Waldemarin juhannusaatto

    Juhannusaattona 22.6.1962 Waldemar oli Somerniemen Ämyrillä.  Ämyri oli, ja on edelleen yksi legendaarisimmista tanssilavoista Etelä-Suomessa.  Ikää Waldemarilla oli siihen aikaan pari kuukautta vaille viisitoista vuotta.  Matka Somerolta oli taittunut äidin polkupyörällä, äiti ei tosin tiennyt missä poika pyörineen juhannusaattoa viettää.  Isän Simson-mopedilla matka olisi taittunut huomattavasti nopeammin, mutta sitä ei ollut lupa lainata, siitä olisi tullut sanomista.

    Päällään Waldemarilla oli melko uudet vaaleat teryleenihousut, edellisenä päivänä ostettu lyhythihainen postimerkkikuvioinen kesäpaita, sekä tietysti pikkutakki.  Matkan aikana housunlahkeissa oli pyykkipojat, jotta lahkeet eivät lepattaisi eivätkä likaantuisi hangatessaan pyörään.  Sisälle Ämyrille Waldemar oli pujahtanut kioskirakennuksen kulmalta aidan alta, paikka oli käyty enon kanssa katsastamassa jo aiemmin.  Kioskilla isompien poikien juttuja kuunnellessa, Bostonia poltellessa  ja Pommaccia juodessa tunsi itsensä paljon vanhemmaksi.  Välillä piti käydä lavan reunalla katsomassa orkesteria, joka soitti tangoa tangon perään.  Toki väliin mahtui jokunen valssikin.

    Juhannusaatossa on taikaa, ajatteli Waldemar katsellessaan viereisen metsikön puiden takana pulloistaan naukkailevia juhlijoita.  Kaikki tuntuivat olevat erityisen hyvällä päällä, mitä nyt jossain jotkut kovanaamat nahistelivat.  Miehet puhuivat kovaan ääneen ja naiset kikattivat.  Porukka metsikössä vaihtui koko ajan, kun toiset lähtivät tanssimaan tuli toisia koko ajan tilalle.  Ainoastaan silloin, kun lentävät tulivat autollaan portin edustalle ja kiersivät parkkipaikkaa, tyhjeni metsikkö nopeasti - kaikille tuli kiire tanssimaan.

    Sitten jossain vaiheessa, varmaan lähellä puolta yötä, yhden kymmenistä tangoista päätyttyä, tuli illan kuuluttaja lavalle.  Hän komensi kaikkia tulemaan lähemmäksi ja olemaan hetken aikaa hiljaa.  Ihmiset tulivatkin lähemmäksi arvellen jotain erityistä ohjelmaa olevan tulossa.  Mutta kuuluttajapa jysäytti melkoisen pommin: ”Someron Esan 23 vuotias seiväshyppääjä Pentti Nikula on hypännyt tänä iltana Kauhavalla maailmanennätyksen 494!  Somerolla on nyt maailmanmestari, eiköhän kolmenkertainen Eläköön-huuto ole paikallaan!”

    Ja kyllä Ämyrinmäki raikui, osa ihmisistä näytti kertakaikkiaan sekoavan.  Orkesteri kajautti Maamme-laulun kaiken hälinän taustalle.  Waldemarin päässä jyskytti: seipään maailmanennätys on naapurikylän miehellä, miehellä jonka hän oli monasti nähnyt kotipihallaan sekä urheilukentällä harjoittelemassa ja kilpailemassa.  Hän ei malttanut jäädä enää pidempään Ämyrille vaan haki portin ulkopuolelta pyöränsä ja lähti polkemaan kotiin päin.  Pyykkipojat unohtuivat lahkeista.

    Juhannusyö oli valoisa, jotkin yölinnut laulelivat ilokseen metsikössä.  Tunnelmat velloivat ja vaihtuivat Waldemarin päässä.  Sadunomainen taikayön tunnelma vaihtui välillä kiihkeään tanssilavan sykkeeseen.  Waldemar hyräili mielessään: ”Tanssin sun kanssasi aamuun, yö nyt on ihmeellinen, tanssin sun kanssasi aamuun, tanssin tangoa rakkauden”, vaikka hän ei tanssia osannutkaan.  Sitten taas iski tajuntaan Nikulan maailmanennätys 494.  Kilometrit kulkivat kuin huomaamatta, kotona olivat jo ikkunat pimeinä, kaikki nukkuivat, mitähän kello mahtaa olla?

    Kun Waldemar avasi varovasti keittiön oven, hän kuuli miten äiti nousi vuoteelta ja tuli keittiön suuntaan.  Ennen kuin äiti ehti kysyä, missä ihmeessä Waldemar oli ollut, Waldemar pamautti kovalla äänellä: ”Nikulapa hyppäsi maailmanennätyksen 494!”   Äiti katsoi hämmästyneen näköisenä Waldemaria ja makuuhuoneesta kuului isän ääni: ”mitä se oikein sanoo?”   Waldemar toisti äskeisen vielä vähän kovemmalla äänellä - sen jälkeen alkoi kuulua pikkusiskon itkua ja sitä myöten koko perhe oli hereillä. 

    Mutta olihan juhannusyö.
    Sen aattoillan Waldemar muistaisi pitkään.