maanantai 2. kesäkuuta 2014

Antaako sopukaan enää sijaa?


    Miltä tuntuisi asua paikassa, jossa viereisiin kortteleihin rakennetaan vanhan matkustajaterminaalin lisäksi uusi terminaali Itämeren risteilyturisteja, erityisesti venäläisiä varten.  Vanhan ja uuden terminaalin väliin rakennetaan puolen kilometrin verran pysäköintitilaa sekä 13-kerroksinen toimistotalo.
   
    Viime vuonna terminaalin kautta kulki yli kuusi miljoonaa ihmistä, vuonna 2020 matkustajia on jo kahdeksan miljoonaa!  Silloin kuumimpana sesonkiaikana terminaaliin purkaa matkustajansa yhteensä 12 laivaa päivässä.  2020 sataman kautta tulee kulkemaan vuosittain 1,2 miljoonaa henkilöautoa, 25 000 linja-autoa ja lisäksi mittava rahtiliikenne.  80 prosenttia liikenteestä kulkee samaa Tyynenmerenkatua, jota myöten kasvavan asuinalueen asukkaat kulkevat työssä ja asioillaan!

    Näin meillä Jätkäsaaressa, jossa alueen lopullisesti valmistuttua 2030 luvulla asuu 18 000 ihmistä ja jossa on 6 000 työpaikkaa.  Samalle kadulle, samaan ratikkaan ahtautuu päivittäin kirjava joukko asukkaita matkalle muualle töihin tai muille asioilleen, työntekijöitä jotka tulevat muualta Jätkäsaareen sekä mitä kirjavin porukka risteilyturisteja.  Jo nyt ruuhka-aikaan ratikat saattavat kulkea pysähtymättä pysäkin ohi.  Asukkaat eivät aina mahdu kyytiin kun ratikka on jo täynnä turisteja laukkuineen ja Tallinnan tuliaislasteineen.

    Apua!  Ahdistaa!



   Tulevaisuudessa ei tarvitse tuntea oloaan yksinäiseksi ratikassa.



1 kommentti:

  1. Laitoin teille Facebookissa viestin, mutta se meni Muut-kansioon. Asiani koski Bloggaajat -ohjelmasarjaa ja olisi hienoa, jos lukisit viestini :)

    Terv. Kiira / Stadi.TV
    kiira@stadi.tv

    VastaaPoista