23.1.2014
Olemiseen alkaa vähitellen tulla jonkinlaista rytmitettyä tai sanoisinko jaksotettua rutiinia. Ei se varmaan pahaksi ole, ei tarvitse kaikkea tekemistä, menemistä ja olemista erikseen pähkäillä. Aamut kuluvat tuonne kymmeneen saakka aamuaskareissa: aamupuuro, Hesarin selaaminen ja joidenkin päähän pälkähtäneiden ajatusten kirjaamiseen. Sitten ulkoilemaan, kafe americano jossakin ja yhteen mennessä takaisin. Pienet tapakset kämpillä, vähän lueskelua ja selän oikaisua ( ei tarkoita nukkumista). Syömään menen joko ennen kolmea lounaalle tai sitten vasta illemmalla seitsemän maissa. Iltakävely sopivaan rakoseen ja muu aika onkin sitten lukemiseen ja kirjoittamiseen. Koko illan ovat kuulokkeet korvilla ja afrobeat, nordicjazz ja tietysti flamenco vuorottelevat. Yöpuu kutsuu pian puolenyön jälkeen. Ettäs nyt sitten senkin tiedätte!
Jokaisessa mahdollisessa välissä pureskellaan tietysti appelsiineja.
Eilen ja toissapäivänä opettelin reissuamaan paikallisbusseilla. Tänään sitten laajensin reviiriä ja nousin jo konkarin lailla Fuengirolasta Mijasiin menevään bussiin (1,55 euroa). Oli aika ottaa haltuun tuo kaunis ja vanha valkoinen kylä. Bussi nousi kaksikymmentä minuuttia melkoista serpentiiniä 400 metriä ylös vuoren rinnettä. Näköalat alas Fuengirolaan ja merelle olivat huikeat! Tuuli tuiversi tänään sellaisella voimalla, että hattu oli turvallisinta laittaa laukkuun ja näköalapaikoilla oli syytä pitää kaiteista kiinni.
Mijas on hyvin sokkeloinen kylä, kapeita mutkikkaita katuja ja pieniä aukioita. Korkeuserot ovat tietysti suuria, koska kylä on vuoren rinteellä. Museoissa en vielä tällä kertaa käynyt, mutta poikkesin kyllä 1586 rakennetussa kalliokirkossa. Kyytiä olisi ollut tarjolla ainutlaatuisilla aasi-takseilla, joista Mijas onkin kuuluisa. Kuuluisa se on myös käsintehdystä keramiikasta. Kapeilta kujilta löytyy lukuisia keramiikkakauppoja, kuten myös laadukkaiden nahkatöiden myymälöitä. Ravintoloita on runsaasti, osasta avautuu upeat näköalat alas merelle. Ensiviikolla on pakko mennä uudelleen, ehkä myös uskaltaudun johonkin ravintolaan syömään!
Päänsisäinen totuuskomissio on jatkanut uutterasti työskentelyään - järjestys se on saatava tähänkin pollaan! Nyt kohta aletaan luonnostella jonkinlaista päätösasiakirjaa. Jonkinlainen kompromissiratkaisu on pikkuhiljaa syntymässä. Mutta ei mitään kiirettä, tehdään tämä nyt kerrankin kunnolla. Sen kanssa kun pitäisi sitten elää loppuelämä, ja aikaahan tässä vielä sanamuotojen hiomiseen on lähes kaksi viikkoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti