Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jätkäsaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jätkäsaari. Näytä kaikki tekstit

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Antaako sopukaan enää sijaa?


    Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa viereisiin kortteleihin rakennetaan vanhan matkustajaterminaalin lisäksi uusi terminaali Itämeren risteilyturisteja, erityisesti venäläisiä varten.  Vanhan ja uuden terminaalin väliin rakennetaan puolen kilometrin verran pysäköintitilaa sekä 13-kerroksinen toimistotalo.
   
    Viime vuonna terminaalin kautta kulki yli kuusi miljoonaa ihmistä, vuonna 2020 matkustajia on jo kahdeksan miljoonaa!  Silloin kuumimpana sesonkiaikana terminaaliin purkaa matkustajansa yhteensä 12 laivaa päivässä.  2020 sataman kautta tulee kulkemaan vuosittain 1,2 miljoonaa henkilöautoa, 25 000 linja-autoa ja lisäksi mittava rahtiliikenne.  80 prosenttia liikenteestä kulkee samaa Tyynenmerenkatua, jota myöten kasvavan asuinalueen asukkaat kulkevat työssä ja asioillaan!

    Näin meillä Jätkäsaaressa, jossa alueen lopullisesti valmistuttua 2030 luvulla asuu 18 000 ihmistä ja jossa on 6 000 työpaikkaa.  Samalle kadulle, samaan ratikkaan ahtautuu päivittäin kirjava joukko asukkaita matkalle muualle töihin tai muille asioilleen, työntekijöitä jotka tulevat muualta Jätkäsaareen sekä mitä kirjavin porukka risteilyturisteja.  Jo nyt ruuhka-aikaan ratikat saattavat kulkea pysähtymättä pysäkin ohi.  Asukkaat eivät aina mahdu kyytiin kun ratikka on jo täynnä turisteja laukkuineen ja Tallinnan tuliaislasteineen.

    Apua!  Ahdistaa!



   Tulevaisuudessa ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi ratikassa.



keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Irtiottoja ja purnausta


 

Viimeiset pari päivää ovat menneet ilman fb-päivitystä, twiittaamista ja bloggaamista!  Kytkin itseni irti somesta, viihdytin (ja kiihdytin) itseäni ihan vain miettimällä kuluvan vuoden ensimmäistä puolikasta. Millaista tämä pioneerina asuminen täällä Jätkäsaaren kärjen tuntumassa on ollut.  Eikä se koko aikaa niin kovin auvoista ole ollut.  Nyt, kolmantena irtiottopäivänä, on aika kirjata ajatuksia muistiin. 

Tähän asumisympäristön ankeuteen on alkanut tottua.  Ihmismieli hassulla tavalla sopeutuu, kun varsinaisia vaihtoehtoja ei ole.  Aamuvarhaisesta aina iltaan saakka kuuluu mitä erilaisempia työn ja työkoneiden ääniä.  Näin kesäaikaan ne vielä  korostuvat, kun parvekkeen ovea on pidettävä jatkuvasti raollaan. Päiväsaikaan kun sitten menee pihalle, on siellä pujoteltava kaikenlaisten koneiden ja kuorma-autojen välissä.  Se auttaa, kun muistaa, että naapuritalotkin valmistuvat vähitellen ja sitä mukaa koneet ja rakennusmelu vähenevät.  Itse asiassa viime viikon lopulla talomme kummallakin puolella olevat talot saatiin siihen kuntoon, että asukkaita on niihinkin jo muuttanut.  Pihatyöt on sitten vielä erikseen, mutta eiköhän nekin kesän aikana ala valmistua.  Hyvänä puolena alueen keskeneräisyydessä on se, että merinäköala säilyy vielä muutaman vuoden.

 
Kulkuyhteydet ovat sitten aivan oma lukunsa.  Ratikkalinja 9 kulkee aivan tuosta vierestä, sen päätepysäkki on Länsiterminaalilla.  Periaatteessa yhteydet ovat mainiot, mutta käytäntö on hieman toista.  Takkuilu, tai toimimattomuus, johtuu tietysti laivaturistien massiivisesta määrästä, joka muutaman jakson päivästä tukkii ratikkalinjan totaalisesti.  Kun siihen vielä lisätään joidenkin kuljettajien haluttomuus noudattaa aikataulun mukaisia lähtöaikoja, ei linjan toimivuudesta enää voida puhua.
 
On tietysti hyvä asia,
että turisteja tulee runsain joukoin, ei siinä mitään.  Ongelma syntyy, kuten viimeksi eilen aamulla sattui omalle kohdalle, kun ilman ostettua lippua tulevia turisteja jonottaa kuljettajalle maksamaan.  Vuoron lähtöaika koittaa, mutta turistejahan riittää terminaalista, ja kuljettaja rahastaa ja kello käy.  Lähtöaika oli ylitetty jo kymmenellä minuutilla, eli seuraavankin vuoron aika olisi jo lähteä.  Se seuraava ratikka, kuten kolmaskin ratikka ehtivät jo tulla perään jonottamaan omaa vuoroaan, mutta kuljettaja edelleen jatkaa rahastamistaan.  12 minuuttia myöhässä kuljettaja vihdoin älysi sulkea ovet ja lähteä matkaan.  Toisin sanoen se seuraavakin ratikka oli alusta alkaen myöhässä muutaman minuutin ja linjan vuorot sitä myöten sekaisin. 

Se mikä tässä mättää, on se, että julkinen liikenne ei voi toimia turistien ehdoilla.  Jätkäsaaressa asuu ja asioi (Verkkokauppa.com) jo nyt huomattava määrä ihmisiä, kuukausi kuukaudelta yhä enemmän.  Heidän on voitava luottaa aikatauluihin jo työmatkaliikenteen vaihtojenkin vuoksi.  Eikä ole aivan tavatonta sekään, että päätepysäkiltä turisteistä täyttynyt ratikka ajeleekin sitten pysähtymättä keskustaan jättäen paikalliset asukkaat pysäkeille odottelemaan josko seuraaviin mahtuisi.


Tosiasia on, että aikataulujen vuorovälit ovat aivan liian pitkät.  Länsisataman kautta kulkevien turistien määrä kasvaa koko ajan.  Samoin kasvaa Jätkäsaaren asukkaiden määrä.  Koko tämä porukka on yhden ainoan raitiolinjan varassa.  Vuoroja siis pitää ehdottomasti saada lisää ja myös kuljettajat ohjeistaa päätepysäkiltä nousevien  matkustajien odottelemisesta aiheutuvien myöhästelyjen kitkemiseksi.


Liikkumisen ongelmia kärjistää lisäksi jalankulkijoiden kulkureittien onneton järjestely.  Kun täältä lähtee kävellen Ruoholahden suuntaan, vaikkapa kauppareissulle, pitää kierrellä melkeinpä ympäri  Jätkäsaaren.  Kauppakassien kanssa kävellessä on melko turhauttavaa, kun joutuu tekemään useiden satojen metrien kierroksia, vaikka koti on tuossa aivan parinsadan metrin päässä suoraan edessä.  En uskoisi olevan mahdotonta järjestää näitä kävely- ja pyöräilyreittejä järkevällä ja turvallisella tavalla.  Se vaatisi ainoastaan hiukan yhteistyötä kaupungin ja rakennusfirmojen välillä.  Rakennetaanhan tätä uutta Jätkäsaarta nimenomaan meille asukkaille. Ja meitä alkaa olla täällä jo melko paljon.  Pitäisi siis meidät asukkaat jotenkin huomioidakin.  Muutenkin kuin veronmaksajina.

 
Uudisasukkaan osa on aina ankeampi kuin myöhemmin valmiiksi rakennetulle alueelle muuttavien.  Toisinaan vaan alkaa ottaa pannuun jotkin perustavaa laatua olevat asiat.  Asiat jotka kaupunki voisi hoitaa huomattavasti paremmin, jos vain asukkaat haluttaisiin huomioida.
 
Tämä purnaus lienee vaikutusten suhteen aivan turha, ei se kenenkään kaupungin päättäjän korviin tai silmiin joudu.  Mutta mitäpä siitä, oma mieli kuitenkin taas vähän keveni.  Nyt vaan kuppi kahvia ja parvekkeelle katselemaan merelle.  Siellä ne kesäiset elementit ovat: aurinko, meri, laivat ja lokit!


(Selasin blogikirjoituksiani taaksepäin ja huomasin, että eipä sieltä oikeastaan muita purnausblogeja löytynyt. Sitä vaan, että en minä niin kovin negatiivinen ihminen voi olla!)




                                                            * * * * * * * * *
  Jos luulet tämän kiinnostavan kavereitasi, ole hyvä, jaa alla olevasta painikkeesta.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Perhana! Kuvia Helsingistä 2

 

Jätkäsaari keväällä 2013


 Tällä kertaa kuvablogi.  Kierros Jätkäsaaressa, joka muuttaa muotoaan koko ajan.  Taloja nousee, teitä rakennetaan, kaksi ratikkalinjaakin on jo löytänyt tänne.  Laivamatkustajat (yli 15000 päivittäin) tuovat oman lisänsä rakentajien ja työmaa-ajoneuvojen aiheuttamaan hyörinään.  Ja kaiken tämän keskellä asuvat jo ensimmäiset asukkaat!

Ruoholahden kanava on Ruoholahtea, lukuunottamatta Saukonpaaden aluetta sekä osaa Jaalanrannan puistosta.  Näin ainakin kaupungin Jätkäsaarta esittelevä kartta kertoo.  Olen piipahtanut kameran kanssa myös Ruoholahden puolella, koska tuo kanava rantoineen on mielestäni todella upeaa aluetta! 
Mutta sitten vaan matkaan.  Olkaa hyvät!



   Hietalahden suunnasta lähestyttäessä tervehtii tulijaa ensin Telakkarannan vanhat telakkanosturit, taustalla Jätkäsaaren uudemmat rakennusnosturit.



  Jätkäsaarenlaiturissa pitää majapaikkaa muutama vanha, vähän pienempi alus, sekä merentutkimusalus Aranda.



   Liikenteen solmukohta on Länsilinkki.  Sen päällä kulkee autoliikenne, ja alakautta pääsevät jalankulkijat sekä pyöräilijät niin Jätkäsaaresta kuin Ruoholahdestakin Baanan lähtöpisteeseen.  Baanaa myöten pääsee nopeasti Helsingin ytimeen: Musiikkitalolle, Kiasmaan, Sanomataloon sekä tietysti rautatieasemalle.



   Raitiovaunun takana näkyvä vanha matala rakennus on Huutokonttori.  Sen kulmalla jakautuu sisääntuloväylä kahdeksi Jätkäsaaren päätieksi: vasemmalle Tyynenmerenkatu ja oikealle Välimerenkatu.



   Tyynenmerenkatu, joka vie Länsiterminaaliin, näkyy kuvassa keskellä.  Siinä kulkee tällä hetkellä vain autoliikenne sekä raitiovaunu 9, mutta rakennusten valmistuttua siihen tulee kivijalkakauppoja, kahviloita sekä muita turisteja palvelevia liikkeitä.



   Jalankulkijat sekä pyöräilijät pääsevät Länsiterminaaliin toistaiseksi vain Jätkäsaarenlaituria myöten.



   Näin avaralta näyttää maisema Verkkokauppa.com edessä olevalta ratikkapysäkiltä katsottaessa.  Vasemmalla matkustajaterminaali, sen edessä ratikka 9 päätepysäkki.  Oikealla toistaiseksi vain sataman parkkipaikkoja.



   Tältä näyttää maisema alueelle ensimmäiseksi (marraskuussa 2012) valmistuneen talon parvekkeelta.  Sataman vanhat valotornit hallitsevat ja rytmittävät maisemaa, taustalla siintelee Lauttasaari ja vasemmalla näkyy vielä avomerellekin.




  Näkymä melkolailla keskeltä Jätkäsaarta itään päin.  Komean talorivistön eteen nousee Hyväntoivon puisto.  Sananmukaisesti nousee, sillä aivan oikeassa reunassa, monen metrin korkeudessa,  näkyy pieni osa jo valmista puiston pohjaa.  Muuten, välillä ihmetyttää, etteivät nuo kaikki nosturit huiski toisiaan kumoon!






   Tuolla se ainoa talo, jossa on jo asukkaat, seisoo keskellä työmaata.  Kulmalla näkyvää Verkkokauppa.comin taloa lukuunottama koko ympäristö vielä täysin  keskeneräistä, kuin taistelutannerta.
 


   Keskellä kuvaa näkyvä ratikka 8 seisoo päätepysäkillään.  Suunnilleen niille kohdin sijoittuu tulevaisuudessa Jätkäsaaren keskuskortteli, ja ratikka 8 linja jatketaan terminaalille saakka.  Taustalla näkyy myös risteilylaiva.  Kesän aikana niitä käy täällä useita.
  


   Tämä on Jätkäsaaren Ruoholahden puoleista aluetta.  Kuvassa komea, värikäs rivi jo valmmiita taloja, ainakin osa on HOAS:n asuntoja.  Tälle kadulle, jonka päässä häämöttää Hotelli Torni (ei siis se paljon puhuttu tornihotelli) en löytänyt nimeä, mutta niiden oikealla puolella kulkee Välimerenkatu.


 

   Ja sitten Ruoholahden kanava.  Oikealta kajastaa aamuaurinko, joka vastaisuudessakin valaisee kanavarantaa, koska sitä tornihotellia 113m ei rakenneta.  Tämä kanava antaa koko alueelle aivan uskomattoman upean ilmeen ja luonteen.  Kunhan rantalaituri saa vielä elävöitystä mm. pienistä terassiravintoloista, niin sanoisin että alueen helmi.  Ellei sitten Jätkäsaaren puolelle aikanaan rakennettava kanava purjevenesatamineen pane vielä paremmaksi!




  Näkymä kanavan keskivaiheilta Lauttasaaren suuntaan.  Ruoholahtea ja Jätkäsaarta yhdistää Crusellin silta.  Silta on 173,5 metriä pitkä vinoköysisilta, ja se on nimetty suomalaisen säveltäjän ja klarinetistin Bernhard Henrik Crusellin mukaan.
 


   Näkymä kanavan keskivaiheilta keskustan suuntaan.  Kanavan yli kulkee Crusellin sillan lisäksi yksi silta, jossa on myös autoliikenne, sekä neljä pienempää kevyen liikenteen siltaa.  Rannoilla pieniä venelaitureita sekä vihreää istutusta.  Kesää kohti näkymä tulee vielä vehreämmäksi.  Hieno tunnelma.






  Kierroksen lopuksi takaisin Hietalahden puolelle.  Suoraan edessä on kanavan kaupungin puoleinen pää.  Sen vasemmalta puolelta alkaa siis Jätkäsaari, taustalla ja oikealla on Ruoholahtea.  Juuri kuvan ulkopuolelle oikealle jää Länsilinkki.  

  Kaikki on siis vielä Jätkäsaaressa kesken tai kokonaan vielä aloittamatta.  Pieni alue saaren kärjessä on vielä jopa ilman vahvistettua kaavaa.  Mutta vuonna 2025 on toisin.  Silloin Jätkäsaarella on kantakaupunkimainen ilme, joka muodostuu  palveluista, arkkitehtuurista, kivijalkaliikkeistä, pyöräily- ja kävelyreiteistä ja raitiovaunuista. Keskusta on vain viiden minuutin päässä. Silloin alueella asuu 17000 asukasta, työpaikkoja on 6000 ja asutuksen keskellä on puistoalueita 20 hehtaaria.  Sitä odotellessa ehtii vielä kirjoittaa monta blogia.


sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Sataman valot (5)



Välitilan loppu


Paikasta toiseen siirtymisen aikana ollaan välitilassa.  Tämä kahden eri elämänvaiheen välitila kesti seitsemän kuukautta.  Seitsemän kuukautta, jotka tuntuivat loputtoman pitkiltä.  Elämä oli pakattu pahvilaatikoihin, joita oli kymmeniä eri huoneissa, ja jotka odottivat marraskuuta.  Oli kuin osa itsestä olisi ollut tavaroiden mukana laatikoissa.  Puolittaisena ei osannut oikein elääkään.  Oli vaan kulutettava aikaa.

Suuri osa vuosien myötä kertyneestä tavarasta oli siis jo ennen muuttoa pantu kiertoon, mikä mitenkin.  Nyt suurin osa jäljellä olevasta oli laatikoissa, vain pieni osa käytössä.  Koko seitsemän kuukauden ajalta en muista oikeastaan yhtään tavaraa, jota olisin tarvinnut.  Siis sellaista, joka oli olemassa, mutta pakattuna laatikkoon.  Oliko tuo pahvilaatikkoröykkiö siis aivan turhaa.  Jos välitila olisi jatkunut, vaikkapa kaksi vuotta, olisinko silloinkaan tarvinnut mitään laatikoiden sisällöstä?

Sitä nyt ei kuitenkaan päästy kokemaan, hyvä niin.  Marraskuun alussa saatiin tuo reaaliomaisuus siirrettyä muuttofirman toimesta Jätkäsaareen.  Jätkäsaareen, sataman valoihin, länsisataman valoihin.  Syksyinen, hyytävän kylmä meri, sekä tuimasti puhaltava tuuli, tekivät heti selväksi millä ehdoilla täällä eletään.  Täällä pitää tottua meren läsnä-oloon.  Rankin vuodenaika oli edessä.  Lunta, jäätä ja tuulta. 

Sisällä oli kuitenkin lämmintä, ja ikkunoista voi katsella meren suuntaan tuulen hulvatonta temmellystä.  Pahvilaatikkoröykkiö pieneni päivittäin.  Tuttuja ja puoliksi unohtuneita esineitä ilmaantui ryppyisten sanomalehtien sisältä; ai niin, tällainenkin on olemassa!  Mihinköhän sen laittaisi? 

Vähitellen tavarat löysivät paikkansa.  Tuntui kuin oma persoonallisuus olisi  siinä samalla rakentunut takaisin samanlaiseksi, mitä se oli ollut ennen pakkaamista.  Helmikuussa, Hämeenlinnassa, kauan sitten.  Kyllä kai se on pakko sitten myöntää. Tutut esineet tuossa näkyvillä, käyttämättä, pelkällä olemassaolollaan, luovat turvallisuuden tunteen.  Tätä kaikkea minä olen.  Tästä kaikesta minä muodostun.  Tämä on minun henkilökohtaista historiaani.  Tästä on hyvä jatkaa.

Nämä ’’Sataman valot’’ -tarinat päättyvät tähän.  Asuinympäristön muutos sekä kevään odottelu saavat ajatukset hämmennyksiin.  Täytyy koittaa saada niitä järjelliseen muotoon.  Paljon mielenkiintoista ja jännittävää on odottamassa. 


Avanti!



keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Sataman valot (3)

 

Mökki myyntiin


Alun alkaen oli selvää, että asunnon ostaminen Helsingistä, läheltäkään keskustaa, ei olisi mahdollista hinnan vuoksi.  Rintamamiestalon arvo  Hämeenlinnassa ei riitä.  Hyvältä vaihtoehdolta tuntui asumisoikeusasunto.  Siihen myös varsin nopeasti päädyttiin.  Meillä kun sattui sopivasti olemaan jo aiemmin hankittu jonotusnumero pääkaupunkiseudulle.  Se oli hankittu edellisen, sen suuren laman aikana 90-luvulla.  Aikana jolloin kaikki meidänkin perheen taloudessa oli hyvin epävarmaa.

Elettiin vuoden 2011 helmikuuta.  Netistä alettiin etsiä mahdollista uutta kotia, asumisoikeusasuntoa.  Sieltä löytyi useampiakin vanhoja asuntoja, mutta myös tulossa olevia uusia.  Myöhemmin keväällä löytyi Jätkäsaareen suunnitteilla oleva kohde, joka alkoi heti kiinnostaa.  Aivan keskustan tuntumassa, ratikka kulkee vierestä ja meri näköetäisyydellä.  Siellä joutuisi kylläkin aluksi asumaan keskellä rakennustyömaata, koska koko alue on täysin valmis vasta 2025! Mutta oltaisiinpa lähes ensimmäisten joukossa.  Asunnot tulisivat hakuun myöhemmin samana vuonna ja valmistuisivat 2012 lokakuussa.

Nyt alkoi puuduttava odottamisen ja itselleen todistelun aika.  Joka päivä piti tarkistaa netistä, joko haku on alkanut, tai josko olisi uusia vielä parempia kohteita tulossa.  Päivittäin tuli testattua itseään päätöksen oikeellisuudesta.  Sopeutuuko sitä jälleen Helsinkiin.  Mitä täällä Hämeenlinnassa ja omakotiasumisessa on sellaista mistä ei voisi luopua.  Joka asiassa löytyi aina ne sekä hyvät että huonot puolensa.  Ollaanko nyt aivan hulluja!








Hakuaika koitti, päätös tuli joulukuussa: meille oli myönnetty asumisoikeus.  Seuraavaksi tuli sitten toteuttaa käytännössä se suurin juttu, joka tähän asumismuodon vaihtamiseen liittyi.  Hyvin rakkaaksi käynyt rintamamiestalo piti saada myydyksi. 

Loppujen lopuksi kaikki tapahtui hämmästyttävän nopeasti ja ilman sen suurempia tunnemyrskyjä.  Ennen joulua kävi kolme välitystoimistoa katsastamassa paikat ja jättämässä myyntitarjoukset.  Myyntiajaksi he arvioivat noin puolta vuotta, mutta joissakin tapauksissa ajat ovat venyneet kuulemma jopa yli vuoteen! Lähdettiin tapaninpäivänä Sevillaan, jossa viikon ajan mietittiin ja sulateltiin kaikkea mitä oli tapahtumassa. Uudenvuoden yöllä palattiin kotiin ja seuraavana arkipäivänä sovittiin myyntitoimeksiannosta valitun välittäjän kanssa.

Kuntotarkastuksen suorittamisessa ja erilaisissa välittäjän paperihommissa kului noin kolme viikkoa. Ensimmäisestä julkisesta näytöstä kului reilut kolme viikkoa kun kaupasta oli sovittu.  Kaupat tehtiin 2.3.2012 - taas oli yksi vaihe elämästä peruuttamattomasti takana.


Mutta onneksi uusi oli edessä!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sataman valot (1)

 

Takaisin Helsinkiin


Blogissani kirjoitan ajatuksista ja kokemuksista eläkkeelle jäämisen ja erityisesti takaisin Helsinkiin muuton jälkeen.  Yritän myös ymmärtää miksi suhtautumiseni moniin minulle niin läheisiin asioihin ja ilmiöihin on muuttunut.  Johtuuko se siitä että me muutumme vanhetessamme.  Vai muuttuuko maailma ympärillämme mutta me emme?  Niinpä.

Olen nyt 65v ja viime vuoden marraskuussa muutettiin vaimon kanssa Jätkäsaareen.  Elämäni aikana olen asunut lähes 20 eri paikassa.  Ehkä sen vuoksi en oikein tunne olevani ’’mistään kotoisin’’.  Tämä Helsinkiin muutto oli myös ensimmäinen kerta kun muutin jonnekin takaisin. Miksi näin kävi?  Onko tässä Helsingissä jotakin, mikä sen aiheutti?  Vai johtuuko se vain elämäntilanteesta?

Tunnen useita ihmisiä jotka ovat asuneet koko ikänsä samassa paikassa tai ainakin samalla paikkakunnalla.  He eivät myös juurikaan matkustele.  Elämäänsä he tuntuvat olevan tyytyväisiä.

Mikä heidät saa pysymään paikoillaan.  Ovatko juuret niin syvässä ettei niitä saa irti.  Onko kaikki niin hyvin että ei tarvitse haluta paremman perään.  Vai eivätkö he vain uskalla irrottautua tutuista ympyröistä.  Tämä ei ole vähemmässäkään mielessä arvostelua heitä kohtaan - ainoastaan ihmetystä, ja ehkä myös hivenen kunnioitusta.  Kunnioitusta siitä että ovat pystyneet luomaan elämäänsä sisällön eivätkä lähteneet etsimään josko se löytyisi muualta!?  Tosiasia kuitenkin on, että useimmat meistä ovat joutuneet etsimään leipänsä muualta kuin kotikulmilta.  Elämään on sitten tullut sisältöä jos on ollut tullakseen.  Asuinpaikasta riippumatta.

Itse olen oikeastaan vain kerran muuttanut työn takia.  Muut muutot ovat kyllä olleet elämäntilanteista johtuvia, parempaa elämänlaatua ja -sisältöä tavoittelevia.  Lapsena tietysti perheen mukana muuttamista, mutta armeijan jälkeen omien tarpeiden mukaan.

Tuohon varhaisempaan vaiheeseen kuului kolme eri asuinpaikkaa Somerolla sekä muutto Espoon Tuomarilaan kun olin 16 vuotias.  Armeijan jälkeen sitten alkoi muuttorumba jonka ainakin toistaiseksi viimeiset säkeet osuivat tuohon viime marraskuulle.  Ensin oli Espoossa Matinkylä, Soukka ja Kauklahti.  Sitten Vantaalla Tikkurila ja Keravalla Savio.  Helsinkiin muutin ensiksi Laajasaloon, sitten Töölön kautta Puistolaan.  Nummi-Pusulan Saukkolassa meni peräti 17 vuotta.  Hämeenlinnaan muutettiin ensin aivan keskustaan, sitten Ojoisille ja lopuksi Myllymäkeen.  Useimmat haluavat eläkepäiviään viettämään maalle mökille tai pikkukaupunkiin, pois ruuhkista ja hälinästä.  Me muutettiin Helsinkiin!

Nyt siis ollaan takaisin Helsingissä.  Jätkäsaaren asunnon ikkunasta näkee toistaiseksi merelle.  Meri näyttää tänään varsin hyytävältä.  Tuuli puhaltaa lunta.  Aurinko yrittää otetta lumesta ja jäästä.  


Tuntuu ihan hyvältä.