Sataman valot (5)

Välitilan loppu

Paikasta toiseen siirtymisen aikana ollaan välitilassa.  Tämä kahden eri elämänvaiheen välitila kesti seitsemän kuukautta.  Seitsemän kuukautta, jotka tuntuivat loputtoman pitkiltä.  Elämä oli pakattu pahvilaatikoihin, joita oli kymmeniä eri huoneissa, ja jotka odottivat marraskuuta.  Oli kuin osa itsestä olisi ollut tavaroiden mukana laatikoissa.  Puolittaisena ei osannut oikein elääkään.  Oli vaan kulutettava aikaa.

Suuri osa vuosien myötä kertyneestä tavarasta oli siis jo ennen muuttoa pantu kiertoon, mikä mitenkin.  Nyt suurin osa jäljellä olevasta oli laatikoissa, vain pieni osa käytössä.  Koko seitsemän kuukauden ajalta en muista oikeastaan yhtään tavaraa, jota olisin tarvinnut.  Siis sellaista, joka oli olemassa, mutta pakattuna laatikkoon.  Oliko tuo pahvilaatikkoröykkiö siis aivan turhaa.  Jos välitila olisi jatkunut, vaikkapa kaksi vuotta, olisinko silloinkaan tarvinnut mitään laatikoiden sisällöstä?

Sitä nyt ei kuitenkaan päästy kokemaan, hyvä niin.  Marraskuun alussa saatiin tuo reaaliomaisuus siirrettyä muuttofirman toimesta Jätkäsaareen.  Jätkäsaareen, sataman valoihin, länsisataman valoihin.  Syksyinen, hyytävän kylmä meri, sekä tuimasti puhaltava tuuli, tekivät heti selväksi millä ehdoilla täällä eletään.  Täällä pitää tottua meren läsnä-oloon.  Rankin vuodenaika oli edessä.  Lunta, jäätä ja tuulta. 

Sisällä oli kuitenkin lämmintä, ja ikkunoista voi katsella meren suuntaan tuulen hulvatonta temmellystä.  Pahvilaatikkoröykkiö pieneni päivittäin.  Tuttuja ja puoliksi unohtuneita esineitä ilmaantui ryppyisten sanomalehtien sisältä; ai niin, tällainenkin on olemassa!  Mihinköhän sen laittaisi? 

Vähitellen tavarat löysivät paikkansa.  Tuntui kuin oma persoonallisuus olisi  siinä samalla rakentunut takaisin samanlaiseksi, mitä se oli ollut ennen pakkaamista.  Helmikuussa, Hämeenlinnassa, kauan sitten.  Kyllä kai se on pakko sitten myöntää. Tutut esineet tuossa näkyvillä, käyttämättä, pelkällä olemassaolollaan, luovat turvallisuuden tunteen.  Tätä kaikkea minä olen.  Tästä kaikesta minä muodostun.  Tämä on minun henkilökohtaista historiaani.  Tästä on hyvä jatkaa.

Nämä ’’Sataman valot’’ -tarinat päättyvät tähän.  Asuinympäristön muutos sekä kevään odottelu saavat ajatukset hämmennyksiin.  Täytyy koittaa saada niitä järjelliseen muotoon.  Paljon mielenkiintoista ja jännittävää on odottamassa. 

Avanti!