Oodi marraskuulle

    Marraskuu koettelee ihmispolon sitkeyttä.  Sade hakkaa tuulen antamalla voimalla ikkunaan.  Parvekelasit paukkuvat:  ”Tästä et kyllä tolkussa selviä,   yritäpäs nyt lähteä kolostasi surkimus, kyllä sinut ryöpätään”. 

    Makkarasoppaa tekisi ihmispolon mieli, mutta ei löydy jääkaapista aineksia.  Wilhelmit paistattelevat kaupan kylmähyllyssä, perunat kaupan laareissa ja keittojuurekset kaupan pakastealtaissa.  Sateen suojelussa, tuulen varjelussa, kuivin jaloin tavoittamattomissa.  Nälkäänkö näännyttää on marraskuulla tarkoitus. 

    Ei väliä, mistä ikkunasta taivaalle tähyät.  Samanlainen vesi valuu ruutua alas niin pohjoisessa kuin etelässä.  Taivas täyttä harmaata, pilvet matalalla.  Älä kuvittele ulos pääseväsi.  Sytytä valot, että paremmin näkisit  oman toivottoman tilanteesi.  Nyt rulettaa marraskuu.

    On neljäs marraskuuta, tämä on vasta harjoittelua.  Kohta lämpömittareista näkyy sinistä, tuuli kasvattaa vauhtia mereltä kaduille pyyhkäistessään.  Mukanaan tuuli tuo räntää ja kohta perään lunta.  Kaikki muuttuu tasaisen harmaaksi, et huomaa rajaa jossa maa vaihtuu ilmaksi, meri taivaaksi, räntä lumeksi, syksy alkutalveksi.  Jos vielä sateella tohditkin kauppareissulle, niin yritäpäs nyt.  Takuuvarmasti vaakasuorassa kiitävä räntä löytää takinhupun alle, hihansuista sisään ja housunlahkeiden alta kenkää kostuttamaan.

    Älä ihmispolo yritä löytää mitään positiivista marraskuusta, ei sitä kukaan tosissaan ota, hulluna pitävät.  Valita ja vaikerra, näytä negatiivisuutesi.  Älä puhu mitään kynttilöiden polttamisesta, hapen vaan syövät ilmasta ja pienhiukkasin myrkyttävät keuhkot.  Älä yritäkään mitään suklaasta ja hyvästä kirjasta - suklaa lihottaa, nostaa kolesterolia ja kauppalaskua.  Ja kirjamakusihan tiedetään.  Ei mitään mahdollisuutta, nyt on marraskuu.

    Ja silloin kun on marraskuu, silloin todellakin on marraskuu.  Sitä vastaan on turha yrittää.  Aina se on voiton saanut, kaiken osaaville, kaiken taitaville ja kaiken tietäville paikkansa osoittanut.  Aina se on kengät kastellut ja puseron alle tunkenut.  Aina se on yhtä riemuissaan nurkissa pyörinyt ja autioilla kaduilla voimiaan esitellyt.  Aina se on aikansa kestänyt, sitten tyytyväisenä joulukuulle tilaa tehnyt.  Varmuudella tiennyt, että jos kaiken jälkeen  joku uhmakas vieläkin hymyillä yrittää, adventtisohjoon sekin lopulta hyytyy. 

    Marraskuu, harmautta ja surkeutta, ikävää ja ilottomuutta - sitä meillä riittää.  Ei ihme, ettei small talk luonnistu.