Kun puhutaan Somerosta/somerolaisista ja musiikista, puhutaan yleensä ja enimmäkseen Unto Monosesta, Rauli Somerjoesta ja M. A. Nummisesta. Heistä kukin edustaa musiikillaan genrejä joilla kaikilla on ollut omat, hyvinkin paljon toisistaan poikkeavat kuulijansa ja faninsa. 60- ja 70-luvuilla Unton tangokansa ja Raulin rokkikansa eivät juurikaan samoissa tanssipaikoissa kohdanneet. M.A. puolestaan on aina ollut omassa erityisessä ominaisuudessaan omalaatuinen poikkitaiteellinen ilmiönsä jota on vaikea luontevasti sijoittaa mihinkään vain yhteen genreen.
Tämän päivän Somerolla nämä kolme persoonaa on kylläkin saatu istumaan ja keskustelemaan saman kuvitteellisen pyöreän pöydän ympärille. Näin on tapahtunut muun muassa Esakallion näyttämöllä. Somerolaisten mielenlaatuun sopiva musiikkimakukin on muuttunut niin että on luontevaa nauttia näiden herrojen musiikista samoissa tilaisuuksissa. Hyvä näin.
Yksi olennaisen tärkeä henkilö kuitenkin puuttuu porukasta: Arto Koskinen. Hänen musiikilliset ansionsa ja tuotantonsa oikeuttavat kiistatta omaan tuoliin tämän pyöreän pöydän äärellä. Hänet on aivan liian helposti ja liian usein unohdettu kun somerolaisesta musiikkikulttuurista puhutaan. Tämän selittää tietysti ainakin osittain se, että hänen edustamansa musiikin genre ei kuulu siihen joka soi päivittäin radion soittolistoilla ja jota löytyy jokakodin levyhyllystä.
Minulla on ollut kunnia kuluttaa koulun pulpetteja samalla luokalla Rauli Somerjoen kanssa Hirsjärven kansakoulussa, ja sen jälkeen Arto Koskisen kanssa samalla luokalla Someron Yhteiskoulussa. Rauli ei koulun ajalta sen kummemmin jäänyt mieleen mutta Arton kanssa kehittyi kaveruus jossa yhtenä tärkeänä osana oli musiikki – nimenomaan jazz. Tuohon aikaan Mauri Numminen kuului niihin isompiin poikiin jotka touhusivat soittopuuhissa ja joita tietysti katsottiin ihaillen niska kenossa yläviistoon. Keskikoulun jälkeen perheemme muutti Espooseen ja minun yhteydenpitoni Artoon jäi viiden vuosikymmenen ajaksi.
Toki somerolaisten tekemisiä musiikin parissa tuli seurattua aktiivisesti. Suomen talvisota oli kokoonpano johon heitä kuului useampiakin. Raulin Fiilaten ja höyläten jälkeen hankin tietysti kaikki hänen levynsä ja M. A:lta tuli uusrahvaanomaista, Herra Huuta ja mitä kaikkea sitä olikaan. Mutta Artosta ei sitten oikein mitään kuulunutkaan vuosikausiin.
Kunnes sitten huhtikuussa 1980 HS:ssa oli juttu otsikolla ”Mamba Koskinen tulee taas”. Siitä kävi ilmi että Arto oli opiskellut Intiassa musiikkia neljän vuoden ajan ja nyt koonnut yhtyeen The Middle-Earth Band joka oli vuoden alussa levyttänyt LP:n nimeltä The Thoughtfull Bride. Levyllä soittivat Arton lisäksi suuresti arvostamani Pekka Pöyry, Make Lievonen ja Jukka Wasama, somerolaisia edustivat Raimo Lyly ja Tommi Parko. Pitihän tuo levy heti hankkia. Takakannen täytti laaja englannin kielellä tehty selostus kappaleista, millaisiin intialaisen musiikin muotoihin niiden rakenne perustuu. Tuo teoria ei oikein mennyt minulle perille mutta itse musiikki kyllä puhutteli vahvasti muutaman kuuntelun jälkeen.
Kului taas vuosia kunnes heinäkuussa 1988 HS:ssa oli taas asiaa Artosta otsikolla ”Maailmanmusiikin yksinäiset sudet”. Siinä kerrottiin miten Arto Koskinen ja Samppa Salmi ovat yhdessä kehittäneet kokonaisvaltaista musiikkikäsitystään. He olivat perustaneet yhtyeen Karuna, jonka musiikkia he kuvailivat eurooppalaisen polyfonian, aasialaisen melodiikan sekä afroamerikkalaisen rytmin ja harmonian synteesillä.
1990 Karuna julkaisi levyn nimeltä Space For Truth. Levyn musiikki perustui pohjoisintialaiseen melodiikkaan johon lisättiin eurooppalainen harmonia sekä afroamerikkalaiset improvisaatiot. Kaiken kaikkiaan todella hieno kokoelma. Arton lisäksi levyllä soittivat Samppa Salmi, Jari Hongisto, Sami Hurmerinta, Eeva Koskinen, Pentti Lahti, Eero Mieho, Soile Pohjasniemi, Timo Pyhälä sekä Luis Ramirez.
Arto tavoittaa vihdoin 1990-luvun alkupuolella polyfonisen sävellysmetodin ja seuraavien vuosien aikana syntyy seitsemän pianosävellystä joista syntyy Fuga Indiana -niminen kokonaisuus. Tämä kokonaisuus esitettiin Helsingin juhlaviikoilla 2003 Joonas Ahosen tulkitsemana. Fuga Indiana julkaistiin levynä Arton itsensä soittamana vuonna 2005, ja hän pitää teosta edelleen pääteoksenaan.
Nyt oli tullut aika syventyä persialaisen vokaalimusiikin sekä runouden ja musiikin keskinäisen suhteen opiskeluun ja tutkimiseen. Syntyi laulusarja Rabintrah Tagoren, Jalaluddin Rumin, Juan Ramon Jimenezin sekä Niilo Rauhalan runoihin. Tämän laulusarjan, Laulu suuresta kaipuusta, kantaesitys oli 2010 Someron Seurakuntakeskuksessa. Laulujen tulkitsijaksi Arto oli löytänyt Sanna Pietiäisen jonka puhdas, kaunis ja turhista maneereista vapaa lauluääni sopivat Arton sävellyksiin. Arto säesti pianolla Sanna Pietiäistä.
2012 oli samassa paikassa toinen kantaesitys samalla kaksikolla. Arto oli säveltänyt laulusarjan Kuolematon kevät joka koostui Saima Harmajan runoista. Tämä laulusarja esitettiin myös Saima Harmajan 100-vuotis juhlatilaisuudessa keväällä 2013 Helsingisssä Balderin salissa.
Tätä tilaisuutta pääsin itsekin seuraamaan, olin lopultakin saanut aikaiseksi ottaa yhteyttä Artoon. En ole aiemmin kuullut laulumusiikkia joka soi niin kauniisti ja samalla jylhän komeasti kuin nämä sävellykset. Oman selvästi aistittavan mausteensa sävellyksiin antoi häivähdys jostakin Aasiasta. Runon ja musiikin symbioosi oli niin lähellä täydellistä, että välillä oli vaikea erottaa niiden rajaa. Kiitos kuuluu myös ilman muuta Sanna Pietiäiselle joka oli sisäistänyt niin runoilijan kuin säveltäjänkin kaikki mielialat ja nyanssit. Illan anti oli vaikuttava! Tämän illan jälkeen olemme Arton kanssa taas pitäneet yhteyttä ja tavanneet useinkin nyt varsinkin takaisin Somerolle muuttoni jälkeen.
Kuvassa olemme Arton kanssa vanhan koulumme Someron Yhteiskoulun pihalla keväällä 2013. Seuraavana vuonna tämä arkkitehti Aarne Ervin suunnittelema ja vuonna 1957 valmistunut rakennus purettiin uuden uljaan koulurakennuksen tieltä.
Laulusarjat Laulu suuresta kaipuusta ja Kuolematon kevät nauhoitettiin Someron Seurakuntatalolla 22.7.2012.
Tämän jälkeen käynnistyi pitkä ja ajoittain rankka projekti jonka lopputulos on nyt kädessäni: Arton neljäs levy CD:n muodossa.
Arto sävelsi vielä kaksi Tagoren runoa sarjaan Laulu suuresta kaipuusta niin että niitä oli nyt yhteensä seitsemän. Viisi näistä runoista on myös Arton suomentamia. Sitten alkoi sävellysten sovitustyö orkesteria varten. Hän päätti tehdä levyn omakustanteena jotta saisi sen lopputulokseltaan juuri haluamakseen. Tämä toteutustapa vaati paljon työtä, aikaa ja hermoja: studion ja muusikoiden aikataulujen sovittamista, äänityksen laadun valvomista, mixauksen toteuttaminen ja vielä lopuksi levykannen suunnittelu ja painatus. Vasta kaiken tämän jälkeen oli valmis levy kädessä!
Lopputuloksesta, Laulu suuresta kaipuusta, Arto itse kertoo näin:
”Näiden laulujen tekstit valikoituivat sävellettäviksi, koska ne ovat korkeatasoista runoutta ja siksi että niissä on puhe syvistä yleisinhimillisistä tunteista. Rakkaus ja kaipaus, yhdessäolon autuus ja erossaolon tuska ovat keskeisiä runouden teemoja ja laulujen aiheita kautta maailman. Näillä tunteilla ja niiden taiteellisella ilmaisulla on monia tasoja, vivahteita ja syvyysasteita. Rakkaudella ja kaipuulla on fyysinen, romanttinen, henkinen ja uskonnollinen ulottuvuutensa. Henkilökohtaisesti pidän tärkeänä, että runollisessa ja musiikillisessa ilmaisussa näiden tunteiden syvyysaspekti ei pääse unohtumaan ja siksi halusin säveltää juuri tällaisia tekstejä.”
Olen kuunnellut tätä levyä nyt ainakin yli kaksikymmentä kertaa. Se lähti avautumaan vähitellen, joka kuuntelulla se vei yhä vastustamattomammin mukanaan. En osaa mainita yhtä laulua joka nousisi yli muiden – yhtenä päivänä se on Muukalainen, toisena mahdollisesti Ruokohuilun valitus, Viimeinen matka tai hurjaan vauhtiin yltävä Oletko ulkona tänä myrsky-yönä. Tai sitten se voi myös olla Sinä olet taivas, Kun tulivat illan viileät tuoksut tai Sinä teit minut rajattomaksi.
Levyn nimi Laulu suuresta kaipuusta kuvaa mielestäni hyvin musiikin sisältöä. Se on tuo kaipuu (Sehnsucht), josta olen kirjoittanut aiemminkin parissa postauksessa (Heimat-sarjan sekä Pina Bauschin yhteydessä). Vaikka kaikki muut inhimilliset tunteet vaihtelevat, kaipuu on sellainen jossain syvällä oleva määrittämätön tunne, pohjavire. Kaipuu ei kohdistu mihinkään tiettyyn paikkaan tai hetkeen, se on jotain sellaista mistä ei oikein saa otetta. Näissä lauluissa se on vahvasti mukana.
Sanoisin että tämä levy on kuin kokoelma hiottuja timantteja jollaisia voi syntyä vain kun runo ja sävel sulautuvat yhdeksi taitajien käsissä. Tällä levyllä kiteytyy mielestäni koko Arton aiempi tuotanto, kaikki aiemmat sävellykset ovat polku tähän Lauluun suuresta kaipuusta. Ei kuitenkaan pidä kuvitella että tämä olisi päätepiste, että tässä olisi kaikki. Arton tuntien olen varma että taas löytyy jotain uutta, luovuus on ominaisuus josta on vaikea päästä irti. Odotan innolla josko klavikordi olisi mukana uuden luomisessa?
Levyllä mukana olevat muusikot:
Sanna Pietiäinen (laulu) – Arto Koskinen (piano, syntetisaattori) – Lotta Laaksonen (viulu) – Jussi Suonikko (alttoviulu) – Serafiina Kämi (huilu) – Markus Ketola (rummut) – Hannu Mattila (kitara) – Timo Pyhälä (kontrabasso) – Esko Takku (pasuuna, bassopasuuna) – Tom Käldström (kitara) – Raimo Lyly (12-kielinen kitara) – Topi Ilmonen (sähkökitara) – Arttu Aalto (rummut) – Kari Laaksonen (perkussio).
Levystä on otettu rajoitettu painos, levyä voi tiedustella: artotapio.k@gmail.com
Spotify on myös hyvä kanava kuunnella Arto Koskista, sieltä löytyy ainakin seuraavat kokoelmat:
- The Middle-Earth Band: The Thoughtful Bride
- Karuna: Space for Truth
- Arto Koskinen: Fuga Indiana
- Arto Koskinen: Laulu suuresta kaipuusta
- Arto Koskinen Trio: Shiva Nataraja
Jos mieluummin kuuntelet YouTubesta, olen kerännyt sinne soittolistan jolta ne kaikki myös löytyvät. Soittolistan löydät klikkaamalla tästä.
Aiempaan postaukseeni jossa kerron Arto Koskisesta pääset klikkaamalla tästä.
