Arto Koskinen - säveltäjä, pianisti, klavikordisti

    Arto Koskinen (20.3.1947) aloitti musiikin opintonsa kymmenenvuotiaana.  Hän oli muuttanut Karstulasta Somerolle ennen kouluikää.  Somerolla hän aloitti kanttori Herman Kantolan (dir. mus.) opastuksella pianonsoiton opiskelun.  Herman Kantola oli, paitsi taitava pianisti ja säveltäjä, myös ilmeisen osaava pedagogi.  Hän pystyi valamaan sellaisen innostuksen musiikkiin ja soittamiseen, että se jaksoi kantaa niidenkin nuoruusvuosien läpi, jolloin tarjolla oli muitakin kiinnostuksen kohteita.


    60-luku  - Kokeilua ja suunnan etsimistä

    Keskikoulun viidennellä luokalla mukaan tuli vahvasti jazz.  Uskoisin, että nimenomaan jazz on ollut se pitkäjänteinen kaari, joka on kannatellut kaikkea myöhemmin tapahtunutta, niin musiikkiin liittyvää opiskelua ja tutkimusta, kuin myös soittamista sekä sävellystyötä, jota Arto Koskinen on koko elämänsä ajan tehnyt.   

    Pianon lisäksi Koskinen alkoi soittaa myös trumpettia.  Soitinvalinta tuli ajankohtaiseksi kun kouluun perustettiin torvisoittokunta vuonna 1962.  Soittokunnan lisäksi Koskisen trumpettia tarvittiin myös Heikki Kasarin johtamassa Someron yhteiskoulun tanssiyhtyeessä.  Sen jälkeen tuli vuoroon Rauli ”Badding” Somerjoen ensimmäinen yhtye The Five Yes, jossa soittimena oli urut.  Someron yhteiskoulu oli myös yhteisenä nimittäjänä Mauri Antero Nummiseen, jonka johtamiin useisiin erilaisiin avangarde/underground -kokoonpanoihin (mm. Suomen Talvisota 1939-1940 -yhtye) Koskinen osallistui pianistina sekä urkurina vuosina 1965-72.

    Helsinkiin muutettuaan Koskinen alkoi tosissaan opiskella trumpetin soittoa Sibelius-Akatemiassa 1966. Siellä hän joutui kuitenkin toteamaan, että soitinvalinta ei ollut hänelle sopiva, trumpetti oli liian raskas soitin.  Opinnot keskeytyvät seuraavana vuonna.

    Toukokuussa 1967 Suomessa vieraili Jimi Hendrix.  Vierailu vaikutti yhtä järisyttävästi Koskiseen kuin moneen muuhunkin tuon ajan nuoreen muusikkoon.  Rock-musiikki oli iskostunut mieleen jo Beatlesin ja varsinkin Rolling Stonesin ansiosta.  Luonnollinen vaihe kehityksessä oli siirtyä Rock-musiikin pariin, ja suoraan kotimaiselle huipulle.  Koskinen soitti seuraavat pari vuotta 1967-68 Jormas-yhtyeessä, joka mielestäni oli sen ajan kovin yhtye.  Siellä hän sai lisänimekseen Mamba.  Mamba’s Tune oli  hänen ensimmäisen levytetyn sävellyksensä nimi Jormasin Sincerely-albumilla.  Arto ”Mamba” Koskinen ja Matti Oiling toivat pientä jazz-nyanssia yhtyeen soitantaan.

     60-luvun puolestavälistä alkaen alkoi Koskisen kiinnostus kasvaa intialaiseen musiikkiin.  Pekka Gronow oli yksi henkilöistä, joka esitelmillään herätteli kiinnostusta.  1968 alkoikin intialaisen musiikin tutkiminen sekä itseopiskelu Ilmari Krohnin sävellysoppaan avulla.  Pyrkimyksenä oli löytää uudenlainen lähestymistapa intialaiseen musiikkiin - itämaisen ja länsimaisen musiikin synteesi.

    Intialaisen musiikin kuuntelu ja perehtyminen alan kirjallisuuteen johti myös toiseen välttämättömään opiskeluaiheeseen.  Koskinen joutui opettelemaan sanskritin ja hindin kieltä.


    70-luku -  Opiskelua ja ensimmäiset sävellystyöt albumiksi

    Koskisen suunnitelmissa oli toteuttaa soololevy, joka olisi koostunut hänen omista sävellyksistään.  Sävellykset olisivat ilmaisseet hänen näkemyksiään intialaisesta musiikista.  Parin vuoden tiiviin opiskelun ja kokeilun jälkeen hän kuitenkin toteaa tietonsa intialaisesta musiikista riittämättömäksi.  Tästä seuraa päätös lähteä paikanpäälle Intiaan. 

    1973 Koskinen matkustaa Delhiin. Bharatiya Kala Kendra Collegessa hän opiskelee kahden kuukauden ajan klassista laulua opettajanaan S.K. Banerjeen.  Palattuaan takaisin Suomeen, hän hakee apurahaa opiskelua varten.  Opetusministeriö myöntääkin apurahan, ja 1974 Koskinen pääsee jatkamaan aloittamaansa opiskelua New Delhissä.

    Intiassa kului kolme vuotta.  Nuo vuodet pitivät sisällään intensiivistä opiskelua.  Koskinen itse kertoo opettajastaan, että ”… arvostetun opettajani S.K. Banerjeen vankka muusikkous ja inspiroiva persoona. Hänen vakavuutensa ja vilpittömyytensä taiteilijana ja ihmisenä olivat kuin hindustanilaisen musiikin ytimen ruumiillistuma”.

    Kolmen Intiassa vietetyn vuoden aikana Koskinen tunsi saavuttaneensa tärkeimmän tavoitteensa - oppiminen säveltämään intialaista musiikkia ammattimaisella tasolla.  Ensimmäisenä vuotena hänellä oli laulutunteja kolmena päivänä viikossa.   Muutettuaan lähelle opettajaansa hän pystyi kaksinkertaistamaan oppituntiensa määrän. Opetusjärjestelmään kuuluu ulkoa opettelu, kaikki materiaali opetellaan säe säkeeltä korvakuulolla ja painetaan muistiin. Oppimiseen kuului myös luonnollisesti paljon huippumuusikkojen konserttien kuuntelua.

    Huhtikuussa 1977 Koskinen suoritti intialaisen klassisen laulumusiikin diplomin Bharatiya Kala Kendra Collegessa. Intian vuodet muodostivat perustan kaikelle hänen tulevalle sävellystyölleen.  Hän tunsi löytäneensä oman tyylilajin niin melodian, harmonian kuin rytminkin osalta.

    Suomeen palattuaan Koskinen perusti 1979 ensimmäisen yhtyeensä.  Yhtyeen nimi oli Bairaagi, joka tuli samannimisestä raagasta ja on sanskritin kieltä tarkoittaen askeettia. Yhtyeessä soittivat  Arto Koskinen, piano, Tommi Parko, kitara, Raimo Lyly, tanpura, Igor Sidorow (Erkki Summala), tenorisaksofoni, Make Lievonen, basso ja Samppa Salmi, rummut. 


    80-luku -  Maailmanmusiikkia ja sävellystyötä

    1980 Bairaagi muuttui Middle-earth Band (J. R. R. Tolkienin romaaneista)  nimiseksi yhtyeeksi, joka koottiin hivenen uusiksi levytystä varten.  Nyt kokoonpanossa soittivat Arto Koskinen (piano), Pekka Pöyry (sopraanosaksofoni, huilu, alttohuilu), Tommi Parko (kitara), Make Lievonen (basso), Jukka Wasama (lyömäsoittimet) ja Raimo Lyly (tanpura).  

    Julkaistun levyn nimi oli The Thoughtful Bride, ja siinä olevista kahdeksasta kappaleesta oli Koskisen säveltämiä kuusi: Akbar, Childhood, Faithful, Luthien, Old age ja Work while it is day.  Yhtyeen musiikki on luokiteltu maailmanmusiikiksi, vaikka käsitettä varsinaisesti alettiin käyttää vasta vuosikymmenen loppupuolella.

    Midle Earth Band hajosi Pekka Pöyryn äkillisen kuoleman 4.8.1980 jälkeen.

    Koskinen muutti takaisin Somerolle, jossa hän aloitti soittotuntien antamisen.

    Sävellystyössään hän syventyi tutkimaan ja kokeilemaan uutta tyylilajia.  Siinä hän yhdisti eurooppalaista polyfoniaa, aasialaista melodiikka sekä afroamerikkalaista rytmi- ja harmoniakäsitystä.  Hän sävelsi useita kokeellisia polyfonisia teoksia, jotka olivat pienimuotoisia sekä kaksiäänisiä.  Etsitty säveltämisen metodi ei ollut aivan vielä löytynyt.

    Sävellysprojektin keskeytti 1987 uuden yhtyeen kokoaminen.  Koskisen toinen yhtye, Karuna, näki päivänvalon. Karuna on sanskrittiä ja tarkoittaa myötätuntoa. Karunan kokoonpanossa soittivat Arto Koskinen (piano), Eero Mieho (harppu, kosketinsoittimet) Soile Pohjasniemi (sello, kosketinsoittimet), Timo Pyhälä (basso) ja Samppa Salmi (cimbalom, säveliin viritetyt rummut, mridangam).  Yhtye esitti Koskisen 80-luvulla tekemiä sävellyksiä.


    90-luku - Sävellysmetodin löytyminen ja pääteoksen syntyminen

    1990 Karuna levytti albumin Space for Truth.  Studiossa olivat edellä mainittujen muusikkojen lisäksi: Jari Hongisto (pasuuna, tuuba), Sami Hurmerinta (kitara, bassokitara), Eeva Koskinen (tambura), Pentti Lahti (huilut) sekä Luis Ramirez (viulu).   Levyllä yhdistyi monenlaisia aineksia, pohjana olivat kuitenkin pohjoisintialainen melodiikka, eurooppalaiset harmoniat sekä afroamerikkalaiset improvisaatiot.  Sieltä löytyy kuitenkin myös slaavilaista, balkanilaista ja persialaistakin musiikkiperinnettä.

    Karuna jäi hyvin lyhytikäiseksi, se hajosi pian levyn ilmestyttyä.  Koskinen keskittyi tutkimustyöhönsä, kauan etsitty polyfoninen sävellysmetodi alkoi muotoutua. 

   
    1997 tapahtui suuri muutos Koskisen uralla.  Reumaattiset kivut alkoivat rajoittaa omaa soittamista ja opetustyötä.  Hän oli antanut lähes kaksi vuosikymmentä soittotunteja, mutta nyt täytyi pianonsoitto ja opetustyö lopettaa.  Koskinen keskittyi pelkästään sävellystyöhön.

    Vuosina 1993–2000 Koskinen sävelsi kuusi keskeistä pianosävellystä: Fantasia in Saranga, Fuga indiana, Fuga libera, Triamonia, Fantasia in Yaman ja Fuga seria.  Kun näihin vielä lisättiin jo aiemmin 1987 sävelletty Preludi, oli Fuga indiana -niminen kokonaisuus valmis.

    2000-luku - Fuga indiana sekä runojen kääntämistä ja säveltämistä

    Fuga indiana on Arto Koskisen pääteos.  Se on pianosävellyskokoelma, joka sisältää seitsemän osaa. Fuga indiana perustuu aasialaisperäisen melodiikan ja eurooppalaisen polyfonian lisäksi afroamerikkalainen rytmiikkaan sekä erityisesti bluestonaliteettiin perustuvaan harmoniakäsitykseen. Fuga indianan kantaesitys tapahtui Helsingin juhlaviikoilla 2003 Joonas Ahosen esittämänä.  Konserttitaltiointi radioitiin kokonaisuudessaan kahdesti vuonna 2004.

    Fuga indiana sai erittäin hyvät arvostelut, ohessa otteita kahdesta:

    ”Uutta teostaan tai oikeammin pianosävellyskokoelmaa Fuga Indianaa Koskinen kehitteli 1987-2000. Sen ensiesitti vasta nyt klassisessa Maj Lind pianokilpailussa finaaliin päässyt ja Piirpauke-yhtyeessä soittava Joonas Ahonen….. Ja mitä tapahtui: kaikki kuuntelivat jazzklubissa hiiren hiljaa lähes tunnin kestäneen pianoteoksen vaikuttuneina…. Koskisen paletti varioi rikkaasti intialaisia ja läntisiä lähteitä menettämättä musiikin kaikkiyhteistä syvyyttä. -Lopulta Ahosen tulkinta teki kaikesta taidetta. Hän soitti täysin papereista jopa nuotin kääntäjän avustuksella, mutta sai vaikeimpiinkin modaalisiin liruihin kosketuksen improvisatoristen kykyjensä ansiosta.
(Jukka Hauru, Helsingin Sanomat 5.9.2003, Jumo Jazz Clubin konsertista Helsingin juhlaviikoilla 3.9.2003)"
 
    ”Fuga indiana” on pitkän työn, oivallusten ja suurten haasteiden kohtaamisesta syntynyt voimannäyttö, jossa intialainen yksiäänisyys ja länsimainen polyfonia, historialliset rakenteet ja improvisatorinen vapaus kohtaavat toisensa hedelmällisellä tavalla. Arto Koskisen levy on aarreaitta, josta riittää ammennettavaa pitkäksi aikaa.
 (Erkki Lehtiranta, Minä Olen 3/2005)"
 
    Säveltäjän Arto Koskisen omana levytyksenä teos ilmestyi 2005, kustantajana somerolainen kirjatalo Amanita.  CD:nä ilmestyneen äänitteen lukemistona on Koskisen essee Fuga indiana, itämaisen ja länsimaisen musiikin synteesi sekä säveltäjän johdanto sarjan yksittäiskappaleiden sisältöön.

    Koskisen reumaattiset kivut diagnosoidaan fibromyalgiaksi.  Pianon sijasta hän on nyt keskittynyt klavikordin soittoon sekä laulumusiikkiin. Persialainen vokaalimusiikki on viimeisin uusi opiskelun ja tutkimuksen kohde.  Siihen hänet johdatti runouden ja musiikin keskinäisen suhteen pohdinta.

    2010 Someron seurakuntakeskuksessa kantaesitettiin Laulu suuresta kaipuusta.  Se on laulusarja Tagoren, Jalaluddin Rumin, Juan Ramon Jimenezin ja Niilo Rauhalan runoihin. Laulut esitti Sanna Pietiäinen ja Koskinen itse säesti pianolla.

    Samalla kokoonpanolla 2012 oli toinen kantaesitys: Kuolematon kevät, joka puolestaan on laulusarja Saima Harmajan runoihin.  Se esitettiin myös Saima Harmajan 100-vuotis juhlatilaisuudessa keväällä 2013 Helsingisssä  Balderin salissa.

    Ja työ jatkuu, luova ihminen ei jää koskaan eläkkeelle.  Kunnioitusta tuntien odotan mielenkiinnolla seuraavan projektin valmistumista.  En tiedä mikä se on, mutta jotakin on varmasti tälläkin hetkellä syntymässä. Loppuun vielä lainaus Koskiselta hänen suhteestaan Harmajan runoihin:

    ”Juuri tämä sisäinen soiminen ja sisäisyydestä kehkeytyvä ulkoinen muoto tekee Harmajan runoudesta elävää ja musikaalista sanan syvimmässä merkityksessä. Harmaja on kiitollista sävellettävää, koska hän – samoin kuin Kivi, Rumi ja Tagore – on löytänyt runouden ja musiikin yhteisen alkulähteen. Siksi hänen säkeensä muuntuvat musiikiksi kuin itsestään.”


 
Linkkejä:

http://www.artokoskinen.com

http://www.amanita.fi/Fugaindiana.htm


Arto Koskisen musiikkiin pääsee tutustumaan hänen kotisivuiltaan löytyvien linkkien kautta.

 Fuga indiana CD on ostettavissa ainakin oheisesta linkistä:

http://lahjakirjat.com/store/index.php?main_page=index&cPath=5&zenid=1aeff13ab352c41b1647c09b778c9861