Ennen kaikki oli paremmin?

    Nostalgisesta menneisyydestä, 60- ja 80-luvuilta, kaipaan asioita jotka loivat turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta.  Kaipaan yhteisöllisyyttä vaikka minusta onkin tullut introvertti.  Kaipaan elämän yksinkertaisuutta, rauhallisempaa tahtia ja optimismia.  Mielestäni ne ovat asioita joista tähän päivään voisi hyvinkin ottaa oppia.

*******************

    60-luvulta nousee muistoissani monia asioita joita voitaisiin varsin hyvin arvostaa vielä nykyisinkin.  Yhteisöllisyyden tunne oli vahvaa, naapurit tunnettiin ja ongelmia ratkottiin usein yhteistyössä.  Eläminen oli nykyistä rauhallisempaa ja yksinkertaisempaa.  Oli aikaa perehtyä yhteen asiaan kerrallaan.  Mutta mitä muuta tuo vuosikymmen piti sisällään?

 

     Vahva usko kehitykseen oli ominaista 60-luvulle.  Monet suuret yhteiskunnalliset liikkeet tarjosivat tunteen siitä, että maailma kulkee kohti parempaa tulevaisuutta.  Oli kansalaisoikeustaistelut Yhdysvalloissa ja rauhanliike keräsi varsinkin nuoria riveihinsä täällä Suomessakin.  Sukupuolten tasa-arvon edistäminen oli pääsemässä hyvään vauhtiin.  Medialla ei ollut sellaista vaikutusvaltaa kuin nykyisin.  Tiedon tulva oli vähäisempää koska ihmiset saivat uutiset televisiosta, radiosta tai sanomalehdistä.  Mielipiteet syntyivät harkitummin, rauhallisemman keskustelukulttuurin vahvistamina.

    Muistan 60-luvun elämäntavan nykyistä elämänmenoa huomattavasti yksinkertaisempana ja kestävämpänä.  Materiaalinen niukkuus opetti korjaamaan, kierrättämään ja arvostamaan sitä mitä jo oli.

   60-luku oli aikaa jolloin elin nuoruuttani, muutin Somerolta Espooseen ja koin Helsingin sykkeen, uppouduin musiikkiin ja kirjoihin sekä aloitin työelämän ja perustin perheen.  Tämä elämänvaihe tietysti selittää osaltaan miksi tuo vuosikymmen on minulle niin täynnä nostalgiaa.

    80-luvulla perinteiset perhearvot ja yhteisöllisyys säilyivät vahvoina vaikka ns. modernisaatio oli jo vahvistamassa otettaan.  Sosiaalisten verkostojen, kuten yhdistysten, kerhojen ja yhteisten tapahtumien rooli oli vahvempi kuin tämän päivän yksilökeskeisyyttä korostavassa kulttuurissa.  Työ ja vapaa-aika olivat selkeämmin erillään, eikä älypuhelimia ollut vaatimassa huomiotamme ympäri vuorokauden.

    Muistan 80-luvun värikkäänä, optimistisena ja tulevaisuuteen suuntautuneena aikana. Teknologian kehitys, populaarikulttuuri ja kasvava talous loivat uskoa parempaan huomiseen.  Kulutuskulttuuri toki kasvoi jo 80-luvulla mutta se ei ollut lähellekään sellaista kuin nykyään.  Silloin vielä kuitenkin hankintoja suunniteltiin ja niitä varten jopa säästettiinkin.  Nykyään jatkuva ostaminen ja halpakulttuuri dominoivat ihmisten elämää.  Televisio ja populaarikulttuuri nousivat näkyvämpään osaan, mutta viestintä ei ollut vielä ylidigitalisoitunutta.  Oli helpompi keskittyä olennaiseen, kun tieto ei vyörynyt päälle lukuisilta eri laitteilta.

   Minulle itselleni 80-luku merkitsi eteenpäin menoa työelämässä ja uusioperheen perustamista.  Se oli taloudellisesti turvallista aikaa ennen 90-luvun lamaa ja yrittäjäksi ryhtymistä.  Uusia pitkiä ystävyyssuhteitakin syntyi.

*****************

    Millaisia asioita ja toimintatapoja noista vuosikymmenien takaisista ajoista voisimme yrittää ottaa uudelleen käyttöön?  (Nuo kaksi vuosikymmentä nyt olivat vain esimerkkejä, itselle tosin varsin merkityksellisiä.)  Noilta ajoilta löytyy varmaan monia sellaisia elämänlaatua parantavia toimintatapoja joita voisimme kukin omalta osaltamme palauttaa käyttöön.  Aikaahan ei voi (ainakaan toistaiseksi) taaksepäin siirtää, joten hyviksi kokemamme toimintatavat  palaavat vain jos alamme niitä omalla kohdallamme toteuttaa.

    Voisimme miettiä, että olisiko mahdollista pyrkiä tietoisesti vahvistamaan yhteisöllisyyttä ja inhimillisiä kohtaamisia teknologiavälitteisen vuorovaikutuksen sijaan?  Voisimmeko tietoisesti pyrkiä hidastamaan tahtiamme?  Voisimmeko rajata digitaaliseen maailmaan käyttämäämme aikaa ja luoda rutiineja, joissa työn ja vapaa-ajan ero pysyy selkeänä?  Onko meidän tarpeen olla jatkuvasti tavoitettavissa?  Mikä olisi meille riittävä elintaso?

    Menneiden vuosikymmenten optimismi ja toiveikkuus voisi inspiroida meitä etsimään ratkaisuja nykypäivän ratkaisemattomiin ongelmiin ja kriiseihin.  Toivon ylläpitäminen vaatii konkreettisia tekoja.  Kulutuskulttuurista irtautuminen ja kestävämmän elämäntavan omaksuminen ovat entistä tärkeämpiä ilmastokriisin ja luontokadon torjumisessa.

 

    Voisimmeko tietoisesti rajoittaa vastaanottamaamme informaation määrää vaikka meille  sitä jatkuvasti syötetäänkin?  Valitsisimme huolella tietoa jakavat mediat joita seuraamme.  Valitsisimme hitaamman ja harkitumman tiedonvälityksen.

    Itse olen jo joiltakin osin yrittänyt näitä toimintatapoja palauttaa elämääni, ja aion jatkaa samaan suuntaan ilman sen kummempaa aikakonetta.  En osaa varmuudella sanoa mikä on se onnellinen olotila johon tämä polku lopulta johtaa.  

    Jos vaikka polun päässä näkisin taas auringon appelsiinipuussa!

 ***************** 

 

    Loppuun vielä yksi hieno uutinen vuoden päätteeksi.  Helsingin Sanomien musiikkikriitikot listasivat 23.12 vuoden 2024 parhaat levyt.  12 parhaan musiikkialbumin joukossa oli somerolaisen Arto Koskisen Fuga Indiana.  Teoksen  kantaesitys tapahtui Helsingin juhlaviikoilla 2003 pianisti Joonas Ahosen esittämänä.  Nyt vuonna 2024 Ahonen levytti tämän teoksen Alpha levymerkillä kansainvälisille markkinoille.  Kriitikko Jukka Isopuron mukaan tämä Fuga Indiana on Koskisen elämäntyön kruunu ja viiden tähden arviossa kiitosta saa myös Joonas Ahosen tulkinta. 

    Lämpimät onnitteluni hyvälle ystävälleni Artolle!

Huolta huomisesta

 

    Näin tässä pääsi käymään.  Ei se edellinen postaus jäänytkään tämän vuoden viimeiseksi.  Sydämen päällä oli vielä jotain mikä vaati kirjoittamista, eikä se liity jouluun.

********************

    Maailma on täynnä ongelmia.  Maailma on täynnä murhetta.  Maailma on täynnä toivottomuutta ja näköalattomuutta.  On sotaa, ilmastonmuutosta, luontokatoa, väkivaltaa, piittaamattomuutta.  Tekoäly astuu ihmisen tilalle ja valtaa uusia elämän aloja. 

     Tämä kaikki aiheuttaa ihmisissä ja ihmisten käytöksessä sekä toiminnassa seuraamuksia joita kaikkia ei voi ennalta arvata.  Ne aiheuttavat ahdistusta ja toivottomuutta tulevaisuuden suhteen.  Tulevaisuus on arvaamatonta.  Huominen ei välttämättä enää ole se jota kannattaa odottaa sillä kukaan ei tiedä tuoko se tullessaan mitään tämänpäiväistä parempaa.  Entistä aiheellisemmaksi nousee kysymys elämän mielekkyydestä, elämän tarkoituksesta ja ihmisenä olemisesta.

    Tunnen nykyisin hyvin usein olevani eksyksissä, vailla suuntaa ja kompassia.  Kaikki hajoaa ympärillä.  Merkityksellinen muuttuu merkityksettömäksi.  Olen jo varmaan osittain luovuttanut, en jaksa enää aina uskoa ihmisen viisauteen, maailmamme säilymiseen tuleville sukupolville.  

   Ahdistaa!

    Jos olisin oikein optimistinen niin voisin ehkä uskoa, että kyllä ihmisyyden ydin kaiken tämän kestää.  Että sen parhaat puolet nousevat esiin kun maailma näyttää synkimmät puolensa.  Empatia ja luovuus sekä kyky löytää merkityksiä kaiken toivottomuuden keskellä.  Optimistina voisin tietysti uskoa, että arvaamattomuus pitää sisällään myös uusia mahdollisuuksia.  Teknologian ja tekoälyn kehitys, vaikka ne herättävätkin pelkoa, voivat myös löytää ratkaisuja näihin suuriin ongelmiin sekä keinoja ihmisten elämän helpottamiseksi ja paremman huomisen luomiseksi.  Sellaisen huomisen jota kannattaa odottaa.  Tämä toki vaatisi meiltä tavallisilta ihmisiltäkin yksilöinä pieniä mutta tärkeitä tekoja.  Tekoja joilla voisimme helpottaa uuden suunnan etsimistä niin omalle elämälle kuin koko ihmiskunnalle.

    Meidän tulisi määrittää uudelleen elämän tarkoitus maailmassa jossa perinteiset totuudet ja uskomukset murtuvat ja valeuutiset sekä salaliittoteoriat leviävät kulovalkean tavoin.  Onko meille tärkeintä ottaa tästä hetkestä kaikki se mikä on omaksi eduksi juuri nyt?  Vai pitäisikö meidän katsoa kauemmas, toimia ja taistella nimenomaan huomisen puolesta?  Onko jatkuva talouskasvu ilmastonmuutoksen ja luontokadon kustannuksella välttämättömyys, vai olisiko mahdollista hillitä yleistä kulutusjuhlaa?  Kriisien keskellä ihmiset ovat aina pyrkineet etsimään jotain kestävää.  Apuna ovat olleet niin taide ja filosofia kuin myös hengellisyys ja yhteisöllisyys kun on etsitty vastauksia siihen mitä on olla ihminen.  Tässä etsimisessä korostuu juuri tämän hetken merkitys, vastauksien etsimistä ei voi lykätä tulevaisuuteen josta emme voi tietää, josta emme voi olla varmoja että onko sitä edes.  Se on tehtävä nyt!

    Mutta olenko minä niin optimistinen, että jaksaisin uskoa ja luottaa ihmisyyden ytimessä piileviin hyviin voimiin?  Tietysti haluaisin olla, mutta en ole varma, antaako tämän mittainen ihmisen elämänkokemus siihen enää pohjaa.  Yhä useammin huomaan etsiväni muistoistani aikaa vuosikymmenten takaa vertailuna nykyaikaan.  Millaista oli olla ihminen ja millaista oli elämä vaikkapa 60- tai 80-luvulla?  Tai vielä jopa 2000-luvun ensimmäisinä vuosina kun kaikki näytti menevän parempaan suuntaan vaikka valtamerien muovijäte ja ilmastonmuutos aiheuttikin huolta.  Se muistelu on tietysti nostalgiaa ja siinä hyvät asiat korostuvat mutta kannattaisiko sieltä kaikesta huolimatta ottaa oppia joissakin asioissa?

 

      Palaan tuonne vuosikymmenien taakse heti joulun jälkeen omassa erillisessä postauksessa, koska se on mielestäni oma kokonaisuutensa.  Olkoon se nimeltään: Ennen oli kaikki paremmin?