”Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan…” kyseli Georg Ots laulussaan.
Haluaako ihminen muuttua, näkeekö hän itsessään tarvetta muuttua ja pyrkii sen mukaan muuttumaan. Muuttuuko silti vaikka ei haluaisikaan, muuttaako elämä ihmistä. Entä millaiseksi tai miten ihminen kuvittelee muuttuneensa.
Onko kaikissa ihmisissä ominaisuuksia joiden muut haluaisivat muuttuvan, ja sitten taas myös sellaisia, joiden muut eivät haluaisi muuttuvan. Ja voivatko ne muiden odotukset olla vastakkaisia: yksi näkisi hyväksi tämän ominaisuuden vahvistumista, toinen taas täysin toisen ominaisuuden. Entä riippuvatko nämä muiden odotukset heidän omista ominaisuuksistaan.
Jos ihminen sitten muuttuu, niin muuttuvatko vain mielipiteet, tavat ja käyttäytyminen vai muuttuuko peräti luonne, sellainen perusolemus. Entäpä sitten jos on sosiaalinen ihminen, joka viettää paljon aikaa muiden ihmisten seurassa. Muuttuuko silloin todennäköisemmin kuin että jos on vähän erakkoluonne ja vain harvakseltaan ystävien seurassa. Hioutuuko seuraihmisellä särmät vai joutuuko hän entistä tiukemmin pitämään kiinni omista erityisistä piirteistään. Vai onko erakkoluonteella enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tarkkailla omaa olemustaan ja muuttua.
Muuttuvatko ihmiset vanhoiksi tultuaan kärttyisiksi ja omapäisiksi. Vai tuleeko ihmisistä vanhoina joustavampia, mukautuvampia, helposti periksi antavia ja peräti ympäripuhuttavia. Muuttaako pitkä elämänkokemus ihmisen luonnetta, ja onko eroa jos on joutunut kokemaan vastoinkäymisiä tai jos on päässyt elämässään helpolla. Entä jos on kertynyt erilaisia sairauksia, kipuja ja kolotuksia, jalostavatko ne ihmisen luonnetta vai tekevätkö ne hänestä sietämättömän tai ainakin vaikean.
”Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan…”? Onko olemassa joku hyvä malli, minkä mukaiseksi ihmisen pitäisi yrittää muuttua jos pystyisi muuttumaan. Hyvän ihmisen malli, jollaiseksi kaikki pyrkisivät muuttumaan. Pitäisikö ihmisen muuttua sellaiseksi, josta kaikki pitävät, vai riittääkö että vain hyväksyvät. Vai pitääkö ihmisen peräti muuttua sellaiseksi, että itse hyväksyy muut ihmiset sellaisina joina he ovat pysyneet tai joiksi he ovat muuttuneet? Erilaisina!
No keksitpä vaikean aiheen. Olen joskus miettinytkin tätä asiaa ja minusta tuntuisi aika oudolta, jos ihminen ei vanhetessaan muuttuisi henkisesti, muuttuuhan hän fyysisestikin. Tosin muutoksen suunta tuntuu joskus vaikealta ennakoida; jotkut tuntuvat taantuvan ja katkeroituvan, toiset porskuttavat ja henkistyvät yhä enemmän. Sitä toivoo kovasti, ettei kuuluisi tuohon ensin mainittuun joukkoon, vaan kukapas sen tietää.
VastaaPoistaVaikeat ja käsittelemättömät lapsuuden, nuoruuden ja miksei aikuisuudenkin kokemukset saattavat nousta pintaan vanhuudessa. Huomasin sen esimerkiksi oman äitini kohdalla. Ehkä koko tuo sodan käynyt ikäpolvi olisi tarvinnut jonkinlaista yhteisöllistä terapiaa, missä käsitellä kokemuksiaan. Jotkut heistäkin selviytyivät ihmeteltävän hyvin ja ovat eläneet suhteellisen tasapainoisen elämän kokemuksistaan huolimatta. Olemme erilaisia, elämä tekee meissä työtään ja lopputulos on vain arvailtavissa.
Tyttäremme (25v) oli mukanamme Joensuun reissulla pääsiäisenä. Autossa isän ja äidin kanssa matkatessaan hän sai samanlaisen kyselykohtauksen kuin pienenäkin: miksi, miksi, mutta miksi sitten, miksi oi miksi…. Ilmeisesti tuo kyseleminen jäi päälle minullekin.
PoistaVuosi sitten tapasin koulukaverin, jota en ollut tavannut 50 vuoteen, nähnyt ainoastaan valokuvia lehdessä ja levykansissa. Nyt viikolla tapasin toisen koulukaverin jota en siis ollut tavannut 51 vuoteen. Ulkonäöltä en olisi häntä tunnistanut, mutta tunnin keskustelun jälkeen tuli sellaisia outoja tuntemuksia että tässähän keskustelee aivan tutun ihmisen kanssa, vaikka hänen vaiheistaan 50 vuoden aikana ei tiennyt entuudestaan mitään! Siinä kolmen koulupojan jutustelussa oli lopuksi kumman tuttua.
Niin että ei me ainakaan täysin muututa, vähän kun raapaisee niin kyllä sieltä pinnan alta aina vanhaa tuttua löytyy, vaikka ulkokuori olisikin vuosikymmenien myötä muuttunut. Tutummissa ihmisissä, joiden kanssa on säännöllisemmin tekemisissä, muutokset tavoissa, mielipiteissä ja monessa muussakin asiassa huomaa tietysti helpommin. Ehkä.