Olen tähän saakka elämässäni onnistunut ohittamaan kaikki ns. elämäntaito- ja itsensäkehittämisoppaat sekä muut vastaavat teokset. Siis sellaiset, joissa pitää miettiä itseään ja sitten saa neuvoja miten olisi tullut tai tulisi elää. En oikein osaa sanoa syytä miksi olen jättänyt sellaiset väliin. Ehkä olen kokenut ne jotenkin tyhjänpäiväisinä (kyllähän minä muutenkin osaan) tai sitten se oikeasti voi johtua siitä että olen pelännyt, että mitä ne minusta paljastavatkaan. Millaiseksi luuseriksi minä paljastunkaan. Kun vielä olen tälläinen vaikea luonne ja jääräpää, niin kannattaa ohittaa sovinnolla tuollaiset kirjat. Paras pysyä vaan proosassa, runoissa ja faktoissa.
Nyt sitten kuitenkin pääsi käymään niin, että hankin itselleni Marja-Leena Toukosen kirjoittaman Kuvittele itsesi (luovuus, mielikuvat ja metaforatyöskentely oman elämän työvälineinä).
Olen lukenut sitä tällä viikolla aina kun päivällä istahdin nojatuoliin. Yllätin itseni täysin, unohdin suojauksen alas ja kirja alkoi viedä mukanaan.
En suinkaan ole kaikesta täysin samaa mieltä. Kirjassa oli toki myös paljon entuudestaan tuttuja asioita. Sellaisia, joita olin jo aiemmin omassa päässäni pohtinut ja päätynyt samankaltaisiin ajatuksiin. Ja hyvä näin, nyt sain vahvistusta ajatuksilleni - joku muukin ajattelee samoin.
Mutta paljon sain myös uutta ajateltavaa ja kokeiltavaa!
Kirjan takakannessa tiivistetään mistä tässä on kysymys: ”Kirjaa voi käyttää apuna omien vahvuuksien löytämiseen työelämässä ja ihmissuhteissa, päämäärien ja elämäntavoitteiden kartoittamiseen ja yleisen itsetuntemuksen parantamiseen.” Tästä jo voi päätellä, että tällainen eläkeikäinen äijän köriläs ei ehkä kuulu juuri siihen kohderyhmään, jolle tämä kirja on suunnattu. Tässä iässä työelämä on jo takana, omat vahvuudetkin olisi jo pitänyt löytää jos niitä yleensä on ja elämäntavoitteidenkin kanssa alkaa olla jo niin ja näin. Mutta ihmissuhteet ja itsetuntemus, niitähän ei ole koskaan liian myöhäistä työstää. Ja toisaalta, ainakin minä olen nimenomaan nyt eläkeläisenä asettanut itselleni (ehkä liikaakin) tavoitteita, joita vielä pyrin saavuttamaan. Kun kerta jääräpää olen ja koska isältänikin opin, että ”kyllä se siitä sit lopultas onnistu kun oikeen vaan yritti”.
Kirjassa annetaan ohjeita erilaisten tekemisiämme ohjaavien sisäisten hahmojen, erilaisten minän hahmojen tunnistamiseen. Tämä oli mielenkiintoista. Olin työelämässä ollessani useillakin johtamistaidon kursseilla oppinut, että meissä asuu kaksi käyttäytymismallia, lapsi sekä aikuinen. Että näiden tunnistaminen vuorovaikutuksessa on tärkeää.
Nyt ilmeni, että näitä sisäisiä hahmoja, jotka meidän käyttäytymistämme ohjaavat, onkin siis useampia. Nämä hahmot eivät kommunikoi ylhäältä alas tai päinvastoin, vaan samalta tasolta mutta eri ominaisuuksia, luonteenpiirteitä, ohjaillen. Näiden kanssa olisi tarpeellista oppia keskustelemaan tai panna ne jopa keskenään keskustelemaan. Tämä avasi aivan uuden näkökulman asiaan. Tähän saakka ainoa sisäinen hahmo, joka on minun kanssani pyrkinyt keskustelemaan, on tuo polvihousuinen pikkupoika, Waldemar. Se aina välillä yrittää muistuttaa minua niistä haaveista ja tavoitteista, joita kauan sitten pidin tärkeinä. Oman ikäistäni hahmoa, siis sellaista jolla olisi elämänkokemusta samanverran kuin itselläni, en ole tunnistanut. Myönnän, että käyn kyllä toisinaan selvästi vuoropuheluksi tunnistettavaa äänetöntä keskustelua itseni kanssa. Ehkä silloin keskustelenkin jonkun hahmoni kanssa?
Kirjassa puhuttiin myös asiasta, jonka olin jo aikonutkin ottaa työstettäväksi, kunhan tulee sopivaa aikaa. Nimittäin yhteisöllisyydestä, sosiaalisesta ympäristöstä ja kaikesta siihen liittyvästä. Oma tausta, lapsuudenperhe, sukulaiset sekä lapsuus- ja nuoruusajan ystävät. Näitä suhteita miettiessäni on oma erakoitumiseni noussut korostuneesti esiin. Olen kasvanut tai kasvattanut itseni monella tapaa ulkopuoliseksi, sivulliseksi. Oman elämänsä sivulliseksi. En tiedä vielä, miten tätä solmua purkaisi, jotain olen kuitenkin jo yrittänyt asialle tehdä. Katsotaan, mihin tämä tie johtaa.
Muutamia sellaista hienoja, positiivista oivalluksia myös kirjasta sain. Esimerkiksi kirja antaa luvan kutsua luovuudeksi monia tekemiämme arkisia askareita. Alkaen ruoan laitosta huvimajan rakentamiseen tai jonkun ongelman ratkaisemiseen. Tai selviämistä 90-luvun lamasta perustamalla oma yritys tyhjästä. Meissä siis asuu luovuutta, meidän tulisi vaan enemmän antaa sille tilaa ja mahdollisuuksia. Oppia tunnistamaan tämä luova minämme.
Ja sitten vielä oppia löytämään meissä kaikissa asuva hiljainen tieto ja viisaus. Kaikki se, mikä vuosikymmenien aikana on opittu, ja se, mikä jo geeneissä on periytynyt esivanhemmiltamme. Sieltä voimme löytää apua monenlaisiin elämäntilanteisiin, kunhan vaan taas opimme sen tunnistamaan ja löytämään itsestämme.
Kirja päättyy lauseeseen: ”Siispä älä tyydy siihen, mitä näet ja koet paraikaa, vaan kuvittele, kuvittele itsesi.”
Eräässä Kaurismäen elokuvassa (olisiko ollut Laitakaupungin valot) sama asia ilmaistiin muistaakseni suunnilleen seuraavasti: ”Elämää ei pidä nähdä sellaisena kuin se on, vaan sellaisena kuin sen näemme unelmissamme”.
Molemmat hienoja ohjeita, jälkimmäinen iskostui mieleeni heti elokuvan nähtyäni. Se on useasti auttanut löytämään ulospääsyn vaikeasta elämäntilanteesta. Se on osoitus kuvittelun ja unelmoinnin voimasta auttaa selviytymään reaalimaailmassa!
En osaa enkä yritäkään kirjoittaa tästä mitään varsinaista kirja-esittelyä. Olenhan saattanut ymmärtää kaiken aivan väärin! Kerroin ainoastaan muutamia ajatuksia mitä kirjaa lukiessa nousi mieleeni. Kirjassa oli myös runsaasti eri alueisiin liittyviä harjoituksia, mutta niiden suorittamiseen en ainakaan vielä ole ryhtynyt. Ne tuntuivat vanhalle eläkeläismiehelle vähän hankalilta.
Kaikenkaikkiaan pidän lukukokemusta antoisana, käyn kirjaa varmasti uudelleenkin lävitse joidenkin lukujen kohdalta. Tarkistan joitakin asioita, ehkä kokeilen jotain harjoitustehtävääkin. Voin kyllä suositella kirjaa luettavaksi, se antoi monta oivallusta ja välinettä mielikuvituksen käyttämiseen jokapäiväisissä tehtävissä ja tilanteissa. Kaupanpäällisinä oma suhtautumiseni tämän lajin kirjallisuuteen muuttui!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti