Silent Music

Quiet Time

Vietämme hiljaista viikkoa. Monet meistä eivät varmaankaan huomio koko hiljaista viikkoa eikä pitkäperjantaita sen kummemmin. Mutta he, jotka huomioivat,  hiljentyvät jokainen omalla tavallaan, jos katsovat sen tarpeelliseksi.  Hiljentymisen, ajatuksilleen tilan antamisen, ei tarvitse olla kristinuskoon liittyvää.  Jokainen tekee sen omista lähtökohdistaan, omasta elämäntilanteestaan.  Tai vaikkapa ihan vaan vuodenaikaan liittyen: talven koettelemukset ovat takana, kevään ja jokapuolelta tulvivan valon aika on koittanut.  Elämä voittaa.

Itse kävin näin pitkäperjantai-iltana Mikael Agricolan kirkossa.  Käyn hyvin harvoin kirkossa.  Täytyy myöntää, että tällä kertaa koin melkoisen elämyksen.  Hyvin koskettavan elämyksen.  Ei, se ei johtunut saarnasta eikä muusta kirkkoliturgiasta, koska ne sieltä puuttuivat.  Minua, kuten varmaan muitakin paikalla olleita, kosketti musiikki.  Hiljaisen viikon musiikki, jota esittivät Juhani ’’Junnu’’ Aaltonen sekä UMO-orkesteri.  Tämä, noin tunnin mittainen esitys, oli selvästikin suunniteltu juuri tällaiseen tilaan ja hiljaiseen viikkoon sopivaksi.

UMO pääsi esittämään mahtavaa sointiaan erityisesti Bob Brookmeyerin sävellyksessä Nevermore.  Sointi ja poljento oli paikoin hypnoottista, flyygelitorvien pehmeät äänet toistuivat korvia hivelevinä kirkon holveista.  Junnu Aaltonen oli parhaimmillaan omassa sävellyksessään Reflections, joka ryöppyili vapaana, ja jossa huilu soi herkän lyyrisenä.  Saksofoninsa soinnin rotevuutta Junnu pääsi esittämään päätöskappaleessa, jylhän kauniissa Iro Haarlan Adieux sävellyksessä.  Konsertti loihti mieleen juuri sellaista ’’pyhyyttä’’ ja ’’hartautta’’, jota täältä tulin hakemaankin.  Ei oikein meinannut uskaltaa hengittää, ettei tunnelma olisi särkynyt.

Konsertin jälkeen niin ajatukset kuin askeleetkin tuntuivat levollisimmilta ja keveämmiltä.

Kaikki tuntui taas niin selkeältä ja kirkkaalta, seesteiseltä.  Ja vaikka tunnelma pian taas palaa arkiseksi, on tällaisilla tapahtumilla ja elämyksillä oma selkeä tarkoituksensa.  Niiden avulla pystyy jaksottamaan aina niin tavanomaisen samankaltaisia päiviä.  Löytämään arjen keskelle niitä ’’sinisiä ajatuksia, jotka ovat kaikkein mukavimpia’’, kuten muuan Havukka-ahon ajattelija sanoi.  (Mukavia ajatuksia hänen mielestään olivat myös ’’semmoiset kuin taivas on tulipalopakkasella, ei punainen, eikä keltainen’’.)  Itsekin sellaisia ajatuksia aina joskus onnistun tavoittamaan.  Ja kyllä ne tuntuvatkin mukavilta.