Muuton ja muutoksen aika

    Melkein tasan vuosi sitten, 31.10.2012 klo 13.00, alkoi asuntojen avainten luovutus vastavalmistuneeseen taloomme Jätkäsaaressa.  Tulin paikalle 10 minuuttia vaille aloitusajan ja sain huomata olevani lähes viimeisiä.  Ensimmäiset muuttoautot tyhjensivät jo sisuksiaan kerroksiin, ja kerhohuoneella oli ulos asti uusien asukkaiden avainjono.  Kaikilla oli kova kiire muuttamaan uusia asuntoja kodeikseen.

    Tuo avainten saaminen käteen sekä niillä ensi kertaa oven avaaminen on mielestäni muuttoruljanssin toiseksi paras hetki.  Uuden oven avaamisella on aina merkityksensä, ja sitä voisi tietysti hyvällä syyllä pitää muutossakin parhaana hetkenä.  Lukuisten muuttojen kokemuksella laitan sen kuitenkin vasta toiseksi.

    Parhaaksi hetkeksi muutossa laittaisin sen, kun kaikki huonekalut ja laatikot ovat onnellisesti suloisessa kaaoksessa sisällä asunnossa ja muuttofirman kaverit painavat oven kiinni perässään.  Silloin voi huokaista, että nyt se on ohi.   Tulee tunne, että ollaan taas turvassa, omassa pesässä.  Kuppi kahvia termospullosta laatikkopinojen keskellä istuen kruunaa hetken.  Siinä voi yhdellä silmäyksellä nähdä kaiken sen maallisen, jota elämänsä ajan on kerännyt ja raahannut mukanaan.  Kaiken tarpeellisen arjesta selviytymiseen sekä mahdottoman määrän kaikkea turhaa. 

    Loppuosa muutosta sujuu omaan tahtiinsa, ei ole enää tarkkaa aikataulua.  Tavarat löytävät vähitellen omat paikkansa.  Samalla siinä taas uudelleen, ties monennenko kerran, kokoaa pala palalta omaa identiteettiään.  Kaikki nuo vuosien myötä kertyneet ja niin rakkaiksi käyneet tavarat - turhimmat eniten -  ovat hyvin olennainen osa omaa itseämme.  Ne myös viestivät muille millaisia me olemme.  Tai ehkä sitä, millaisia kuvittelemme olevamme.

    Nyt on siis vuosi kulunut avainten saamisesta sekä ensimmäisten taulukiskojen kiinnittämisestä seinään.  Varsinainen muutto tapahtui viikon kuluttua tuosta päivästä, annettiin pahimman muuttorumban mennä, koska meillä oli vanha väliaikainen asunto vielä koko marraskuun käytössä. 

    Tavarat ovat myös vähitellen löytäneet paikkansa.  Tai ainakin melkein kaikki.  Minulla on huoneessani vieläkin muutamia laatikoita, jotka sisältävät kaikenlaisia mitä eriskummallisempia esineitä.  Enimmäkseen täysin tarpeettomia, mutta sellaisia, joihin liittyy muistoja.  Olen käännellyt näitä tavaroita käsissäni  tällä viikolla, ja samalla yrittänyt saada kirjahyllyäni totaalisesta kaaoksesta jonkinlaiseen järjestykseen.  Alkoi käydä hivenen kunnian päälle, että kokonainen vuosi on mennyt eikä vieläkään ole huone järjestyksessä. 

    Ehkä tämä huoneen kaaos on ollut synkroniassa pääni sisällä myllertäneiden ajatusten ja tunteiden kanssa.  Helsingissä olen törmännyt niin moniin vuosien ja vuosikymmenien takaisiin asioihin, tunnelmiin ja tunteisiin, että sisäinen järjestys on hämmentynyt melkoisesti.   Oli tämä vanhalle miehelle kuitenkin suurempi muutos kuin mitä osasin odottaa.  Asioita on pitänyt eritellä, järjestellä, opetella ja hyväksyä. 

    Se on ollut sinänsä ihan tärkeä prosessi.  Työelämä velvollisuuksineen on takana.  Uusi, joskin nuoruudesta tuttu elinympäristö uusine mahdollisuuksineen on edessä.  Nyt on saanut rakentaa melko puhtaalle pöydälle sitä palapeliä, josta pitäisi rakentua loppuelämä.  Ainakin näin olen juhlallisesti ajatellut.  Olen yrittänyt miettiä hyvin tarkkaan, haluanko siihen mukaan tämän, vai ehkä tuon palasen.  Ja jos olen todennut, että en minä oikeastaan tuota palasta niin erityisesti halua, olen sitten luopunut siitä.  Kaikkea ei enää tarvitse, ei ole pakko, voi opetella unohtamaan sanan ”täytyy”.  Se tosin on hyvin vaikeaa, mahtaako onnistua?

    Palapeli, joka näin on alkanut vähitellen hahmottua, näyttää yllättävän erilaiselta kuin mitä osasin ajatella etukäteen, vuosi sitten.  Kuitenkin se toisaalta näyttää jollakin omituisella tavalla tutun oloiselta.  Siinä on selvästikin palasia, jotka ovat peräisin hyvin nuoren miehen matkalaukusta.  Matkalaukusta, johon hyvin nuori mies keräsi haaveitaan ja tulevaisuuden tavoitteitaan.  Koko matkalaukku on ollut vuosikymmenet unohtuneena jossakin komeron ylähyllyllä.  Ei ole ollut aikaa avata ja tutkia sitä, on ollut aina olevinaan niin kiire.  Ehkä oikeasti onkin ollut, aivan varmuudella en osaa sanoa.

    Mutta nyt se matkalaukku on selvästikin löytynyt.  Tämän muuton ja eläkkeelle jäämisen myötä.  Tämän viimeisen vuoden kestäneen kaaoksen aikana.  Nuoren miehen matkalukusta löytyneet palaset ovat kumman hyvin sopineet tuohon rakenteilla olevaan palapeliin.  Ilman niitä ei siitä voisi mitenkään valmista tullakaan.  Nyt täytyy yrittää varjella keskeneräistä palapeliä.  Ettei pääse hajoamaan.  Jospa ne loputkin puuttuvat palaset vielä löytyisivät.

    Muutto on muutosta.  Maisema muuttuu, jokin liikahtaa, elämä jatkuu vähän erilaisena.