Olen asunut kahteen otteeseen Helsingissä, viimeksi 2012 - 2014 Jätkäsaaressa. Jätkäsaari oli sinne muuttaessamme aivan rakentamisen alkuvaiheessa, talomme oli ensimmäinen joka sai asukkaat. Käytännössä elimme siis keskellä valtavaa rakennustyömaata ja kaaosta.
Mieluisimmat kohteet kävely- ja kuvausretkille olivat Kaivopuistossa ja Eiranrannassa. Meren läsnäolo oli siellä voimakas ja olen aina tykännyt merestä. Tykännyt siis siitä lähtien kun olen päässyt meren kanssa tekemisiin. Armeija-aikana Isosaari opetti. Nämä rannat olivat oikeastaan ainoa paikka jossa tunsin Helsingissä viihtyväni.
Näiden parin vuoden aikana sain oppia huomaamaan että aika kulkee kulkuaan ja että me oikeasti vanhenemme. Väkisinkin Helsingistä etsi niitä tuntemuksia ja sitä henkeä, joka siellä oli ollut nuoruudessani joskus -60 luvulla. Ja eihän Helsinki todellakaan ollut enää se sama enkä tietenkään minäkään. Helsingistä oli tullut jotenkin ”tekokansainvälinen” ja ”tekomoderni”, minusta kehityksen kelkasta tipahtanut vanha waari.
Muistoksi tuolta parin vuoden visiitiltä jäi melkoinen määrä valokuvia. Ne säilyvät toivottavasti paremmin kuin muistikuvat harvenevien hiusten alla.
Olen poiminut tähän kokoelman kuvista joissa Helsinki näkyy sellaisena kuin sen koin. Meri ja kuvaukselliset puut, Jätkäsaaren rakennustyömaa sekä myös jotain itse kaupungista. Osa kohteista on ajattomia, osa hyvinkin nopeasti muotoaan muuttavia. Ainakin meri on ajaton, kuten myös se aavan meren tuolla puolen jossakin oleva maa.
Komea kattaus kaupunkia. Kyllä katukuvauksessa on vaan sitä jotain!
VastaaPoistaKiitos Susu, maisemakuvaus taitaa kyllä olla enempi alaani: se ei karkaa minnekään näin hitaalta hämäläiseltä.
Poista