Mitä sitä lapsena tulikaan luettua

 
    Niihin aikoihin kun aloitin koulunkäynnin ei ollut tietoakaan televisiosta.  Radiokin meidän perheeseen hankittiin vasta ollessani 11 vuotias.  Aika piti siis saada kulumaan muilla keinoin: leikkimällä ja lukemalla.
 
    Mutta mitä silloin oikein tulikaan luettua.  Muistatko sinä, mitä kirjoja luit elämäsi ensimmäisten viidentoista vuoden aikana.  Millaisia kirjoja siltä ajalta on jäänyt mieleen.  Mitkä kirjat ovat syystä tai toisesta merkinneet sinulle silloin niin paljon, että muistat ne edelleen.

    Yritin muistella mitä kirjoja minun mieleeni jäi ajasta Somerolla, josta 15-vuotiaana muutin pois.  Tuohon ikään mennessä tuli ahmittua niin paljon kirjoja, että kaikkea ei voi tietenkään muistaa, eikä ole tarkoituskaan, mutta joitakin kirjoja on jäänyt mieleen.  Ehkä niillä on ollut jotain vaikutusta myöhempäänkin lukemisharrastukseen.
     
    Ensimmäisellä luokalla koulussa luin elämäni ensimmäisen kirjan: Siviä Heinämaan kirjoittaman Risto Roopenpojan ihmeellinen elämä.  Se oli kansakoulun lukemistoksi tehty kirjanen, joka pohjautui Daniel Defoen romaaniin Robinson Cruseo, jonka puolestaan luin sitten muutamia vuosia myöhemmin.  Ensimmäisten kirjakokemusten joukkoon kuuluu myös ehdottomasti ruotsalaisen tutkimusmatkailijan Sven Hedinin Aasian erämaissa, jossa oli paljon mielenkiintoisia kuvia.  Isovanhemmillani sattui olemaan tämä teos, jota tuli selattua usein ja luettuakin sieltä täältä kiinnostavimpia juttuja.

    Kolmannelle luokalle siirryttiin yläkouluun.  Siellä oli muutamassa kirjakaapissa pieni kirjaston tapainen kokoelma, josta kerran viikossa koulun jälkeen voi lainata luettavaa.  Sieltä tietysti tuli lainattua opettajani kirjoittamia satukirjoja.  Hän nimittäin sattui olemaan Ester Ahokainen-nimellä kirjoittava Ester Ahokainen-Savikurki.  Samainen opettaja yritti toppuutella, kun poimin sieltä luettavaksi Simo Penttilän kirjoittamia Kenraaliluutnantti T.J.A. Heikkilän seikkailuja.  Eihän ne tietysti olleetkaan ominaisinta luettavaa 9-vuotiaalle pojalle.

    Mutta oli siellä myös Grimmin satuja, Tuhannen ja yhden yön satuja sekä jännittäviä Edgar Rice Burroughsin Tarzan-kirjoja.  Ensimmäinen oma kirjani oli Enid Blytonin Viisikko aarresaarella, jonka sain palkinnoksi jostakin Elanto-lehden kilpailusta.  Koulun lähellä asui vanhempieni tuttuja.  Heidän vintillään oli pari pahvilaatikollista sarjakuvalehtiä: Tex Willereitä, Pecos Billejä sekä muita lännensarjakuvia.  Niitä sain lainaksi aina pienen nipun kerrallaan.

    Yhtenä kesänä oli luettavat niin vähissä, että piti tarttua äitini Uuteen testamenttiin.  Se oli itseasiassa aika jännittävää, luin sen kannesta kanteen!

    10-vuotiaana muutettiin sitten Someron keskustaan, Joensuuhun.  Siellä asuttiin se aika kun kävin keskikoulun.  Nyt meilläkin oli jo radio, mutta ei televisiota.  Monenlaista uutta rientoa alkoi siinä iässä ilmaantua, mutta lukeminen oli kuitenkin se ykkösharrastus.  Hyvin lähelle kotiamme valmistui aivan uusi, suuri kirjasto täynnä toinen toistaan mielenkiintoisempia kirjoja ja lehtiä.  Oli erikseen lasten- nuorten- ja aikuistenosastot sekä vielä lehtihuone.  Kirjastossa tuli vierailtua monta kertaa viikossa.

    Sieltä tuli kannettua selkä vääränä kirjapinoja kotiin.  Skaala oli hyvin laaja.  Pinossa saattoi olla Oiva Paloheimon Tirlittan ja Mark Twainin Hucleberry Finnin seikkailut sulassa sovussa Sir Arthur Conan Doylen Baskervillen koiran sekä Marton Taigan (Martti Erik Hjalmar Löfberg) dekkareiden kanssa.  Tottakai Aapelin (Simo Puupponen) Koko kaupungin Vinski sekä Vinski ja Vinsentti tuli luettua kuten myös Harriet Beecher Stowen Setä Tuomon tupa.  Tai sitten Jack Londonin Erämaan kutsu sekä Valkohammas yhdessä Jules Vernen Sukelluslaivalla maapallon ympäri kanssa.  Unohtaa ei pidä myöskään Alexandre Dumasin Kolmea muskettisoturia.

    Koulussa otettiin käsittelyyn Veikko Huovisen Havukka-ahon ajattelija sekä Aleksis Kiven Nummisuutarit.  Myös Kalevalaan tutustuttiin.  Näiden kanssa sitten kilpailivat Korkeajännityssarjat, Jerry Cottonit ja Pekka Lipposet vaihtelevalla menestyksellä.  Kaikki kelpasi.

    Mutta kirjastossa tuli aikanaan tutustuttua muunkinlaiseen kirjallisuuteen kun nuortenosastolta tuli kaikki mielenkiintoinen, Aaro Hongan (Eino Johannes Arohonka) poikakirjoja myöten, luettua.   Käteen tarttui sellaisiakin kirjoja kuten Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja Veijo Meren Manillaköysi.  Ne nyt ainakin tulevat mieleen.  Ja sitten Yrjö Kokon kaksi komeaa teosta: Laulujoutsen sekä Ne tulevat takaisin.  Se oli siihen aikaan kun piti koluta pitkin niittyjä ja metsiä seuraamassa lintujen elämää ja tekemässä niistä muistiinpanoja.

    Myös runot alkoivat jollain oudolla tapaa kiinnostaa.  Pentti Saarikoski oli julkaissut ensimmäisiä runojaan, hyvin erikoisia.  Ei tällaisia runoja ollut siihenaikaan tottunut lukemaan.  Kuten esimerkiksi:

    ”Ajettiin hillitöntä vauhtia pimeää tietä pitkin, keltavästäräkki käveli mustan oksan päästä päähän”.
 
    Jostakin sain käsiini myös paljon kohutun J.D. Salingerin Sieppari ruispellossa (Pentti Saarikosken suomentama). 

    Kohta tämän jälkeen olikin sitten edessä muutto Espooseen.  Olin 15-vuotias ja vapaa-aika suuntautui tietysti Helsinkiin, jossa sitten koko uusi uljas kaupunkilainen kulttuuri rävähti kerralla käyttöön.  Kirjojen lisäksi tuli elokuvat ja musiikki, kuitenkin niin että kirjat olivat muutamia jaksoja lukuunottamatta vahvasti arjessa mukana.  Siitä kiitos kuuluu varmaankin lapsuudelle ilman televisiota, ehkä? 

    Uskoisin että monilla muilla minun ikäluokkani ihmisillä on tuo kirjaluettelo lapsuudessa ja teini-iässä ollut hyvinkin samankaltainen, vaihtoehtoja ei hirveän paljoa ollut.  Tytöillä tietysti esimerkiksi Aaro Hongan poikakirjat ovat korvautuneet joillakin tytöille suunnatuilla kirjoilla, mutta muuten samankaltainen.  Nyt 2000-luvulla julkaistaan niin paljon kirjallisuutta, että välistä on vaikea löytää sieltä omaan käteen sopivaa. Tarjontaa riittää, välistä aivan ihmetyttää josko kaikelle löytyy lukijoita.

    Täytyy tähän loppuun laittaa vielä yksi lukemiseen liittyvä juttu.  Minulla on ollut tapana (kuten varmaan monella muullakin) että kun innostun jostakin kirjasta, yritän haalia mahdollisimman monia sen kirjoittajan teoksia luettavaksi.  On ollut Franz Kafka -kausi, John Steinbeck -kausi, Gabriel García Márquez -kausi jne.  Viimeisin tällainen kausi oli vuonna 2006.  Joku saattaa nyt pitää minua vähän omituisena kun kerron, että luin Eeva Joenpellon 24 romaania peräkkäin ja melkein  ilmestymisjärjestyksessä!  Onnistuin samaan ne Hämeenlinnan kirjastosta.  Jo puolessa välissä alkoi tuntua, että olin päässyt kirjailijan pään sisään.