Waldemar viettää kesäpäivää

    Mammalan vintille Waldemar kapusi aina kun vain mahdollista.  Vintin takaosaan oli rakennettu kesähuone.  Siellä oli sivustalevitettävä sänky, pieni pöytä ikkunan edessä, pari tuolia, pieni hylly seinällä sekä vanha räsymatto lautalattialla.  Pöytää koristi kukkavaasi, jossa oli usein erilaisia Mamman kukkapenkeistä poimittuja kukkia.  Ikkunan reunoilla roikkuivat haalistuneet raidalliset verhot.  Ikkunan sai avattua, ja sieltä näki mukavasti talon vieressä kasvavan omenapuun yläoksille.  Sieltä korkeuksista kun seurasi lintujen touhua, tuntui kuin olisi itsekin ollut lintu.  Seiniä oli tapetoitu kuvalehdistä leikatuilla kuvilla.  Huoneessa voi aistia kuumana kesäpäivänä ihan oman tunnelmansa sekä myös hajunsa.  Haju muodostui vanhasta lämpimästä laudasta, eristeenä olevasta sahanpurusta sekä vanhoista sanomalehdistä jotka estivät sahanpurua valumasta seinälautojen rakosista.

    Huoneessa oli mukava oleskella.  Makailla sängyllä tekemättä mitään.  Katsella kattolautojen oksankuvioita, joista hahmottui monenlaisia kuvia.  Tai seurata ikkunassa kiipeileviä kärpäsiä.  Ulkoa kuului lintujen laulua ja alakerrasta välistä kolahduksia, kun Mamma touhusi kattiloidensa kanssa.  Silloin, kun Pappa käveli käveli keittiöstä kammarin puolelle radiosta uutisia kuuntelemaan, tuntui kuin koko talo olisi tärähdellyt.  Askeleet kumahtelivat lattialankuissa.  Radionkin ääni erottui ylös juuri ja juuri, koska se oli aivan sängyn kohdalla.  Tuli sellainen olo, että voi tarkkailla ja hallita kaikkea mitä talossa tapahtui ja olla samalla itse hiljaa näkymättömissä.

    Kun pelkkä kesäpäivän kulumisen seuraaminen alkoi kyllästyttää, voi ottaa jonkun vanhan Suomen Kuvalehden tai Kotilieden selailtavaksi.  Lehdet olivat muuttuneet sellaisiksi vanhanvaaleanruskeiksi kuin lehdet muuttuvat kun ne ovat olleet riittävän kauan vintillä.  Kyllä niistä silti saattoi  hyvin  lukea ja katsella kuvia.  Varsinkin ulkomailta otettuja kuvia oli mukava katsella.  Isoja kaupunkeja isoine taloineen ja paljon autoja kaduilla.  Ei Waldemarilla muuta kokemusta kaupungeista ollutkaan kuin mitä kuvissa oli nähnyt.  Kuvia katsellessa voi kuitenkin helposti arvata, ettei niistä kaupungeista varmaankaan tällaisia vinttikammareita löydy.  Eikä siellä varmaan ole mahdollista kuunnella lintujen lauluakaan koska joka paikassa pörrää autoja.  Kyllä tämä mammalan vintti sentään oli ylivetopaikka...

    Waldemar havahtui.  Hän huomasi nukahtaneensa puoliksi lehden päälle.  Kättäkin vähän pisteli, mutta se ei varmaankaan ollut syy heräämiseen.  Sitten kuului Pappan huhuilua vintin rappujen alapäästä:

    ”Oletkos sinä Waldemar vielä siellä vintillä kun on niin hiljaista?”

    Pappan ääni oli siis herättänyt hänet.  Waldemar nousi istumaan sängyn reunalle ja vastasi olevansa täällä.

    ”Mamma on leiponut rusinapullaa ja odottaa että joku tulisi maistamaan sitä.  Sitä olisi nyt pöydällä jos kelpaa.”  Sitten kuului kun Pappa meni ulko-ovesta.

    Waldemar taitteli lehden takaisin hyllyyn ja meni narisevasta ovesta vintin etuosaan.  Etuvinttiä ei oltu rakennettu huoneeksi.  Se oli vaan vintti, joka ulottui talon reunasta reunaan ja kattohirret näkyivät katossa.  Lattiallakin oli lautoja vain keskiosassa, reunoilla näkyivät hirret ja sahanpuru.  Tästä etuosasta löytyivät kuitenkin vintin kaikkein mielenkiintoisimmat tavarat.  Täällä oli monenlaisia kenkiä ja saappaita, oli takkeja roikkumassa kattohirsistä, vanhoja työkaluja, laatikoita joissa oli vanhoja lehtiä sekä laatikko joka sisälsi vanhoja postikortteja.  Postikorteissa oli enimmäkseen joulukortteja, mutta oli myös onnittelukortteja sekä sellaisia joissa oli kuvia eri puolilta Suomea.

    Aivan rappujen vierestä, vintin reunasta, löytyi se ihmeellisin esine, grammari.  Se ei toiminut kun siitä oli kuulemma vieteri poikki.  Ei auttanut vaikka kuinka olisi veivistä kääntänyt.  Grammarin kansilokerossa oli muutama äänilevy.  Sellaisen levyn voi laittaa paikoilleen pyörivälle lautaselle.  Sitten käännettiin varsi, jonka päässä oli iso pyöreä äänirasia neuloineen, levyn päälle.  Nyt kun pyöritti sormella levyä, kuului selvästi musiikkia, joka tosin vinkui ja vonkui.  Mutta jos vieteri olisi ollut ehjä, niin veivistä olisi voinut veivata levyn pyörimään oikealla nopeudella itsekseen ja soitto ja laulu olisivat kuulostaneet sellaisilta kuin ne nyt oikeasti kuulostavatkin.

    Waldemar laittoi levyn takaisin kansilokeroon ja kannen kiinni.  Sitten rappuja pitkin alas.  Rappuset olivat  komerossa, joka tuntui vähän ahtaalta ja jonka hyllyillä oli jotakin ruokajuttuja, mehupulloja sekä purkkeja.  Komerosta tultiin ulkoeteiseen, kuistille, sitten ovesta sisäeteiseen, jonne ulkovaatteet riisuttiin ja josta pääsi suoraan salin puolelle tai toisesta ovesta keittiöön.  Waldemar meni keittiön ovesta.  Sieltä tuli vastaleivotun rusinapullan vastustamaton tuoksu.