21.1.2014
Edellisessä postauksessa kuvailin ruokailuun liittyviä waarille tunnusomaisia ongelmia. Kirjoitus näyttää herättäneen syvää huolta lukijoissani. Aivan turhaan, minä voin aivan hyvin, etten sanoisi paksusti, ja ruokaa on vähintäänkin riittävästi päivittäin tarjolla. Ymmärrän hyvin hyvän tarkoituksenne, mutta please, älkää enää lähettäkö niitä ruokapaketteja sieltä Suomesta!
Tänään waari on osoittanut rohkeuttaan opettelemalla käyttämään paikallisbusseja. Fuengirolassa kulkee neljä paikallislinjaa, ja ne kattavat 10 neliökilometrin alueen. Niillä pääsee melko kattavasti laidasta laitaan kaupunkialueella aina Miramarin kauppakeskuksesta Carvajaliin saakka. Matka maksaa 1,10 euroa, tuntuu edulliselta. Joku kaunis aurinkoinen päivä saatan uhkarohkeasti nousta johonkin lähikaupunkiin ajavaan bussiin, vaikkapa Mijakseen. Siinäpä sitten jännittämistä, että mistä itsensä löytää ( hmm, etsiä itseään). Ja ennen kaikkea: miten sieltä löytää takaisin? No, ei nyt kuitenkaan kiiruhdeta asioiden edelle, ettei omaiset Suomessa hermostu.
Tätä loppua ei kannata lukea, ellei omasta jääkaapista löydy jotakin hyvää illaksi. Kun saan tämän postauksen maailmalle, lähden vielä pienelle iltakävelylle. Sen jälkeen katan itselleni ilta-tapakset: patonkia oliiviöljyssä kostutettuna, oliiveja, pientäkin pienempiä kurkunpoikasia mausteliemessä, iberian kinkkua, camemberttiä sekä tietysti lasillisen espanjalaista punaviiniä. Että näin täällä nälkää nähdään! Sen jälkeen kuulokkeet korville ja spotifystä nordic-jazzia puolelle öin. Lukemiseksi Juha Itkosen erinomainen Hetken hohtava valo.
Ja huomenna taas iloisin ja avoimin mielin kohti uusia jännittäviä seikkailuja (nyt tuli muumipappamainen olo)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti