Viikonloppu kului isoksi osaksi musiikin parissa. Samalla tuli pohdittua musiikin kuuntelun muuttumista vuosikymmenien myötä. Enää ei tarvitse turvautua tuttuun ja turvalliseen, siihen mitä sattuu olemaan tarjolla, nyt voi jokainen ryhtyä seikkailijaksi ja löytöretkeilijäksi istumalla mukavasti oman tietokoneensa luona.
Musiikki on aina ollut tärkeässä roolissa elämässäni. Kiinnostuksen kohteena olevat genret ovat vaihdelleet iän myötä, varsinkin nuorena oli tärkeää fanittaa oikeanlaista musiikkia. Jos soitat bändissä, jonka esikuvana on Rolling Stones, on luonnollista, että musiikkimaailmasi täyttää r&b sekä rock. Hyvä näin. Vuosien ja vuosikymmenien aikana löytyi uusia musiikkigenrejä, joihin mielenkiinto kohdistui. Tuli folk-musiikin aika, tuli soulin ja Detroitissa syntyneen tamla-motownin aika. Jossain vaiheessa oli suomirock, sitten world, afro, celtic ja mitä kaikkea niitä onkaan ehtinyt olla.
Kaiken aikaa mukana on kuitenkin seurannut jazz. Se tarttui iholle jossain viidentoista paikkeilla, eikä ole ote hellittänyt. Välillä se on uinunut hiljaa taustalla, välillä taas aktivoitunut. Aikaisempina vuosikymmeninä rajat eri musiikinlajien välillä olivat helposti havaittavia ja määriteltäviä. En osaa sanoa, onko tämä ollut vain minun ongelmani, mutta minulle jazz oli suurelta osin 50- ja 60-lukujen jättiläisten musiikkia. Levyhyllystä löytyi Charlie Parkeria, John Coltranea, Art Blakeytä ja MJQ:ta. Nämä herrat monien muiden mukana loivat mielikuvan jazzista. Ja kieltämättä hyvän ja vankan perustan jazz-harrastukselle loivatkin.
Levyt olivat kalliita ja niitä osti harkiten. Ei oikein kovin kauas tutusta ja turvallisesta arvannut poiketa. Vaati jo hivenen uhkarohkeutta ja hurjaa luonnetta sijoittaa sijoittaa rahat vaikkapa Keith Jarrettiin tai Jan Garbarekkiin! Sijoitus osoittautui pian kuitenkin erinomaiseksi, sieltä löytyi taas uusi maailma. Kaikesta huolimatta jazz merkitsi minulle pitkään kuitenkin juuri tuota 50- ja 60-lukujen jazzia, josta toki riittää ammennettavaa edelleenkin. Mutta musiikissa tapahtui koko ajan.
Vasta nyt Spotifyn aikakaudella on koko musiikin kirjo tarjolla niille, jotka uskaltautuvat seikkailemaan ja löytöretkeilemään musiikin ihmeelliseen maailmaan. Kirjoitan nyt ainoastaan omasta näkökulmastani, jazziin suuntautuen. Riemastuttavaa on se, että tarkat raja-aidat eri musiikinlajien välillä ovat menettäneet merkityksensä. Muusikot matkustelevat ympäri maailmaa siinä kuin tavalliset turistitkin. Kuullaan ja tutustutaan muiden kulttuurien musiikkiin, opitaan ja omaksutaan. Jazz, jonka ominaisin piirre on improvisaatio, tunteen ja mielentilan vaikuttaminen soittoon ja siten siis ympärillä olevan elämän tulkinta, on ehkä eniten imenyt vaikutteita maailmanmusiikista. On otettu mukaan afroa, flamencoa, klassista, funkkia, slaavia ja niin edelleen.
Itselleni viime aikoina eniten löytöretkeilijän riemuntunteita on tarjonnut tämä meidän pohjolan kansojen nordic-jazz. Se ei todellakaan ole rajoittunut pelkästään Jan Garbarekkiin tai Juhani Aaltoseen. Spotifyn avulla olen tutustunut kymmeniin muusikoihin, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Varsinkin Norjasta löytyy toinen toistaan mielenkiintoisempia muusikoita, esimerkkinä vaikkapa Nils Petter Molvaer tai Helge Lien. Ruotsilla on Lars Danielsson ja Esbjörn Svensson (k. 2008). Meillä Suomessa näitä nuoria huippumuusikoita on käsittämättömän suuri määrä. Olen monesti ihmetellyt, että mikä on se iso asia suomalaisessa musiikki- ja muusikkokoulutuksessa, joka on tehty niin hyvin, että tämä on mahdollista.
Kun sitten löytöretkeilyä laajentaa pohjolan ulkopuolelle, löytyy uusia häkellyttävän taitavia ja omintakeisia muusikoita sekä yhtyeitä niin paljon, että niitä ei ikinä ehdi kaikkia kuuntelemaan! Itse olen viime aikoina kuluttanut paljon aikaa vaikkapa Avishai Cohenin, Chris Potterin, Ambrose Akinmusiren ja Portico Quartetin seurassa.
En tiedä miten monta kertaa olen tämän jo sanonut, mutta sanonpa taas kerran: kiitos ja syvä kumarrus Spotifylle (ja tietysti myös muille vastaaville palveluille). Miten paljon köyhempää ja suppeampaa musiikin harrastus olisikaan, jos edelleen eläisimme pelkästään vinyylien tai CD:n varassa. Uuden löytäminen on aina yhtä järisyttävää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti