Irtiottoja ja purnausta

 

Viimeiset pari päivää ovat menneet ilman fb-päivitystä, twiittaamista ja bloggaamista!  Kytkin itseni irti somesta, viihdytin (ja kiihdytin) itseäni ihan vain miettimällä kuluvan vuoden ensimmäistä puolikasta. Millaista tämä pioneerina asuminen täällä Jätkäsaaren kärjen tuntumassa on ollut.  Eikä se koko aikaa niin kovin auvoista ole ollut.  Nyt, kolmantena irtiottopäivänä, on aika kirjata ajatuksia muistiin. 

Tähän asumisympäristön ankeuteen on alkanut tottua.  Ihmismieli hassulla tavalla sopeutuu, kun varsinaisia vaihtoehtoja ei ole.  Aamuvarhaisesta aina iltaan saakka kuuluu mitä erilaisempia työn ja työkoneiden ääniä.  Näin kesäaikaan ne vielä  korostuvat, kun parvekkeen ovea on pidettävä jatkuvasti raollaan. Päiväsaikaan kun sitten menee pihalle, on siellä pujoteltava kaikenlaisten koneiden ja kuorma-autojen välissä.  Se auttaa, kun muistaa, että naapuritalotkin valmistuvat vähitellen ja sitä mukaa koneet ja rakennusmelu vähenevät.  Itse asiassa viime viikon lopulla talomme kummallakin puolella olevat talot saatiin siihen kuntoon, että asukkaita on niihinkin jo muuttanut.  Pihatyöt on sitten vielä erikseen, mutta eiköhän nekin kesän aikana ala valmistua.  Hyvänä puolena alueen keskeneräisyydessä on se, että merinäköala säilyy vielä muutaman vuoden.
 
Kulkuyhteydet ovat sitten aivan oma lukunsa.  Ratikkalinja 9 kulkee aivan tuosta vierestä, sen päätepysäkki on Länsiterminaalilla.  Periaatteessa yhteydet ovat mainiot, mutta käytäntö on hieman toista.  Takkuilu, tai toimimattomuus, johtuu tietysti laivaturistien massiivisesta määrästä, joka muutaman jakson päivästä tukkii ratikkalinjan totaalisesti.  Kun siihen vielä lisätään joidenkin kuljettajien haluttomuus noudattaa aikataulun mukaisia lähtöaikoja, ei linjan toimivuudesta enää voida puhua.
 
On tietysti hyvä asia, että turisteja tulee runsain joukoin, ei siinä mitään.  Ongelma syntyy, kuten viimeksi eilen aamulla sattui omalle kohdalle, kun ilman ostettua lippua tulevia turisteja jonottaa kuljettajalle maksamaan.  Vuoron lähtöaika koittaa, mutta turistejahan riittää terminaalista, ja kuljettaja rahastaa ja kello käy.  Lähtöaika oli ylitetty jo kymmenellä minuutilla, eli seuraavankin vuoron aika olisi jo lähteä.  Se seuraava ratikka, kuten kolmaskin ratikka ehtivät jo tulla perään jonottamaan omaa vuoroaan, mutta kuljettaja edelleen jatkaa rahastamistaan.  12 minuuttia myöhässä kuljettaja vihdoin älysi sulkea ovet ja lähteä matkaan.  Toisin sanoen se seuraavakin ratikka oli alusta alkaen myöhässä muutaman minuutin ja linjan vuorot sitä myöten sekaisin. 

Se mikä tässä mättää, on se, että julkinen liikenne ei voi toimia turistien ehdoilla.  Jätkäsaaressa asuu ja asioi (Verkkokauppa.com) jo nyt huomattava määrä ihmisiä, kuukausi kuukaudelta yhä enemmän.  Heidän on voitava luottaa aikatauluihin jo työmatkaliikenteen vaihtojenkin vuoksi.  Eikä ole aivan tavatonta sekään, että päätepysäkiltä turisteistä täyttynyt ratikka ajeleekin sitten pysähtymättä keskustaan jättäen paikalliset asukkaat pysäkeille odottelemaan josko seuraaviin mahtuisi.

Tosiasia on, että aikataulujen vuorovälit ovat aivan liian pitkät.  Länsisataman kautta kulkevien turistien määrä kasvaa koko ajan.  Samoin kasvaa Jätkäsaaren asukkaiden määrä.  Koko tämä porukka on yhden ainoan raitiolinjan varassa.  Vuoroja siis pitää ehdottomasti saada lisää ja myös kuljettajat ohjeistaa päätepysäkiltä nousevien  matkustajien odottelemisesta aiheutuvien myöhästelyjen kitkemiseksi.

Liikkumisen ongelmia kärjistää lisäksi jalankulkijoiden kulkureittien onneton järjestely.  Kun täältä lähtee kävellen Ruoholahden suuntaan, vaikkapa kauppareissulle, pitää kierrellä melkeinpä ympäri  Jätkäsaaren.  Kauppakassien kanssa kävellessä on melko turhauttavaa, kun joutuu tekemään useiden satojen metrien kierroksia, vaikka koti on tuossa aivan parinsadan metrin päässä suoraan edessä.  En uskoisi olevan mahdotonta järjestää näitä kävely- ja pyöräilyreittejä järkevällä ja turvallisella tavalla.  Se vaatisi ainoastaan hiukan yhteistyötä kaupungin ja rakennusfirmojen välillä.  Rakennetaanhan tätä uutta Jätkäsaarta nimenomaan meille asukkaille. Ja meitä alkaa olla täällä jo melko paljon.  Pitäisi siis meidät asukkaat jotenkin huomioidakin.  Muutenkin kuin veronmaksajina.
 

Uudisasukkaan osa on aina ankeampi kuin myöhemmin valmiiksi rakennetulle alueelle muuttavien.  Toisinaan vaan alkaa ottaa pannuun jotkin perustavaa laatua olevat asiat.  Asiat jotka kaupunki voisi hoitaa huomattavasti paremmin, jos vain asukkaat haluttaisiin huomioida.
 
Tämä purnaus lienee vaikutusten suhteen aivan turha, ei se kenenkään kaupungin päättäjän korviin tai silmiin joudu.  Mutta mitäpä siitä, oma mieli kuitenkin taas vähän keveni.  Nyt vaan kuppi kahvia ja parvekkeelle katselemaan merelle.  Siellä ne kesäiset elementit ovat: aurinko, meri, laivat ja lokit!

(Selasin blogikirjoituksiani taaksepäin ja huomasin, että eipä sieltä oikeastaan muita purnausblogeja löytynyt. Sitä vaan, että en minä niin kovin negatiivinen ihminen voi olla!)



                                                            * * * * * * * * *
  Jos luulet tämän kiinnostavan kavereitasi, ole hyvä, jaa alla olevasta painikkeesta.

Autoilla vai eikö autoilla

siinäpä pulma suuri

Eilen kävin kokeilemassa, josko parkkipaikalla lumihangessa oleva auto (ei tuo kuvassa oleva) käynnistyisi ja liikahtaisi.  Ja kyllähän se vielä.  Edellisestä kerrasta oli 51 päivää.  Silloin ajoimme sillä lentokentältä, jossa se puolestaan oli seissyt parkissa 2 viikkoa.  Tästä on helppo todeta, että kovin suurta käyttötarvetta oman auton käytölle Helsingissä ei todellakaan ole.  Vai onko lainkaan?

Kysymys ei ole suinkaan siitä, että eläkeläisellähän on aikaa liikkua julkisillakin.  Vaimo käy päivittäin töissä, eikä ainakaan toistaiseksi ole tarvinnut omaa autoa.  Itse asiassa Helsingissä on julkinen liikenne aivan kiitettävää tasoa.  Nykyään kun on vielä lisäksi nuo oivat apuvälineet puhelimissa aikataulujen ja linjojen optimoimiseen.  Edelliseen asuinpaikkaani verrattuna myös hinnat ovat huomattavan edullisia.  Hintojen edullisuus vain painottuu kun vertaa käytössä olevia liikenneverkkojen kattavuutta.

Olen hyvin tyytyväinen siitä, että kaupungilla voi liikkua julkisilla, eikä tarvitse kuluttaa aikaa ja energiaa parkkipaikkojen etsimiseen.  Eikä tarvitse laittaa rahaa mittariin asioinnin ajaksi.  Ruuhka-aikoina suurena apuna ovat myös julkisen liikenteen omat kaistat, jotka useimmiten nopeuttavat selvästi verrattuna omalla autolla ajeluun.

Jos sitten katsoo taloyhtiön parkkipaikkojen hintoja, asettuu oman auton pitäminen entistä kyseenalaisempaan valoon.  Meidän yhtiössä hallipaikan hinta on 140,- ja ulkopaikan 60,- kuukaudessa.  Ne ovat hintoja jotka käyvät ainakin meikäläisen kukkarolle.  Keskustan alueelta kuuleman mukaan löytyy kalliimpiakin paikkoja. Mutta toisaalta hyväksyn kyllä sen linjauksen, joka täällä Jätkäsaaressa on otettu selkeästi jo suunnitteluvaiheessa käyttöön: yksityisautoton alue.  Hinnoittelulla ja pysäköintipaikkojen vähyydellä ohjataan vahvasti karttamaan omia autoja. Ja julkinen liikenne toimii, tulevaisuudessa alueen valmistuessa entistä paremmin.

Vielä parikymmentä vuotta sitten olin ehdottomasti sitä mieltä, että autollahan pitää päästä paikkaan kuin paikkaan.  Julkiset kulkuneuvot ovat niitä varten joilla omiin autoihin ei ole varaa!  Jos haluttuun paikkaan pääsi yhtä helpolla julkisella kuin omalla, valitsin sen enempää miettimättä aina oman auton.  Tosin tuo julkinen puoli on kyllä tietysti vuosien myötä myös kehittynyt, ja parempaan suuntaan.  Mutta nyt on vakavasti harkinnassa luopua kokonaan omasta autosta.  Katsotaan nyt vielä ensi kesänä paljonko sillä on käyttöä - vai onko lainkaan.

Ei kai minusta vaan ole tulossa cityvihreä?

Yksi huomio keskustelusta pyöräilijöistä ja jalankulkijoista.  Hämeenlinnassa oli suuri ongelma se, että suurin osa pyöräilijöistä ajeli jalkakäytävillä.  Helsingissä tuntuu oleva suurempi ongelma jalankulkijoiden liikuskelu pyöräilijöiden kaistoilla!  Molempi pahempi.