Leijailen

   

    Bussi rullaa asemalta lähdettyään alamäkeen kohti Leppäsuon Shelliä.  Lokakuinen viima paiskoo vesipisaroita ikkunaan josta pystyn erottamaan vain autojen jarruvaloja pimenneessä illassa.  Jo Lauttasaaren sillalla bussin lämpö alkaa vaikuttaa, raukeus ja hyvä olo leviää popliinitakin pystyyn nostetun kauluksen sisään.
  
    Mielikuvat tulevaisuudesta sekoittuvat nykyhetkeen.  Seitsentoistavuotiaalle maailma on avoinna.  Helsinki edustaa sitä kaikkea uutta aikaa ja maailmaa, joka vielä reilu vuosi aiemmin oli Somerolta katsottuna tavoittamattomissa.  Nyt se on todellisuutta.  Sitä täytyy ahmia joka solulla.

    Tuijotan ikkunasta täysin pimeää maisemaa. Jorvaksentiellä on tievaloja vain harvakseen ja tienvarressa taloja vielä harvempaan.  Mielen täytti Miles Davis, Coleman Hawkins ja Roland Kirk.  Tuntui täysin epätodelliselta, että eilen illalla olin nähnyt ja kuullut näitä maailmantähtiä aivan elävinä Messuhallin lavalla.
 
    Koko tämän illan olin kävellyt levottomana Helsingin keskustassa, istunut parissa kahvilassa ja ajatellut elämää tuon kokemani jälkeen.  Olin varma vain yhdestä asiasta: ilman musiikkia oli mahdotonta kuvitella elämää.  Musiikki on tärkeintä, siinä on kaikki.
 
    Keveyden tunne sai ajatukset unenomaiseen tilaan.  Tulevaisuuden tulemista pitäisi nopeuttaa mutta samalla halusin leijua tässä tämän hetken epätodellisessa tilassa.  Hämärässä bussissa joka junnaa sitkeästi pimeyden läpi Finnoontien mutkissa.

    Olin viimeisen vuoden aikana katsonut West Side Storyn useita kertoja.  Olin haltioitunut Erkko Kivikosken ja Maunu Kurkvaaran uudesta suomalaisesta elokuvasta.  Olin lukenut P. Saarikoskea ja P. Mustapäätä.  Olin käynyt kuuntelemassa Esa Pethmania ja Carolaa kuin myös Ronnie Kranckin taitavaa orkesteria. Kotona olin pyörittänyt vinyyleiltä Coltranea ja Mulligania.  Saksofonilla juoksuttanut skaaloja illasta toiseen.  Kaikki tuo yhdessä muodosti sen suuren ja sekavan tunteen tulevasta, joka oli jo aivan käden ulottuvilla.
 
    Bussi kääntyi Espoon sairaalan jälkeen Lindholmin Sahan kulmalta viimeiselle etapille ennen Tuomarilaa.
 
    Tuo bussimatkan tunnelma 7.10.1964 on syöpynyt mieleeni.  Siihen on tietysti sekoittunut tunnekuvia monista muista myöhäisillan busseissa tehdyistä matkoista.  Puolityhjässä pimeyden keskellä liikkuvassa bussissa tuntee olevansa ajattomassa tilassa.  Voi vain leijailla menneen ja tulevan rajamaastossa irti kaikesta.  Unohtaa oman rajallisuutensa ja unelmoida.  Olla taas seitsemäntoistavuotias. 

 

 

Olin somerolainen Helsingissä

    Olen asunut kahteen otteeseen Helsingissä, viimeksi 2012 - 2014 Jätkäsaaressa.  Jätkäsaari oli sinne muuttaessamme aivan rakentamisen alkuvaiheessa, talomme oli ensimmäinen joka sai asukkaat.  Käytännössä elimme siis keskellä valtavaa rakennustyömaata ja kaaosta.

    Mieluisimmat kohteet kävely- ja kuvausretkille olivat Kaivopuistossa ja Eiranrannassa.  Meren läsnäolo oli siellä voimakas ja olen aina tykännyt merestä.  Tykännyt siis siitä lähtien kun olen päässyt meren kanssa tekemisiin.  Armeija-aikana Isosaari opetti.  Nämä rannat olivat oikeastaan ainoa paikka jossa tunsin Helsingissä viihtyväni.

    Näiden parin vuoden aikana sain oppia huomaamaan että aika kulkee kulkuaan ja että me oikeasti vanhenemme.  Väkisinkin Helsingistä etsi niitä tuntemuksia ja sitä henkeä, joka siellä oli ollut nuoruudessani joskus -60 luvulla.  Ja eihän Helsinki todellakaan ollut enää se sama enkä tietenkään minäkään.  Helsingistä oli tullut jotenkin ”tekokansainvälinen” ja ”tekomoderni”, minusta kehityksen kelkasta tipahtanut vanha waari.

    Muistoksi tuolta parin vuoden visiitiltä jäi melkoinen määrä valokuvia.  Ne säilyvät toivottavasti paremmin kuin muistikuvat harvenevien hiusten alla.
 
    Olen poiminut tähän kokoelman kuvista joissa Helsinki näkyy sellaisena kuin sen koin.  Meri ja kuvaukselliset puut, Jätkäsaaren rakennustyömaa sekä myös jotain itse kaupungista.  Osa kohteista on ajattomia, osa hyvinkin nopeasti muotoaan muuttavia.  Ainakin meri on ajaton, kuten myös se aavan meren tuolla puolen jossakin oleva maa.

Näinkin voi Helsingin nähdä

    Tässä olisi muutamia hieman eri lailla nähtyjä kuvia Helsingistä.  Vähän enemmän dramatiikkaa sävyissä, vähän tarkoituksellista terävyyden pehmennystä ja värien suttuisuutta: tunnelma on aivan erilainen kuin alkuperäisissä kuvissa.

