Merkintöjä Andalusian päiväkirjaan (04)

18.1.2014

    Yksin kotona taas.  Vaimo lähti takaisin Suomeen, sorvin ääreen.  Ikävuosista on ainakin se hyöty, että kukaan ei enää odota työpaikalle, voi rauhassa jatkaa oleskelua itselleen paremmin sopivassa paikassa.  Sattui vain säiden puolesta huono viikko vaimon lomailulle.  Puolet viikosta oli pilvistä ja välillä tuli vettä oikein reippaasti.  Jäi vähän sellainen olo, että "sorry, tämän parempaa en nyt pystynyt tarjoamaan".  Minä kun seuraihmisenä olen tunnetusti 
parhaimmillani vain itseni seurassa.  Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään, ja joka silti aina varautuu pahimpaan.  Hyvin jännä ihminen.

  Kyllä tähän kuluneeseen viikkoon silti sisältyi oikein hienojakin hetkiä.  Viime sunnuntai vietettiin Malagassa tyttären ja hänen sevillalaisen poikakaverinsa, sekä nuorimman pojan ja hänen tyttöystävänsä seurassa.  Kipaistiin vuorelle, katseltiin kaupunkia sekä käytiin syömässä Cortijo de Pepessä.  Ravintolassa kiikuttivat pöytään ensin turisteille tarkoitetun, hieman kalliimman ruokalistan.  Onneksi seurueessa oli ravintoloiden tavat tunteva tyttären poikakaveri, joka pyysi sen edullisemman ja monipuolisemman listan.  Sen jälkeen pöytä täyttyikin monenlaisista ruokakulhoista sekä juomista.  Kelpasi siinä herkutella sekä katsella ja kuunnella tyytyväistä pöytäseuruetta.

    Tapas-tarjontaan on saanut tutustua ihan kiitettävästi niin täällä Fuengirossa kuin Malagassakin.  Eihän niistä ruokalistoista itse niin kummoista ymmärtäisi, mutta onneksi tytär on muutamana päivänä ollut mukana.  Hän espanjankielen taitajana on suomentanut waarille mitä lautaselle on odotettavissa kun tuota ja tuota tilaa.  Eläköön kielitaito!

    Tehtiin myös päivän retki Rondaan - kuilun partaalle, rotkon reunalle.  Ronda oli kaupunki, jonka waari tällä reissulla halusi ehdottomasti nähdä.  Kaupungin jakava yli 120 metriä syvä rotko on tietysti nähtävyys jo sinällään.  Rotkon ylittävältä sillalta on uskomattoman huikeat näkymät!  Lisäksi nähtävyyksiin kuuluu Espanjan vanhin härkätaisteluareena vuodelta 1784 sekä tietysti vanhankaupungin ikiaikaista arkkitehtuuria.  Ruokailu vanhassakaupungissa kuului myös päivän ohjelmaan.  Kolmen lajin ateriaan voi valita vaikkapa vanhaa maurilaista alkuperää olevaa gazpachoa ja paellaa.

    Ja tulihan siellä Rondassa nautittua myös matkan ensimmäiset churrot, ilman niitä ei Espanjassa voi käydä.

    Tätä kirjoittaessa, eli puolenpäivän aikaan, paistaa aurinko ja tuossa rannan läheisyydessä pyörii yli kahdenkymmenen purjeveneen rypäs.  Olisikohan niillä jonkinlainen kilpailu alkamassa.  Tuuli ainakin on oikein sopiva.  Mutta kun viikkoon siis mahtui muutamia vähemmän aurinkoisia päiviä, on ollut aikaa lukemiseen.  Karl Ove Knausgårdin Taisteluni -kirjasta ensimmäinen osa on luettu.  Nyt on menossa Juha Itkosen Hetken hohtava valo.  Löytyy tuosta pinosta vielä muutama lisääkin, mutta jos pääsee loppumaan, niin suomalainen Hemingway-kirjakauppa palvelee tuossa nurkan takana.

    Muuten, ei waarin olisi kannattanut Elovenaa ja kauraleseitä tänne Suomesta rahdata: täällä niitä saa ainakin kolmesta suomalaisesta kaupasta!

    Valokuvia on kertynyt toistaiseksi melkein 400.  Siinä kuluu kotona helmikuussa muutamakin tovi niitä käsitellessä.  Varmaan sitten aikanaan niistäkin voisi pari kuvablogia rakentaa.  Tämä näin ennakkovaroituksena tiedoksi.

    Mutta nyt tämä waari lähtee suomalaiseen Witin ravintolaan syömään erikoisherkkua: silakkapihvit perunamuusilla.  Sitä olisi tarjolla tänään, tervetuloa seuraan.