Se oli taas yhdenlainen päähänpisto tuo Tähtitaivas kotikujan yllä julkaiseminen tässä blogissani. Kaikki mieleen juolahtavat ideat kannattaisi miettiä loppuun saakka. Tämä taisi päästä unohtumaan viikko sitten. Nyt olen miettinyt tätä viikon verran ja päätynyt siihen että se oli todella huono ajatus (Bernie Sanderskin oli samaa mieltä).
Kolme pointtia: Ensinnäkin noin pitkien tekstien lukeminen blogissa on ylivoimaisen haastava tehtävä kenelle tahansa. Toiseksi totesin että ei se tälläkään formaatilla sen enempää lukijoita tavoita. Kolmanneksi päädyin ajatelmissani toteamaan että se vain oli todellakin harkitsematon päähänpisto.
Joten se siitä, pyörrän päätökseni ja pyydän anteeksi, vedin ensimmäisen osankin pois blogista. Jos joku sen oikeasti haluaa lukea niin sen voi tilata BoD kirjakaupasta.
*********************
Lainaan nyt pätkän syksyistä kirjoitustani:
”Olen onnellinen siitä että olen voinut toteuttaa nuoruuteni haaveita edes tällä tavalla ja tasolla. En onneksi enää haaveile tulevani muusikoksi: ”Someron Sonny Rollinsiksi”, en kirjailijaksi: ”Someron Saarikoskeksi” enkä valokuvaajaksi: ”Someron Samuli Paulaharjuksi”, kuten haaveilin joskus nuorena miehenalkuna. Haaveilen ainoastaan että voin vähän soitella omaksi ilokseni, kirjoitella joskus jotain kun pakottavaa tarvetta syntyy sekä ottaa valokuvia jotta olisi sitten vielä vanhempana enemmän muisteltavaa (ja unohdettavaa). Jos jotain muuta on syntyäkseen niin sitten on, aika näyttää.”
Olen nyt muutaman kuukauden omistanut aikani pelkästään torvilleni. Niitä on nyt vuoden aikana ilmaantunut kolme kappaletta. Ensiksi tuli digitaalinen saksofoni, sitten ihan perinteinen tenorisaksofoni ja viimeksi pari kuukautta sitten alttosaksofoni. Digitaalinen foni on siitä mainio että sillä voi soittaa missä vain: äänenvoimakkuuden voi säätää tilanteen mukaan. Perinteisestä saksofonista se eroaa siinäkin että siinä on suuri määrä erilaisia äänikertoja ja lisäksi puhaltaminen on kevyempää. Sormitukset ovat aivan kuten perinteisissä foneissakin.
Näkö on mennyt sen verran heikoksi että normikokoisista nuoteista en pysty soittamaan. Niinpä kirjoitankin nuotinnusohjelmalla kaikki kappaleet koneelle jossa transponoin ne sopivaan sävellajiin. Sitten lopuksi muutan ne jpeg-muotoon ja photoshopilla valmistan niistä kaksi vaaka A4 kokoa, tulostan ne ja teippaan päällekkäin joten lopputuloksena on A3 kokoinen nuotti! Nuottitelineeseen vielä hyvä nuottivalo niin johan alkaa toimia.
Vaikka olenkin vannoutunut jazzin ystävä niin nuottikokoelmaani olen etsinyt suomalaisten suosiossa olleita ja radiosta tuttuja iskemiä tuolta 40 - 60 luvuilta ja kauempaakin. Monet niistä ovat hyvin melodisia ja soveltuvat siksi hyvin saksofonilla yksin soitettaviksi. Tarkoitukseni on käydä hoitokodeissa ja eläkeläisten tilaisuuksissa soittamassa näitä sävelmiä tällaiselle varttuneemmalle väelle jota itsekin edustan, heillä nämä ovat varmaan säilyneet jossain sielun sopukoissa kuten itsellänikin. Eläköön nostalgia!
Tällaisten iskelmien nuottien etsiminen on ollut oma hommansa jossa kirjaston Suuri toivelaukirja-sarja on ollut suurena apuna. Siihen sitten vielä päälle tuo nuottikirjoitus-, transponointi- ja suurentamisprosessi. Mutta kun aamusta iltaan pari viimeistä kuukautta olen näiden parissa puurtanut niin nuottipinossa on nyt reilut 200 sävelmää. Enköhän minä näiden kanssa loppuelämäni pärjää!
Että tällaista vaihetta nyt eletään. Soitellaan...
