ei suuri, mutta elämänkokoinen kumminkin. (Osa 1)
Eletyt vuodet muokkaavat meitä, tahdoimmepa tai emme. Uskon, että eniten meidän persoonaamme, meidän maailmankuvaamme (siis siihen millaisena juuri me maailman näemme) vaikuttavat kuitenkin asiat nuoruudestamme. Ajasta, jolloin aktiivisesti, välillä suorastaan intohimoisesti, tarkkailimme ja imimme itseemme asioita, ilmiöitä, koko ympäristöä. Ajasta, jolloin meillä oli ihanteita ja esikuvia. Ajasta, jolloin arki ei vielä täyttänyt sitäkin aikaa, joka tulisi käyttää haaveiluun. Niin juuri, haaveiluun, tunnetilojen luomiseen. Ne kantaisivat eteenpäin vaikeinakin hetkinä. Ilman haaveita toki voi olla tavoitteita, kuten isompi asunto, nopeampi auto ja muuta arkista, kaikkea sitä, mitä ahkeralla työnteolla on saavutettavissa. Mutta ilman haaveita tämä kaikki olisi todella tylsää!
Omassa nuoruudessani muistan tämän haaveilun ja tunnetilojen luomisen vaiheen sijoittuneen jonnekin 14 - 18 vuoden paikkeille, siis 60-luvun alkuun. Silloin tapahtui tapahtui maailmankuvani rakentumisen kannalta merkittäviä asioita. Se alkoi Somerolla kouluaikana. Siellä löysin ensiksikin kirjallisuuden ja kirjat, joita sitten tuli ahmimalla luettua. Tajusin että asioita voi tutkailla monin eri tavoin, ei ole vain yhtä tapaa. Niitä voi myös ilmaista lukuisin muodoin, vaikkapa runoina! Tietysti tähän runojen löytämisen riemuun sisältyi myös hilpeyttä. Eihän 14-vuotias aivan vakavasti voi suhtautua Pentti Saarikoskeen tai P. Mustapäähän. Mutta alkunsa sai se, mikä avautui paremmin vasta muutaman vuoden kuluttua.
Somerolla myös avautui musiikkiin aivan uusi näkökulma: jazz ja blues. Siinä oli jotakin hyvin kiehtovaa, jopa salaperäistä (ei nyt sentään syntistä). Oli vaikkapa Art Blakey and The Jazz Messengers! Musiikki svengasi, soundi jotakin aivan uutta, ja soittajat aivan erilaisesta kulttuurista ja maailmasta. Ja vielä noin upeita nimiä bändeillä! Someron kaupoista löytyi tuohon aikaan tasan kaksi LP-muotoista jazz-levyä. Toinen oli Count Basien LP Atomic (mikä kansi!). Sen osti kaverini, jonka kotoa löytyi toki useampiakin alan levyjä. Toinen oli Benny Goodmanin swing-orkesterin. Levyn nimeä en muista, mutta siinä oli mm. Bach Goes to Town sekä One O’Clock Jump. Siitä tuli minun ensimmäinen ihan ikioma levyni.
Samoihin aikoihin Helsingissä järjestettiin se paljon huomiota saanut Maailman Nuorison Festivaali. Meitä lähti Somerolta bussilastillinen porukkaa päätöstilaisuuteen, joka järjestettiin Kaivopuistossa. Lämmin, hämärtyvä elokuun ilta. Yleisöä kalliot ja tienvarret täynnään. Ja sitten se iloisten, lähes riehakkaiden festivaaliosallistujien kulkue alkoi lipua ohi! Oli eri värisiä ihmisiä eri puolilta maailmaa. Oli värikkäitä pukuja. Oli karnevaalimusiikkia. Ei tällaista Somerolla ole nähty! Omituinen tunne täytti mielen, kun lähempänä keskiyötä seisoin korkealla kalliolla ja katselin ilotulitusta sekä taustalla avautuvaa merta. Miten hieno ja ihmeellinen paikka tämä maailma on. Ja se on kaikkien meidän yhteinen. Voiko parempaa johdantoa monikansallisuuteen löytyä Someron pojalle!
Ja sitten, melkein kuudentoista ikäisenä, muutin Espooseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti