On perjantai 13 päivä, eilen oli Helsinki-päivä, mutta...
Ei minusta starilaista tullutkaan, olenpahan edelleen hämäläinen, oikein kantahämäläinen. Täällä sitä taas ollaan, nimittäin Hämeenlinnassa. Reilun puolentoista vuoden odysseija Helsinkiin päättyi. Toinen meistä oli muuttunut liikaa, joko minä tai sitten Helsinki. Tai ehkä molemmat. Ja vaikka minä lähdin Hämeenlinnasta, Hämeenlinna ei suostunut lähtemään minusta.
Helsingin odysseija oli tärkeä, se auttoi eläköitymisen jälkeen muuttamaan totuttuja tuttuja ympyröitä. Rytmi ja kuviot vaihtuivat, löytyi uusia askelmerkkejä. Aloin rakentaa eläkeläistä minääni aivan alusta alkaen uusiksi. Löysin itsestäni jotain uutta, jotain joka käynnisti useampiakin uusia prosesseja. Nyt oli hyvä hetki palata Hämeenlinnaan.
Syitä paluuseen oli tietysti useita. Yksi tärkeä tekijä oli se, että ikäni omakotitalossa asuneena oli liian hankalaa sopeutua kerrostaloelämään. Yläkerrassa harrastettiin usein puoleen yöhön jatkuvaa intohimoista lattian kolistelua, ei oikein voinut puhua ilta eikä yörauhasta. Myös laajan rakennustyömaan keskellä asuminen alkoi kyllästyttää, alue on valmis vasta 2025. Parvekkeelta näkyvä merikin menetti merkityksensä kun muu maisema oli mitä oli. Ja sitä paitsi meri peittyisi talojen taakse parin vuoden jälkeen.
Ja kuten aiemmin totesin, Helsinki ei todellakaan ole enää sellainen kuin sen edelliseltä asumiskerralta muistan. Toki Helsingissä on monia hyviä asioita ja hienoja meren rantoja joita varmaan tulee kaipaamaan. Kuitenkin Hämeenlinna vei voiton. Täällä rivitalossa ei myöskään kukaan kolistele yläkerrassa (paitsi isäjumala joskus ukonilmalla). Täällä löytyy myös sitä rauhaa ja verkkaisuutta, jota tässä iässä osaa jo arvostaa. Helsinki on hyvä paikka nuorille ihmisille sekä niille, jotka siellä ovat koko ikänsä asuneet. Minä kun en ole oikein mistään kotoisin (paitsi Somerolta), niin tämä paikoilleen asettuminen ottaa aikansa - nuori mies etsii paikkaansa maailmassa!
Vapusta saakka on täällä uudessa kämpässä tehty remonttia. Sauna, pesuhuone, kodinhoitohuone ja wc ovat saaneet täyden käsittelyn. Siinä se aika ja energia ovat kuluneet niin, että tämä blogin päivittäminenkin on jäänyt hyvin vähiin. Anteeksi! Nyt täytyy saada tärkeimmät tavarat paikoilleen sekä pihan istutukset edes hivenen hoidetun näköisiksi. Sitten rakentamaan terassia ja hankkimaan pieni grilli - sen jälkeen voikin ottaa jo vähän rennommin ja nauttia jäljellä olevasta kesästä.
Minä uskon nyt, tai siis lopultakin hiffasin, että stari kuuluu starilaisille - vielä kun saisi verot valtion maksettaviksi ja jenkit pois usasta!
Onnittelut suuren muutoksen johdosta! Rohkea rotan syö, niinhän sitä sanotaan. Olen sitä mieltä, että on uskallettava tehdä muutoksia eri suuntiin silloin kun elämä niin vaatii. Ratkaisuja tehdessään ei voi koskaan olla sataprosenttisen varma, mitä ratkaisu tuo tullessaan, onko se edes oikea. Mutta jos sitä ei tee, ei sitä tule myöskään koskaan tietämään.
VastaaPoistaHuomasin itsekin viisi vuotta sitten kun lasten lähdettyä ryhdyin katselemaan sopivampaa asuntoa itselleni, että mieli halaji tutuilta seuduilta pois. Kiersin asunnolta toiselle eri puolella pääkaupunkiseutua, kunnes se oikea löytyi muutaman sadan metrin päästä entisestä. Jouduin toteamaan, että tuttu lähiö oli todela kasvattanut juurensa syvälle minuun, enkä ole katunut valintaani.
Muutto on aina raskas juttu, mutta onhan nyt upeaa kesää vielä paljon edessä. Mikäs siitä on sitten nauttiessa paikassa, jonka tuntee omakseen. :)
Kiitos, näitä muuttoja on tullut tehtyä niin usein, että tuntuisi vaativan enemmän rohkeutta jäädä paikoilleen. No, ehkäpä tällä kertaa!? Täytyy palata tähän aiheeseen kunhan olen ehtinyt märehtiä asiaa vähän enemmän. Onnellisia ovat ne, jotka ovat jo varhain löytäneet oman kolonsa - ei kulu elämä etsimiseen??
Poista