Päätöksenteon sietämätön keveys
Hämeenlinnassa vuoden 2008 syksyllä sain diagnoosin jalkaongelmistani. Liikkumisen kanssa saattaa tulla ongelmia tulevaisuudessa. Lyheneehän askel toki muutenkin iän myötä. Tilanne kuitenkin pani miettimään. Pitäisikö muuttaa asumismuotoa vähemmän fyysisesti rasittavaksi?
Oltiin vajaa pari vuotta aiemmin hankittu 50-luvun rintamamiestalo. Taloon tehtiin iso remontti, pihaa muokattiin uuteen kuosiin. Oltiin erittäin tyytyväisiä asumiseemme. Tämä oli juuri sellaista mistä olin aina haaveillut!
Talossa asuttiin kolmessa kerroksessa. Rappuja piti ravata päivän mittaan useita kertoja. Pihalla riitti työtä. Osa työstä oli sellaista josta nautti, mutta osa taas sitä pakkopullaa. Jälkimmäiseen kuului kesällä nurmikon leikkuu, syksyllä haravointi ja talvella lumen luonti. Suurin ongelma oli, että nämä työt alkoivat käydä joka vuosi raskaammiksi.
Kerrostaloasuminen oli aina ollut vaihtoehto jonka valitsisi vain, jos muuhun ei ollut mahdollisuutta. Nyt sen asumismuodon helppous verrattuna omakotiasumiseen alkoi vähitellen kiinnostaa. Ja kiinnostus kasvoi. Ei tarvitsisi talvella lumisateella miettiä mihin sen kaiken lumen saa mahtumaan. Myrskyllä ei tarvitsisi pelätä pysyykö peltikatto paikoillaan. Kesällä matkaa suunnitellessa ei tarvitsisi olla huolissaan siitä, että puutarhassa kaikki kuivuu ja kuolee (paitsi rikkaruohot). Olisi mahdollisuus vapaammin, ilman monenlaisia järjestelyjä, liikkua ja matkustella. Kerrostalossa painaisi vaan asunnon oven perässään kiinni! Niin kauan kuin jalat vielä sopuisasti kuljettavat.
Isotkin päätökset on vaan tehtävä kun niiden aika on. Lykkäämällä ne käyvät vaikeammiksi ja saattavat jäädä kokonaan tekemättä. Onneksi meillä oli melkoisesti kokemusta muuttamisesta ja paikkakunnan vaihtamisesta. Loppujen lopuksi päättäminen oli yllättävän helppoa. Enää piti sopia että minne sitä sitten suunnistetaan.
Itse olin karsastanut Helsinkiä silloin kun lapset olivat siinä iässä, että tarvitsivat lääniä missä touhuta. Nyt ei tarvinnut enää murehtia jälkikasvusta, itse asiassa koko katras asui Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla. Alkoi muistua mieleen millaisena oli nuorena miehenä kokenut Helsingin. Espoossa asuessa kun enimmän vapaa-ajan vietti pääkaupungin riennoissa. Ja työpaikatkin oli silloin siellä. Niinä vuosina suurin osa ajasta siis kului Helsingissä, joka tietysti 60- ja 70-luvuilla oli monessakin erilainen kuin tänäpäivänä.
Muutaman kerran kävin oikein makustelemassa nykyistä Helsinkiä. Ajelin ratikalla, kävelin katuja ja katselin rantoja. Kävin kauppatorilla kahvilla ja syömässä Eromangan lihapiirakkaa. Kuuntelin lokkeja. Haistelin Kauppahallin hajuja. Kaikki alkoi taas muistua mieleen. Tuntui ihan kotoisalta.
Vaimo oli aina ollut valmis muuttamaan Helsinkiin. Nyt olin minäkin. Ja sitten vaan rattaat pyörimään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti