Suru

Kuva: Elsa Hagelberg      

 

Äiti….
Äiti antaa lapsilleen elämän, äiti on elämän synnyttäjä.
Äiti syöttää lapsensa, pesee ja vaatettaa.
Äiti opettaa lapsensa kävelemään.
Äiti opettaa lapsensa ymmärtämään sanoja.
Äiti on useimmiten ensimmäinen sana jonka lapsi oppii.
Äiti on lapselle koko maailma, turvallinen maailma.

Äidit tekevät näin, myös minun äitini teki kaiken tämän kaikille kuudelle lapselleen.  Sitten vähän myöhemmin äiti toimi puskurina kodin ulkopuolella olevan vieraan maailman ja meidän välillämme, opetti ottamaan vastaan iskuja joita elämä tuo tullessaan.  Opetti meitä selviytymään.  Opetti erottamaan hyvän pahasta.  Opetti kasvamaan ihmisiksi.

Äiti saatteli meidät koulutien alkuun.  Äiti saatteli meidät portille kun muutimme kasseinemme pois kotoa.  Äidillä oli kyyneleitä silmissä.

Äidin luokse oli aina helppo tulla.  Me kaikki kelpasimme hänelle juuri sellaisina kuin olimme, kaikkine vikoinemme, murheinemme.  Olimme aina tervetulleita.

Äiti kantoi meistä jatkuvaa huolta, halusi meidän pärjäävän elämässä.  Äiti halusi meidän kokevan edes häivähdyksen onnesta.  Äiti halusi meille hyvän elämän.  

Kun äidin voimat alkoivat hiipua ja ajatukset haurastua, äidin katse kertoi yhä edelleen huolesta, selviydymmekö me nyt.

Äidin maatessa sairaalassa heikkona ja tuskissaan tunsin sellaista suurta avuttomuutta jollaista en ole koskaan ennen tuntenut.  Anteeksi äiti etten osannut auttaa sinua niinkuin sinä olit osannut auttaa minua.

*********

Mennessäni ensi kertaa äidin asunnolla kuoleman jälkeen kaikki näytti olevan kuin ennenkin.  Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.  Kesti hetken aikaa ennenkuin tajusin että kaikki tosiaan jatkuu: vain äiti puuttuu.

Vain äiti puuttui – ja sen mukana puuttui kaikki!  Asunto muuttui siinä hetkessä hengettömäksi, se ei ollut enää äidin koti, se oli ainoastaan paikka jossa oli äidiltä jääneet tavarat.

Äitiä ei näe enää koskaan.  Äidin kanssa ei voi jutella enää koskaan.  Muistot sentään säilyvät, ne eivät häviä koskaan. 

 

Muistoissa voi palata hetkiin jotka on viettänyt äidin kanssa.

  

Omistettu edesmenneelle äidilleni.

Merellä on tuhansia tarinoita

 

 

Merellä on tuhansia tarinoita
vain taivas tietää määrän
tuntee unohtuneet tarinat

siellä missä meri ja taivas kohtaavat
missä valo lävistää pilvet
siellä tarinat odottavat löytäjäänsä
 
sinne sijoitan Underwoodin
sinne löytävät tuuleen huudetut
ammoin kadonneet sanat ja lauseet
 
siellä tarinat täyttävät rivi riviltä tyhjän paperin
saavat näkyvän muodon
tallentuvat muistiin osaksi historiaamme

    *

Kuu ja meri
    tunnelma vaihtuu
    värit elävät

hetkessä kaikki muuttuu
    palmut tummuvat
    meren poikki kasvaa hopeinen silta
    muistiin painuu uusia kuvia

muisteltavaksi
    unohdettavaksi

    *

Olen kuunnellut
Femi Kutin Dem boboa ja Salif Keitan Labania
kerta toisensa perään
    nappikuulokkeilla
        hotellin parvekkeella

vaahtopäiset aallot rantautuvat
pimeässä yössä Afrikasta
yli Välimeren
autiolle rannalle

olen irti maailmasta
    aika on pysähtynyt

tänä yönä
ei mennä vähään aikaan nukkumaan

    *

Kesäisen illan kiireetön hetki
valkopurjeet merellä
    sekä lokit
jotka lensivät
läpi menneiden kesien
muistoista kaukaisilta kalliorannoilta
kauan sitten eletyiltä

    *

Kylmä tuuli lakaisee autiota katua
    äkkiä muistan tytön rantakalliolla
    ja meren
tyttö kirjoittaa runoa muistikirjaansa
sanat saavat merkityksen
luovat lohtua

merikin muistaa tytön ja runon
    meri muistaa menneet kesät
    lokkien kaartelut
    auringon nousut ja laskut

meri muistaa myös
    hukkuneet pakolaiset
    muoviroskan
    ympäristömyrkyt

itse olin ne jo unohtanut

    *

Päiväkävelyllä ajatukset harhailevat

Aurinko!  meren läsnäolon tunne
Eiranrantaa Kaivopuistoon
talvi takana

äkkiä tajuntaan leikkaa ääni

Lokit!  ne ovat täällä taas
siivet viipaloivat ilmaa
sirpaloivat taivaan
lensivät aiemmista kesistä

Meri!  varhaisen aamun raukeus
hetken olin muualla
keskikesän kalliorannalla

    *

Sydänyö meri ja täysikuu
vastustamaton kolminaisuus
kaipuun elementit
johdanto hulluuteen
    kerran kuukaudessa

    *

Kaikki mitä tapahtuu
tapahtuu ilman että liikautan sormeakaan
    olen joutomies
    tarpeeton kuin mauri tehtävänsä jälkeen

tunnen vahingoniloa
katsoessani Hernesaaren ja Hietalahden
    vanhoja nostureita
    useimmat täysin tarpeettomia

ehkä sittenkin myötätuntoa
ollaan samassa veneessä
    meren rannalla
    ei merellä missä tapahtuu.

    *

Oranssi
syntyy pimeästä
heijastuu pakenevista yöpilvistä
veden pintaan
uusi päivä on nousemassa meren takaa
 
hetken mentyä
aurinko
sulattaa taivaalla hehkuvat värit

pilvet haihtuvat
meri kylpee valossa
Välimeren paahteessa

    

 

  

(Useimmat runot löytyvät kirjasta "Sanoitettuja kuvia" BoD 2020)

 

The Down Walkers

    Sain käsiini kaksi sivua Blues News -lehdestä numero 5/2021 (kiitos Raine Rahmel).  Sivuilla on perin ansiokas Petri Lahden kirjoittama juttu The Down Walkers -yhtyeestä!  Kyllä vaan, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, olihan yhtyeen hajoamisesta lehden ilmestyessä kulunut jo 55 vuotta.  Blues News -lehteen pääsy on Down Walkersille postuumisti tullut arvostus.  Tuntuu kuin oltaisiin päästy osaksi suurta perhettä, perhettä johon kuuluu niin huippumuusikoita ja -yhtyeitä kuin myös DW:n kaltaisia ns. kellaribändejä jotka puurtamisellaan ovat olleet mukana rakentamassa pohjaa nykyiselle muusiikin tekemiselle.  
 
    Tässä on lehden esittely Blues Newsin omin sanoin:

    ”Blues News on vuonna 1968 perustettu blues- ja juurimusiikkiin erikoistunut asiantuntijajulkaisu. Lehteä ilmestyy kuusi numeroa vuodessa ja sen voi hankkia joko tilaamalla suoraan yhdistykseltä hintaan (42 euroa / vuosi) tai hankkimalla irtonumeroita valikoiduista myyntipisteistä kautta maan.
    Vuonna 1968 perustettu Blues News (BN) on Suomen ensimmäinen ja maailman toiseksi vanhin yhä ilmestyvä blues- ja juurimusiikkiin keskittynyt painotuote. Lehden toimialaan kuuluu kaikenlainen juurimusiikki bluesista rhythm’n’bluesiin, souliin ja gospeliin sekä 1950-luvun rock’n’rollista kantriin ja bluegrassiin. BN-lehteä julkaisee Finnish Blues Society ry.
    BN-lehdessä on vakiokolumneja, uutispalstoja, laajoja artikkeleita artisteista, yhtyeistä ja musiikki-ilmiöistä sekä runsaasti monipuolisia levy-, tapahtuma- ja kirja-arvioita. Lehteä tehdään harrastevoimin, mutta asiantuntijapohjalta.”

https://www.bluesnews.fi/blues-news-lehti/

 

    Ja tässä ovat ne sivut joilla juttu ilmestyi: 

    (Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi, mutta jos et pysty katsomaan kuvia riittävällä suurennoksella ja jos juttu kiinnostaa, voi Blues News -lehden sivuilta tilata myös irtonumeroita.)   

 

 

 Kiitos Blues News ja Petri Lahti!

 

 

Unien virtuaalitodellisuus

   

    Unet ja unimaailma.  Se toinen maailma joka päiväsaikaan on tuossa käden ulottuvilla, mutta jota et millään tavoita.  Vuosien mittaan niistä kuitenkin on joitakin palasia säilynyt niin että niistä voi muodostaa pieniä kokonaisuuksia.  On paikkoja – metsiä, mäkiä, polkuja, teitä, katuja, taloja, huoneita, kyliä ja kaupunkeja.  Niistä muotoutuu tiloja, maailmoja, joissa tapahtuu monenlaisia toimintoja ja asioita, joissa itse on osa toimintaa tai vain sivusta seuraamassa tapahtumia.  Siellä voi luontevasti seurustella kuolleiden omaistensa ja ystäviensä kanssa.  Niihin voi jopa päästä uudelleen, useita kertojakin.

    Toisinaan tapahtuu niin, että on tosissaan mietittävä josko näin on oikeasti joskus tapahtunut.  Unimaailma ja todellisuus sekoittuvat toisiinsa, hämmentävät muistia.  Unimaailma on ikäänkuin virtuaalitodellisuutta ilman päähän pantava häkkyrää ja silmille sovitettavia laseja.

    On ihmisiä jotka sanovat valveilla ollessaan nähneensä enkeleitä tai ainakin kokeneensa heidän läsnäolonsa.  Itselläni ei ole enkelikokemuksia vaikka joitakin selittämättömiä asioita olenkin muutaman kerran kokenut.  Jotkut ovat kohdanneet tuonen maille siirtyneitä omaisiaan, toiset jopa kummituksia ja aaveita.  Eikö tässäkin ole kyseessä eräänlainen virtuaalitodellisuus?

  
    Viime vuosikymmeninä tiede on kehittynyt käsittämätöntä vauhtia.  Tutkijat tekevät työtä mitä kummallisimmilta tuntuvien tutkimusten kimpussa.  Tiede on selittänyt maailmamme aiemmin käsittämättömiltä tuntuneet asiat läpi ja puhki.  Vieläpä niin että aivan tavallisetkin tallaajat törmäävät näihin tutkimusten tuloksiin ja ainakin osittain jopa ymmärtävät niistä jotakin.  Elämme maailmassa jossa tiede selittää kaiken.

 

    Toisin oli vaikkapa keskiajalla ja vielä sen jälkeenkin.  Siihen aikaan valtaosa ihmisistä eli maailmassa jonka tapahtumista piti itse ottaa selvää ja ymmärtää niitä parhaan kykynsä mukaan.  Silloin ihmisillä oli monenlaisia kokemuksia ns. henkimaailman asioista kuten vaikkapa enkeleistä, maahisista, kummituksista, noituudesta ja muusta sellaisesta mitä nykyään kohtaavat vain jotkut ihmisistä.  Svend Brinkmannin kirjassa Mitä on olla ihminen? törmäsin ajatukseen (en muista oliko omansa vai muualta lainattu):  ”muinoin ihmiset tiesivät mitä näkivät - nykyään ihmiset näkevät mitä tietävät”.

  
    Ehkäpä osalla nykyihmisistä on säilynyt sellainen herkkyyden alue jota kaiken selittävä tiede ei ole pystynyt ”turmelenaan”.  Onko tiede tukahduttanut ihmisiltä omakohtaisen havainnoinnin, katselemmeko ja ymmärrämmekö maailmaa pelkästään tieteenselittämän suotimen läpi?  Voihan se olla tietysti hyväkin näin, mutta toisaalta…  
    
    

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pörriäispuisto valmistuu

    

    Syksyllä istutin Pörriäispuistoon viimeisiä puita ja pensaita, tasoittelin loppuja monttuja ja kylvin uusille poluille nurmikkoa.  Kolmena kesänä olen raivannut mökin takaosan ryteikköä.  Kaivanut kymmeniä kiviä ja lukuisia kantoja.  Kolmena kesänä olen tilannut ison autokuormallisen multaa ja kärrännyt sen kottikärryllä tulevan Pörriäispuiston alueelle.  
    Pörriäispuisto rajoittuu erittäin kiviseen ojaan jonka takana on kesantona olevaa peltoa.  Puisto on jaettu pienillä poluilla eri lohkoihin.  Mutamissa lohkoissa saavat siellä olleet kasvit jatkaa kaikessa rauhassa eloaan.  Joihinkin olen kylvänyt puna- ja valkoapilaa.  Alkuperäisiä puita, kuten muutama kuusi, yksi komea mänty, varmaan satavuotias haapa, jokunen pihlaja, vaahtera, koivu ja leppä jäi alueelle sopiviin paikkoihin.  Uusia tulokkaita istutin vähitellen; paikkansa löysivät kolme lehmusta, saarni, valkopyökki, pari tammea, jalava, mongolian vaahtera sekä puumaiseksi kasvava pähkinäpensas.  Havupuista uusia tulokkaita ovat lehtikuusi ja Douglasinkuusi.
    Keskelle aluetta nousi reilun 20 neliön kokoinen kumpu johonka kasvaa perhosniitty.  Alueella rehottaa runsaasti maitohorsmaa, mesiangervoa ja suo-ohdakkeita.  Nämä kaikki tarjoavat herkkuja pörriäisille ja perhosille.  Pihan puolella pörriäisten ravintoa tarjoilevat omenapuut, luumupuu, marjapensaat, karhunvatukat ja aroniat.  Niin ja tietysti koristepensaat ja kukkaistutukset.

    Syksyn piti alkaa lepuuttaa kroppaani kesän rasituksista.  
    Lokakuun puolivälissä mökkinaapurin takana olevan metsän omistaja parturoi koko metsän paljaaksi.  Kauhistelimme naapurin kanssa näkymää ja totesimme että aukean laidassa olevista meidän puolella kasvavista puista ainakin neljä isoa kuusta on suuressa vaarassa kaatua kun tuuli pääsee puhaltamaan pitkin aukeaa.  Päätettiin tilata metsuri kaatamaan kuuset, naapuri saisi niistä polttopuiksi kolme ja minä hoitelisin yhden.  Kaikki ei käy aina suunnitelmien mukaan, ennen metsurin tuloa tuuli yltyi pariksi päiväksi melko tuimaksi ja kaksi kuusista kaatui.  Onneksi juuri siihen suuntaan mihinkä oli tarkoituskin ne kaataa.

    Siitä alkoikin sitten varsinainen savotta.  Minulle osalleni lankesi sen yhden lisäksi vielä puolikas toisestakin kuusesta.  Ensin karsiminen ja pätkiminen sopivan mittaisiksi pölkyiksi.  Pölkyt piti kantaa ryteikössä sellaiseen paikkaan josta ne sai kottikärryyn ja työnnetyksi puuvajan vierelle.  Oksat oli vedettävä tontin toiselle laidalle poltettavaksi.  Tähän vaiheeseen kului viisi päivää.  Seuraavaksi klapikoneella pölkyt klapeiksi ja pinoon.  Siihen meni seuraavat viisi päivää.  Lopuksi vielä kolme päivää oksien ja muiden risujen polttoa.
    Täytyy tuynnustaa että vanha mies oli kovilla.  Jalat ja kädet kramppasivat iltaisin ja selkä ilmaisi tyytymättömyyttään.  Voimien lisäksi myös tasapainoaisti näyttää hiipuneen, muutaman kerran löysin itseni turvallaan ryteikössä.  Pakko myöntää että ikä tekee tehtäväänsä tunnollisesti.  Onneksi Pörriäispuisto on enää kevyempiä töitä vaille valmis.

 

    On mennyt vuosi siitä kun sain viimeksi jotain kirjoitetuksi, luettu on sitäkin uutterammin.  Noiden kahden julkaisemani kirjan jälkeen tiedän miltä itsensä julkinen häpäiseminen tuntuu.  Hiljaisuus on painostavampaa kuin negatiivinen palaute, se vie voimat, lamaannuttaa.  Kiitos kuitenkin niille muutamille palautteen antajille varsinkin kun ne vielä olivat ihan kannustavia.  Joka tapauksessa päätin laittaa valokuvani ja itseni vielä kertaalleen julkisesti näytille.  Parvigalleriassa esillä oleva näyttelyni oli tarkoitus toteuttaa jo vuonna 2017 mutta galleria oli niin varattu että luovuin ajatuksesta.  Sitten jostakin sain päähäni että teenpä nistä kuvista ja teksteistä kirjan (joka ilmestyikin vuosi sitten).  Kun noita kuvia oli jo valmiiksi tehty, osa raameissakin, ja galleriasta löytyi vapaa kuukausi niin eikun siitä vaan.  Tulee mitä tulee.

    Pörriäispuistoon palataan vielä jatkossa, mutta nyt on sopiva hetki käydä katsomassa 

”Sanoitettuja kuvia” näyttelyä.