Aloitin blogini kirjoittamisen 3.3.2013 suurellisesti viiden kirjoituksen sarjalla Sataman valot 1 - 5. Siinä käsittelin Helsinkiin muuton syitä sekä koko prosessin kulkua. Ensimmäisen osan alaotsikkona oli Takaisin Helsinkiin - siitä tämänkertaisen postauksen käänteinen otsikko Helsinkiin ja takaisin.
Sen tarkemmin erittelemättä, syy takaisin Hämeenlinnaan muuttoon oli useiden yksittäisten tekijöiden summa, joka muodostui niin suureksi, että päätös paluusta syntyi. Paluu. Sanaan sisältyy mielestäni melkoisen suuri tunnelataus, ainakin omalla kohdallani positiivinen. Mutta takaisin noihin muuton syihin: hinta ja laatu eivät yksinkertaisesti kohdanneet. Tarkoitan sitä, että hinta, jonka tuosta keskellä laajaa Jätkäsaaren rakennustyömaata asumisesta joutui maksamaan, oli aivan liian kova suhteessa asumisympäristöön ja asumisen laatuun. Toki tiesimme, että keskeneräiselle alueelle muutamme, mutta karu arkitodellisuus alkoi paljastua vasta muutaman kuukauden asumisen jälkeen. Valmiiksi Jätkäsaari tulee vasta aikaisintaan 2025, onkohan sitä edes hengissäkään enää silloin. Kaiken lisäksi koko aluetta ja sen liikennettä näytetään kehitettävän pelkästään matkailun ehdoilla turistien hyväksi. Länsisataman kautta kulkevien turistien määrä oli viime vuonna kuusi miljoonaa, vuonna 2020 jo kahdeksan miljoonaa!
Helsinkiin muuton yksi tärkeimmistä syistä oli 2008 saamani polyneuropatia-diagnoosi, ääreishermosto tuhoutuu alkaen jaloista. Liikkuminen vaikeutuu vähitellen, ja sen vuoksi halusin päästä helpompaan asumismuotoon. Sairauden eteneminen näyttää nyt kuitenkin olevan sen verran hidasta, että uskaltauduimme rivitaloon, jossa on mukavan pieni piha valmiina kukkineen, pensaineen ja puineen. Tässä on puuhasteltavaa juuri sopivasti kun sitä kaipaa. Erinomaiset kävelyreitit joka puolella ympärillä, kävelyn avulla saa jalat pidettyä aivan siedettävässä kunnossa ainakin toistaiseksi. Omakotitalon ylläpitäminen olisi iän karttuessa todennäköisesti liian rankkaa, mutta tämä vaikuttaa sopivalta. Kaikenlaista sitä pitää vanhetessa ottaa huomioon!
Helsingin odysseija kesti siis melko tarkasti puolitoista vuotta. Se oli niin lyhyt aika, että nyt tuntuu siltä kuin olisi käynyt vain vähän pidemmällä matkalla. Hämeenlinnassa ei tässä ajassa ole mitään kovin ihmeellistä ehtinyt tapahtua. Eipä tietenkään, ollaanhan Hämeessä. Sen sijaan siitä ajasta kun 1987 muutin Helsingistä pois ja 2012 lopulla palasin, oli Helsingissä muuttunut moni asia melkoisesti. Ja varsinkin jos vertaa nuoruuteni Helsinkiä 60-luvulla tämän päivän kaupunkiin, on muutos kouriintuntuva. Ehkä alitajuisesti etsin ja kaipasin tuon ajan henkeä Helsingistä, mutta tietysti täysin turhaan. Se mikä on säilynyt, on tietysti tuo meren läsnäolo, sen rannat ja kalliot. Niitä tulen varmaan kaipaamaan. Mutta onneksi täältä pääsee vähän reilussa tunnissa haistelemaan sitä merta, aistimaan meren tunnelmaa ja kuvaamaan tuttuja rantoja kallioineen ja rakkaiksi käyneine puineen.
Minun hämäläiselle luonteelleni sopii tämä hämäläinen maisema ja mentaliteetti vuosien karttuessa aina vaan paremmin ja paremmin. Kai minä sitten olen täällä kotonani. Totta kai myönnän, että koska en ole tähän päivään mennessä osannut mihinkään pysyvästi asettua, saattaa elämä vieläkin heittää jonnekin. Tuo Espanja kyllä kovasti houkuttaa…
Ikävän sairauden olet osaksesi saanutkin, Pepe. Vakava sairaus panee varmasti pohtimaan monenmoista. Itselleni se on merkinnyt sitä, että kysymys elämän laadusta on noussut aivan keskeiseksi. Enää ei halua käyttää aikaansa mihinkään kärvistelyyn, sillä sitä puolta yleensä sairaus jo tarjoaa riittämiin. Ja onhan asuminen tärkeä osa elämänlaatua, aivan ehdottomasti. Kyllä ratkaisunne kuulostaa mielekkäältä, jos kerran sydän sanoo niin. Sitä kannattanee kuunnella aina. Sitä yritän itsekin kuulostella.
VastaaPoistaKiitos kommentista, Marja Leena.
PoistaKaikki sairaudet ovat ikäviä. Joihinkin on onneksi keksitty parannuskeinoja joilla ainakin voidaan rajoittaa tai jopa estää sairauden eteneminen ellei parantaa voitaisikaan. Tämä minun osalleni langennut etenee omaa tahtiaan, mutta onneksi niin hitaasti, että särkyihin ja muihin sen mukanaan tuomiin ongelmiin ehtii tottua aina ennen seuraavaa vaihetta, niitä oppii sietämään. Niiden kanssa on vaan elettävä, monella muulla asiat ovat paljon pahemmin.
Ja kuten sanoit, elämänlaatu on tullut tärkeämmäksi, siihen kiinnittää enemmän huomiota. Niin että eiköhän tavoitella entistä innokkaammin sitä hyvää elämää - onnellista olotilaa, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan.
Henoa tekstiä ja kun taistelen samojen ongelmien kanssa, eli liikkumiseni rajoittuu jatkuvasti iän myötä, niin on pakkohan sitä on panostaa ja ajatella, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
VastaaPoistaMinulle ei ainakaan ole diagnosia sitä, että olisi muuta syytä, kun nuo selkäongelmat ja siitä seurauksena jalan koukistajalihaksen pareesi, eli rappeutuminen. Nämä yhdistettynä luonnollisesti vaikuttavat olennaisesti liikkumiseeni ja se on sellainen "oravanpyörä", johon en voi vaikuttaa millään muulla tavalla, kun henkilökohtaisella ja mahdollisemman aktiivisella liikkumisella, joka nyt kuitenkin on rajoitettu, kun en saa ja en voi kävellä yhtäjaksoisesti, kun korkeintaan 150 metriä. Himaan noin viisi vuotta sitten tehdyt hankinnat, kuten kuntopyörä jne, ovat ne treenit joita voin tehdä.
Tämä tietysti käy psyykkeelle ja raskaaksi, tällaiselle (ADHD) - tyypille, joka on tottunut koko elämänsä ajan liikkumaan ja mahdollisimman nopeasti, ilman moottoriavoimaa.
Nyt kuitenkin, kun olen käynyt siellä asuinpaikkaunnallasi, erillaisissa kuvauksissa ja hermoratojen tutkimuksissa jne., olen toiveikas, että tämä neljäs selkään kohdistuva operointi toisi helpotusta, ainakin särkyihin ja puutumisiin.
Meidän suvussahan ei tietäiseekseni ole ole sellaisia ominaisuuksia, että valitettaisiin tai annettaisiin ns. periksi, sillä mehän taistelemme.
Anteeksi aina teksteissäni esiintyvät virkkeiden ja lauseiden sanojen sekoitus, mutta tälle lukihäriölle ja sen myötä tulevat kirjoitusvirheen ovat seuranneet minua koko elämäni ajan ??.
Kiitos Anonyymille kommentista.
PoistaOn hienoa, että jaksaa säilyttää optimistisuuden kipujen ja särkyjen keskellä. Toivottavasti selän operointi tuo tällä kertaa apua ainakin särkyihin ja jopa niin paljon, että pystyt kävelemään kunnollisia lenkkejä. Ja niin kuin sanoit: periksi ei anneta!
Itse Jätkäsaareen puoli vuotta sitten muuttaneena on ollut kiva seurata juttujasi aiheesta. Kiitos niistä!
VastaaPoistaKiitos, mukava kuulla että juttuja luetaan.
PoistaJätkäsaaresta tulee valmistuttuaan varmaan hieno paikka, puistoja, venesatamia ja kantakaupunkimaista asumista merenrannalla. Waari vaan ei enää malttanut odottaa.