Qu’Appelle Valley, Saskatchewan

 
Buffy Sainte-Marie (syntymänimeltään Beverly Sainte-Marie) on kanadalainen muusikko-laulaja-lauluntekijä.  Hän syntyi 20. helmikuuta 1941 cree-heimoon, syntymäpaikka oli Qu’Appelle Valley, Saskatchewan, Kanada, josta hänet adoptoitiin lapsena Yhdysvaltoihin.

Musiikkigenre pitää sisällään folk-, rock-, country- sekä elektronimusiikin.  Buffy Saint-Marie on myös arvostettu kuvataiteilijana eripuolilla maailmaa.  Lisäksi hänet tunnetaan luennoitsijana, opettajana ja kansalaisaktivistina, joka on aina rohkeasti pyrkinyt tuomaan intiaanien oikeuksia esille lauluissaan ja puheissaan.  Opiskelupaikkana oli Massachusettsin Yliopisto ja hän on suorittanut tohtorintutkinnon (tiettävästi useammassa kuin yhdessä tieteenalassa).  Tietokonetta (Apple II, Macintosh) hän alkoi käyttää laulujen taltioinnissa ja visualisoinnissa sekä taiteentekemisessä jo niin varhain kuin 1981, alan todellisia pioneereja siis!

Tunnetuksi Buffy tuli läpimurtohitillään The Universal Soldier 1964, jonka myös  Hector on levyttänyt suomeksi nimellä Palkkasoturi. Hänen muita tunnettuja teoksiaan ovat esimerkiksi Starwalker, Soldier Blue, Bury My Heart At Wounded Knee sekä (myös Elviksen levyttämä) Until It’s Time For You To Go.

Hänelle on myönnetty Oscar-palkinto Upseeri ja herrasmies-elokuvan tunnusmusiikista Up Where We Belong.             
 

Eilen Buffy Saint-Marie yhtyeensä kanssa esiintyi Helsingissä, Savoy-teatterissa.  Sali oli tietysti viimeistä paikkaa myöten täynnä, minäkin kuitenkin onnistuin saamaan lippuni.  Minulla on vahva muistikuva, että olin kuulemassa häntä jonkinlaisessa folk-tapahtumassa nykyisen Kivenlahden seudulla  alkukesästä 1966, jolloin hän vieraili Suomessa ensi kertaa. Jokatapauksessa tutustuin Buffyn musiikkiin ensimmäisen kerran joskus 60-luvulla. Ja kuten arvaatte, jäljet jäivät.  Jäljen jätti sekä Buffy itse, mutta myös intiaanikansojen kohtalo.  Aloin tajuta miten vääristelevää kuvaa lännenelokuvat ja sarjakuvat intiaaneista tuohon aikaan tarjosivat.  Heräsi kiinnostus intiaanikansojen kulttuuriin sekä historiaan, jonka viimeiset vaiheet ovat häpeällistä luettavaa.
 
Historiassa karmaisevimpiin tapahtumiin kuului  Wounded Kneen verilöyly 29. joulukuuta 1890.  Wounded Knee -joen läheisyydessä Etelä-Dakotassa oli 120 Sioux-intiaanimiestä, joista lähes kaikki olivat luovuttaneet aiemmin, sopimuksen mukaan, aseensa Yhdysvaltain armeijan sotilaille.  Lisäksi paikalla oli 230 naista ja lasta. Yhdysvaltain armeijan sotilaita oli 500.  Sotilaat surmasivat, tietolähteestä riippuen, noin 150–300 intiaania.  Joukossa oli runsaasti naisia ja lapsia.  Pakoon pyrkivät aseettomat miehet ammuttiin, haavoittuneet jätettiin taistelupäivänä alkaneeseen lumimyrskyyn ja pakkaseen kuolemaan. Neljä  päivää myöhemmin sotilaat palasivat keräämään ruumiit joukkohautaan, kuolleiden henkilöllisyyttä ei edes yritetty selvittää.
 
Intiaanien maiden valtaamisesta, kuten myös Wounded Kneen verilöylystä, voi lukea Dee Brownin historiateoksesta Haudatkaa sydämeni Wounded Kneehen.

Eilisen konsertin (jonka sisäänkuulutti tietysti Hector) musiikillisen annin saavat eritellä ne, jotka sen paremmin taitavat.  Totean vain, että konsertti oli aivan muuta kuin odotin, odotukset ylittyivät kirkkaasti!  Buffy Sainte-Marie todella näytti mistä on 72-vuotiaat intiaanitytöt tehty. Konsertti kesti ilman mitään taukoja yhteensä 1 tunnin ja 45 minuuttia, nousevalla intensiteetillä!  Uskomaton suoritus, varsinkin kun esitys ei ollut mitään mummoilua folk-laulelmineen.  Ohjelmistosta löytyi kaikki ne tutut hitit mitkä pitikin, mutta ainakin minulle myös jotain uutta.  Bändi koostui kolmesta nuoresta, taitavasta intiaanimiehestä jotka pitivät huolen siitä, että rokki- ja kantribiisitkin jyräsivät.  Ilta huipentui tuttuun lauluun Starwalker, jonka jyrähtäessä koko alakatsomo hyppäsi villiin intiaanitanssiin. Tämä kaikki livenä, tässä ja nyt, oli kokemus jota levyjä kuunnellessa ei voi saada.

Taas olen saanut nähdä ja kuulla yhtä nuoruuteni idoleista elävänä lavalla.  Olen asiasta onnellinen, koska monista heistä aika on jo jättänyt ja lopuiltakin, kuten itseltänikin, hiekka tiimalasissa vähenee vuosi vuodelta.  Mahdollisuudet kohtaamisiin vähenevät. 

             ”Äiti Maa, huolehdi meistä kuolemaamme saakka.”
                            (Mustajalkojen rukouksesta)

Tässä Buffy Sainte-Marien laulu syntymäseudulleen:

http://www.youtube.com/watch?v=7sYKzSXhKBg&list=FLHkiCzKVJt0BJIxXy_GGBbw&index=20


                                                       * * * * * * * * *
  Jos luulet tämän kiinnostavan kavereitasi, ole hyvä, jaa alla olevasta painikkeesta.