   (Kuvat kannattaa klikata suurempaan kokoon, silloin niistä löytää enemmän yksityiskohtia.)

    Kaivopuisto

    Korkeavuorenkatu

     Rautatieasema

   Kiasma ja Marskin patsas

           Tyynenmerenkatu

   Merikatu

   Baana

                Johanneksen kirkko

    Telakkaranta

    Telakkakatu

   Kansalaistori (Kiasma ja Sanomatalo)

    Hyväntoivonpuisto, Jätkäsaari

   Ursininkallio

   Suurkirkko

                                                        * * * * * * * * *
  Jos luulet tämän kiinnostavan Fb-kavereitasi, ole hyvä, jaa alla olevasta F-painikkeesta.

Stari starilaisil

   On perjantai 13 päivä, eilen oli Helsinki-päivä, mutta...
    
   Ei minusta starilaista tullutkaan, olenpahan edelleen hämäläinen, oikein kantahämäläinen.  Täällä sitä taas ollaan, nimittäin Hämeenlinnassa.  Reilun puolentoista vuoden odysseija Helsinkiin päättyi. Toinen meistä oli muuttunut liikaa, joko minä tai sitten Helsinki.  Tai ehkä molemmat.  Ja vaikka minä lähdin Hämeenlinnasta, Hämeenlinna ei suostunut lähtemään minusta.

    Helsingin odysseija oli tärkeä, se auttoi eläköitymisen jälkeen muuttamaan totuttuja tuttuja ympyröitä.  Rytmi ja kuviot vaihtuivat, löytyi uusia askelmerkkejä.  Aloin rakentaa eläkeläistä minääni aivan alusta alkaen uusiksi.  Löysin itsestäni jotain uutta, jotain joka käynnisti useampiakin uusia prosesseja. Nyt oli hyvä hetki palata Hämeenlinnaan.

    Syitä paluuseen oli tietysti useita.  Yksi tärkeä tekijä oli se, että ikäni omakotitalossa asuneena oli liian hankalaa sopeutua kerrostaloelämään.  Yläkerrassa harrastettiin usein puoleen yöhön jatkuvaa intohimoista lattian kolistelua, ei oikein voinut puhua ilta eikä yörauhasta.  Myös laajan rakennustyömaan keskellä asuminen alkoi kyllästyttää, alue on valmis vasta 2025.  Parvekkeelta näkyvä merikin menetti merkityksensä kun muu maisema oli mitä oli.  Ja sitä paitsi meri peittyisi talojen taakse parin vuoden jälkeen.

    Ja kuten aiemmin totesin, Helsinki ei todellakaan ole enää sellainen kuin sen edelliseltä asumiskerralta muistan.  Toki Helsingissä on monia hyviä asioita ja hienoja meren rantoja joita varmaan tulee kaipaamaan.  Kuitenkin Hämeenlinna vei voiton.  Täällä rivitalossa ei myöskään kukaan kolistele yläkerrassa (paitsi isäjumala joskus ukonilmalla).  Täällä löytyy myös sitä rauhaa ja verkkaisuutta, jota tässä iässä osaa jo arvostaa.  Helsinki on hyvä paikka nuorille ihmisille sekä niille, jotka siellä ovat  koko ikänsä asuneet.  Minä kun en ole oikein mistään kotoisin (paitsi Somerolta), niin tämä paikoilleen asettuminen ottaa aikansa - nuori mies etsii paikkaansa maailmassa!

    Vapusta saakka on täällä uudessa kämpässä tehty remonttia.  Sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone ja wc ovat saaneet täyden käsittelyn.  Siinä se aika ja energia ovat kuluneet niin, että tämä blogin päivittäminenkin on jäänyt hyvin vähiin.  Anteeksi!  Nyt täytyy saada tärkeimmät tavarat paikoilleen sekä pihan istutukset edes hivenen hoidetun näköisiksi.  Sitten rakentamaan terassia ja hankkimaan pieni grilli - sen jälkeen voikin ottaa jo vähän rennommin ja nauttia jäljellä olevasta kesästä.

    Minä uskon nyt, tai siis lopultakin hiffasin, että stari kuuluu starilaisille - vielä kun saisi verot valtion maksettaviksi ja jenkit pois usasta!

Perhana! Kuvia Helsingistä 9

Kevään yhdeksäntoista hetkeä.

   Kierros keväisillä rannoilla osoitti kesän todellakin olevan tuloillaan.  Vihreyttä ja kukkaloistoa riittää, lämpöä jäi vähän kaipaamaan.  Kuvat eivät selityksiä kaipaa, mutta jotenkin kuitenkin nimesin ne.  Kierros kulki Telakkarannasta Tähtitorninmäen kautta Kauppatorille.

    Tilauksia odotellessa

    Telakkapuistikon Kohottava voima

    Pyhiinvaeltajanpuiston kuvajainen

    Toiset ovat toisia vihreämpiä

    Istuva mänty

    Urbaani liikuntapuisto

    Temppeli luonnontemppelissä

    Haaksirikkoiset Tähtitorninmäellä

    Tästä tunnet Helsingin

   Muinainen näköalatasanne

   Väriä vihreyden keskelle

    Kohti korkeutta

    Silakkakauppaa japanilaisittain

    Herrat jonottavat aamusuolaisiaan

   Maailmanpyörä ja keinonurmipuisto

   Turistille kaikkeea mitä turisti tahtoo

    Sukellus Katajanokan siltojen alle

    Turisti kuvaa toista turistia, täällä ei voi välttyä kuvatuksi tulemiselta

   Ei kahta sanaa, etteikö Korkeasaareen luokkaretkelle