 27.05 Kiasma.


Yksi lempipuistani alkukesän aamuisessa idyllissä.
 07.06 Ursininkallio.


 Juhannuspäivän rauhaa.
 23.06 Hietaniemen hautausmaa.


Päätöspäivän värisavutulitus, ensimmäistä kertaa Suomessa.
19.07 Tall Ship's Races.


Purjeiden paraatissa Mexicolainen Cuauhtemoc, miehistö mastoissa.
20.07 Tall Ship's Races.


 Aika on pysähtynyt.
 23.07 Strängnäs.


 Luke Jerramin Sky Orchestra -teos kutsui kaupunkilaiset taivaskonserttiin.
 16.08 Helsingin Juhlaviikot.


 Oudot tyypit osallistuivat Taiteiden yöhön.
 22.08 Jätkäsaari.


 Nostureiden sinfoniaa.
 27.08 Jätkäsaari.

 Rannalla istuja.
 29.08 Suomenlinna.



 Kuin jostakin sadusta tai menneestä maailmasta.
 29.08 Suomenlinna.


 Yksin merta vastaan.
 29.08 Suomenlinna.


 Katseenvangitsija.
 29.08 Suomenlinna.


 Ulkoilmamuseon idyllinen kylänraitti.
 10.09 Somero.


 Kattosommitelma kurkottaa taivaisiin.
 26.09 Tallinna.


 Ensimmäinen syysmyrsky.
05.10 Ursininkallio.


 Aamun ensi kajo, nosturien silhuetit.
 14.10  Telakkaranta, Hietalahti.


 Näkymä parvekkeelta. Illan värijuhlaa Lauttasaaren yllä.
 21.10 Jätkäsaari.


 Yksineläjä.  Vastatuuleen.
 25.10 Kaivopuisto.


 Ursan kaunis tähtitorni, mallia 1926.  Viimeisiä ruskan värejä.
 25.10 Kaivopuisto.


 Rantautunut
 05.11 Jätkäsaari.


 Näkymä parvekkeelta.  Meren yllä taivainen myllerrys.
 06.11 Jätkäsaari.


 Merellä myrskyää, rannalla ollaan viisaita..
 10.11 Ursininkallio.


 Lauantairuuhkaa...
 16.11 Kolmen sepän aukio.


 Jäinen kansi kahlitsee veden.
 26.11 Somero.


 Lapsuuden maisemaa.  Talvi valmistelee tuloaan.
 26.11 Somero.


 Waldemarin lapsuuden maisemaa.  Kuura tekee taideteoksia.
 26.11 Somero.


 Suosikkipuuni valmistautuu talveen.
 13.12 Ursininkallio.


 Kaksikko hallitsee koreografiat.
 13.12 Ursininkallio.


 Aleksis Kivi mietteissään, varis istuu vartiossa.
 13.12 Rautatientori.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti