Kolmen kuninkaan marssi

    Espanjassa "Kolme kuningasta" (Los Reyes Magos) tarkoittavat Itämaan tietäjiä, viisaita miehiä Melchioria, Gasparia ja Baltasaria.  Nämä viisaat miehet elivät Jeesuksen syntymän aikaan, mutta tänä päivänä he ovat espanjalaisissa perheissä tärkein lahjojen tuoja joulun aikaan.  Heitä juhlitaan näyttävillä paraateilla loppiaisaattona 5. tammikuuta.  Kaupungeissa järjestetään suuria kulkueita, joissa kuninkaat jakavat karkkeja lapsille.  (Olen minäkin parina vuonna osani karkkisateesta saanut.)

    Nämä kolme kuningasta olivat siis viisaita miehiä.  He halusivat jakaa ympärilleen hyvää ja siinä samalla onnellisuutta ja rauhaa kansoille.

 

*******************

    Xi Jinping, Vladimir Putin ja Donald Trump.  Siinä tämän päivän kolme kuningasta.  Tai oikeastaan he ovat virallisesti presidenttejä mutta kuvittelevat olevansa kuninkaita joille tulee kuulua kaikki valta.  Näyttää siltä että he ovat myös pystyneet omissa valtakunnissaan toteuttamaan tämän kuvitelmansa.  Haaveena heillä on ulottaa valtakuntaansa yhä laajemmille alueilla ja sitä he myös pyrkivät määrätietoisesti toteuttamaan.  Voi aikoja, voi tapoja! 

 

    Jos heistä yrittää etsiä yhtäläisyyksiä alussa mainittuihin "Kolmeen kuninkaaseen", muinaisiin Itämaan tietäjiin, niin tehtävä tuntuu mahdottomalta.  Itämaan tietäjät ja viisaat miehet jakoivat lahjojen muodossa hyvää: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.  Tämän päivän uudet "Kolme kuningasta" haluavat sen sijaan että muut jakaisivat heille (joko hyvällä tai pahalla) kaikkea ajateltavissa olevaa hyvää liittymällä heidän valtakuntiinsa ja antaisivat lahjoina öljyä, maakaasua ja harvinaisia maamineraaleja.  

    Donald Trump on siis nyt kahden muun kuninkaan lailla saanut oman valtakuntansa henkilökohtaiseen hallintaansa.  Nyt on vuorossa agressiivinen valtakunnan laajentaminen.  Muistuu mieleen 60- ja 70-lukujen mielenosoitukset joissa olin mukana vaatimassa: 

ALAS, ALAS, U S An
IMPERIALISMI!

    Historia toistaa itseään – olisiko tämä vaatimus taas ajankohtainen?  Eikä pelkästään USAn vaan tietysti myös Venäjän ja Kiinan imperialismi!

*******************

 

    Nämä tapahtuneet ja tapahtuvat kuuluvat niiden asioiden joukkoon joille ei oikein voi tehdä mitään, niihin ei voi vaikuttaa, tekijät ovat niin isoja ja me ollaan niin pieniä.  Stoalainen filosofia opettaa meitä ”hyväksymään sen, mitä emme voi muuttaa, ja keskittymään siihen, mikä on vallassamme”.  En tiedä miten tapahtuneita käsittämättömyyksiä voisi hyväksyä!  Tuo ”hyväksyminen” onkin ilmeisesti nähtävä niin, että vaikka ei voi hyväksyä jotain tapahtumaa tai vallitsevaa asiantilaa, niin voi silti hyväksyä sen että murehtimalla ja vatvomalla ei voi sitä miksikään muuttaa.  

    Niin tai näin, maailmantilanne ainakin minua ahdistaa ja pelottaa.  Ja vuosi on vasta aluillaan.

Huolta huomisesta

 

    Näin tässä pääsi käymään.  Ei se edellinen postaus jäänytkään tämän vuoden viimeiseksi.  Sydämen päällä oli vielä jotain mikä vaati kirjoittamista, eikä se liity jouluun.

********************

    Maailma on täynnä ongelmia.  Maailma on täynnä murhetta.  Maailma on täynnä toivottomuutta ja näköalattomuutta.  On sotaa, ilmastonmuutosta, luontokatoa, väkivaltaa, piittaamattomuutta.  Tekoäly astuu ihmisen tilalle ja valtaa uusia elämän aloja. 

     Tämä kaikki aiheuttaa ihmisissä ja ihmisten käytöksessä sekä toiminnassa seuraamuksia joita kaikkia ei voi ennalta arvata.  Ne aiheuttavat ahdistusta ja toivottomuutta tulevaisuuden suhteen.  Tulevaisuus on arvaamatonta.  Huominen ei välttämättä enää ole se jota kannattaa odottaa sillä kukaan ei tiedä tuoko se tullessaan mitään tämänpäiväistä parempaa.  Entistä aiheellisemmaksi nousee kysymys elämän mielekkyydestä, elämän tarkoituksesta ja ihmisenä olemisesta.

    Tunnen nykyisin hyvin usein olevani eksyksissä, vailla suuntaa ja kompassia.  Kaikki hajoaa ympärillä.  Merkityksellinen muuttuu merkityksettömäksi.  Olen jo varmaan osittain luovuttanut, en jaksa enää aina uskoa ihmisen viisauteen, maailmamme säilymiseen tuleville sukupolville.  

   Ahdistaa!

    Jos olisin oikein optimistinen niin voisin ehkä uskoa, että kyllä ihmisyyden ydin kaiken tämän kestää.  Että sen parhaat puolet nousevat esiin kun maailma näyttää synkimmät puolensa.  Empatia ja luovuus sekä kyky löytää merkityksiä kaiken toivottomuuden keskellä.  Optimistina voisin tietysti uskoa, että arvaamattomuus pitää sisällään myös uusia mahdollisuuksia.  Teknologian ja tekoälyn kehitys, vaikka ne herättävätkin pelkoa, voivat myös löytää ratkaisuja näihin suuriin ongelmiin sekä keinoja ihmisten elämän helpottamiseksi ja paremman huomisen luomiseksi.  Sellaisen huomisen jota kannattaa odottaa.  Tämä toki vaatisi meiltä tavallisilta ihmisiltäkin yksilöinä pieniä mutta tärkeitä tekoja.  Tekoja joilla voisimme helpottaa uuden suunnan etsimistä niin omalle elämälle kuin koko ihmiskunnalle.

    Meidän tulisi määrittää uudelleen elämän tarkoitus maailmassa jossa perinteiset totuudet ja uskomukset murtuvat ja valeuutiset sekä salaliittoteoriat leviävät kulovalkean tavoin.  Onko meille tärkeintä ottaa tästä hetkestä kaikki se mikä on omaksi eduksi juuri nyt?  Vai pitäisikö meidän katsoa kauemmas, toimia ja taistella nimenomaan huomisen puolesta?  Onko jatkuva talouskasvu ilmastonmuutoksen ja luontokadon kustannuksella välttämättömyys, vai olisiko mahdollista hillitä yleistä kulutusjuhlaa?  Kriisien keskellä ihmiset ovat aina pyrkineet etsimään jotain kestävää.  Apuna ovat olleet niin taide ja filosofia kuin myös hengellisyys ja yhteisöllisyys kun on etsitty vastauksia siihen mitä on olla ihminen.  Tässä etsimisessä korostuu juuri tämän hetken merkitys, vastauksien etsimistä ei voi lykätä tulevaisuuteen josta emme voi tietää, josta emme voi olla varmoja että onko sitä edes.  Se on tehtävä nyt!

    Mutta olenko minä niin optimistinen, että jaksaisin uskoa ja luottaa ihmisyyden ytimessä piileviin hyviin voimiin?  Tietysti haluaisin olla, mutta en ole varma, antaako tämän mittainen ihmisen elämänkokemus siihen enää pohjaa.  Yhä useammin huomaan etsiväni muistoistani aikaa vuosikymmenten takaa vertailuna nykyaikaan.  Millaista oli olla ihminen ja millaista oli elämä vaikkapa 60- tai 80-luvulla?  Tai vielä jopa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina kun kaikki näytti menevän parempaan suuntaan vaikka valtamerien muovijäte ja ilmastonmuutos aiheuttikin huolta.  Se muistelu on tietysti nostalgiaa ja siinä hyvät asiat korostuvat mutta kannattaisiko sieltä kaikesta huolimatta ottaa oppia joissakin asioissa?

 

      Palaan tuonne vuosikymmenien taakse heti joulun jälkeen omassa erillisessä postauksessa, koska se on mielestäni oma kokonaisuutensa.  Olkoon se nimeltään: Ennen oli kaikki paremmin?