Back to the Sixties

Stadivaarirock, Piritta, Tokoinranta, 10.8.2013

    Lauantain iltapäivä ja alkuilta menivät varsin nostalgisissa merkeissä.  Monenlaisia muistoja ja tuntemuksia 50 vuoden takaa risteili mielessä, melkein saivat miehen kyyneliin.  Illan bändit olivat hyvin tuttuja, kaikkien kanssa tuli oltua yhteisillä keikoilla soittamassa The Down Walkersien aikaan.  Varsinkin Topmostista on jo tuolta ajalta hyvin lämpimät muistot.

    Iltapäivän aloittaja, The Esquires oli jo ehtinyt lopettaa kun tulimme paikalle.

    Vauhdissa oli Jim & Beatmakers.  Jim on yhtä kuin Raoul Wikström.  Bändissä soittivat aikoinaan mm. Ronnie Österberg sekä Seppo Keurulainen.  Vuonna 1964 levytetty My Only One oli todella kuuma hitti aikoinaan.  Jim & Beatmakers hajosi jo vuonna 1965 ja sen raunioille koottiin Raoul Wikströmin ja Seppo Keurulaisen toimesta The Beatmakers josta sitten tuota pikaa kehittyi legendaarinen Jormas (Pepe Willberg muuten näkyi yleisön joukossa, kuten myös Hasse Walli, jonka sain yhteen kuvaankin).
    Olin tunnistavinani rumpujen takaa Vesa Aaltosen, joka latasi melkoisen soolon, lähellä illan parasta suoritusta!

    Seuraavaksi lavalle (jonka vinoudesta jokaisella bändillä oli jotakin nasevaa sanottavaa) nousi The Roosters.  Roosters teki vuonna 1965 kaksi singleä, jotka menestyivät ihan mukavasti: Dona Dona sekä Bella.  Bändin keulahahmona on melkoinen huuliveikko Cay Karlsson.

   Mutta    kun illan juontaja Markku Veijalainen kuulutti lavalle Topmostit, ei jäänyt epäselväksi, mitä yleisö oli odottanut.

    Topmost aloitti uransa vuonna 1964 mutta kun homma ei lähtenyt toimimaan, yhtye hajosi lyhyeksi aikaa jo vuonna 1965.  Saman vuoden syksyllä kaverukset kuitenkin lyöttäytyivät uudelleen yhteen, ja päättivät aloittaa uudelleen ja nyt tosissaan.  Vuonna 1966 Topmost olikin sitten jo kovassa iskussa: oli tv-esiintyminen ja lyhyt, mutta menestyksekäs kiertue Ruotsissa.  Seuraava vuosi oli Topmostin huippuvuosi.  Oli levytyksiä ja mm. Tanskan kiertue.  Se oli se stemmalaulu yhdistettynä taidokkaaseen soittoon sekä oikeat biisivalinnat. 
    Topmost lopetti vuonna 1968 erimielisyyksiin yhtyeen linjasta.  Muusikot hajaantuivat muihin kokoonpanoihin ja muunlaisiin tehtäviin.  Kunnes sitten vuonna 1987 koitti aika panna Topmost kasaan alkuperäisessä kokoonpanossa.

    Kuusimiehisen yhtyeen muodostavat Harri Saksala (laulu, saksofoni, huuliharppu), Eero Lupari (kitara), Heimo Holle Holopainen (basso), Kisu Jernström (rummut) ja Gugi Kokljuschkin (laulu). Vuonna 2007 menehtyneen kosketinsoittaja Arto ”Poku” Tarkkosen työtä jatkaa Tommi Lindell.
    Tämä kokoonpano nousi lavalle myös launtaina.  Ja kovassa iskussa edelleen.  Ohjelmaan kuuluivat itseoikeutetusti mm: I’ll Go Crazy, You Really Got Me, Funny How Love Can Be, Näen mustaa vain (Los Bravosin Black Is Black) sekä Merisairaan kasvot (Procol Harumin A Whiter Shade Of Pale).

Tämänkin illan tunnelmista kertoo enemmän joukko kuvia kuin turhanpäiväinen jorina.  Joten tehkääpä hyvin.
 
Tässä myös linkki nykyisen Topmostin esittämään Merisairaan kasvot:
http://www.youtube.com/watch?v=ApIiLR_sgCA



   Kun tanssin tutun tangon, valot vaihtui keltaisiin.

   Näin kasvot merisairaat, lisää vain kun pyydettiin.

   Taas oli niin kuin ennen, hajut hien, hämärää.

 
   Kaikki tanssi ohi hymyillen ja nauroi ikävää.

   Ja taas vain hetken verran näin vain tyhjän lattian,

   ja ne kasvot merisairaat saivat varjon kalpean.

   Ja tunsin ohimennen jonkun vieraan vartalon,

   mutta jälleen valo vaihtui. Taas ne kasvot siinä on.

   Niin kuin lintu joku nauroi, tartuin käteen uudelleen,

   mutta senkin jätin jälkeen niin kuin kukan tungokseen.

   Ja taas vain hetken verran näin vain tyhjän lattian,

   ja ne kasvot merisairaat saivat varjon kalpean.

    (Alkuperäisen A Whiter Shade of Pale sanat Gary Brooker ja Keith Reid, suom. Jyrki Lindström)




                                                * * * * * * * * *
  Jos luulet tämän kiinnostavan kavereitasi, ole hyvä, jaa alla olevasta painikkeesta.