14 vuoden ikäisenä sain kesätyöpaikan Finlaysonin metsäosastolta, Salkolassa, Somerniemellä. Finlayson-Forssa nimittäin omisti tuohon aikaan sahalaitoksen Forssassa ja sillä oli myös laajoja metsäomistuksia. Työskentely Salkolassa tarkoitti sitä, että viikot asuttiin metsäkämpällä ja lauantaina puolenpäivän aikoihin lähdettiin kotiin viikonlopun viettoon. Matka kotiin taittui polkupyörällä ja siihen kului aikaa reilusti päälle kaksi tuntia vaikka miten vauhdikkaasti polki. Maanantaiaamuna taas takaisin, silloin työpäivä alkoi vähän myöhemmin, muistaakseni vasta yhdeksältä.
Metsäkämppä jossa asuttiin, oli pieni mökki. Siinä oli kaksi huonetta, etummaisessa oli hella, ruokapöytä ja kaksi kerrossänkyä, takimmaisessa uuni ja kolme kerrossänkyä. Meitä asui siinä yhteensä kahdeksan kesäduunipoikaa sekä vanhempi mies joka oli meidän pomo sekä samalla vähän kuin isähahmo, joka huolehti meistä ja samalla piti meitä kurissa että ei keksitty mitään älyttömyyksiä. Lisäksi mökissä oli pieni erillinen keittiö, johon tuli emäntä aamulla keittämään aamupuuron ja töiden jälkeen laittamaan ruokaa, yleensä keittoa.
Työpaikoille metsän siimekseen lähdettiin polkemaan pyörillä (joillakin oli jo mopo) yleensä kahdessa eri porukassa. Työ koostui enimmäkseen risukkojen karsimisesta, halkojen kasaamisesta sekä myös taimikkojen istutuksesta. Oli siinä joskus kunnon puunkaatoakin. Metsässä vietettiin sitten koko päivä, repuissa oli eväsleivät sekä maitopullo ja vesipullo. Täytyy myöntää että se oli melko rankkaa työtä, välillä paahtoi aurinko ja hyttyset oli kimpussa, välillä taas saattoi sadella koko päivän. Illalla kun palattiin kämpille, oli syömisen jälkeen vielä pakollinen ohjelma: vesurien ja kirveiden teroitus tahkolla. Sen jälkeen voi käydä kauppa-autolla evästä hankkimassa, se kulki muistaakseni kahtena iltana viikossa. Ja jos huvitusta kaipasi, lähellä oli erittäin kirkasvetinen Salkolanjärvi josta sai aika mukavasti kalaa virvelillä. Tilipussi tuotiin aina perjantai-iltaisin.
Mieleenpainuvin tehtävä tuona kesänä oli metsän kulotus. Sitä varten oli jo hyvissä ajoin etukäteen kaadettu ja raivattu puhtaaksi kulotettavan alueen ympärille vyöhyke, jonka tarkoitus oli estää tulen leviäminen muualle metsään. Samoin oli kulotusalueelta korjattu muut kuin roskapuut sekä kasattu risuista isoja kasoja sille reunalle, mistä metsä sytytettäisiin. Sitten oli vaan odoteltu sopivaa säätä tuulen puolesta. Valmiudessa oli iso joukko miehiä ja naisia, sankoja, ämpäreitä ja riukuja sekä tietysti palokunta.
Kun sitten sopiva sää lopulta oli tiedossa, oli aika aloittaa operaatio kulotus. Aamulla aikaisin, jo joskus viiden jälkeen, alkoi porukka kokoontua omille ennalta sovituille paikoilleen. Palokunta sytytti risukasat ja tulta levitettiin varvikkoon ja risuihin. Aluksi se näytti aika vaatimattomalta tulelta, mutta sitten jossakin kohtaa lieskat tarttuivat pystyssä olevien puiden oksistoon. Siinä vaiheessa se alkoi näyttää jo melko hurjalta. Ei kulunut kovinkaan pitkään, kun lieskat kohosivat yhä ylemmäs, välillä kuului kovia humahduksia kun tuli syöksyi eteenpäin puiden latvoissa. Oli aivan kuin olisi käynyt pieni tuuli kohti tulimerta, kuuma ilma kohosi ylöspäin ja imi reunoilta uutta tilalle.
Sitten alkoi meidän työmme. Tulirintama oli jo monta sataa metriä leveä. Sytytettiin pienempi vastatuli, jolla poltettiin palava aines raja-alueen suunnasta ja tämä tuli eteni varsinaista palorintamaa vastaan. Porukka piti paloalueen reunassa huolen siitä, että tuli ei päässyt leviämään raivatun rajan yli. Lähellä olevasta ojasta kannettiin juoksujalkaa vettä. Ojan reunalla oli myös järeä palokunnan käsipumppu, jolla pumpattiin letkua pitkin vettä lähemmäs palolinjaa. Pitkillä tuoreilla kuusiriuilla, joiden latvaan oli jätetty oksia, hakattiin varvikossa karkuun pyrkiviä liekkejä. Palomiehet kulkivat alueen reunaa tarkkaillen palon etenemistä ja huutelivat ohjeita. Hiki virtasi ja savu kirvelsi silmissä, välillä joku kompastui ämpärien kanssa juostessaan mutta homma jatkui. Kiire oli. Reilun tunnin välein osa porukasta kerrallaan kävi vähän matkan päässä olevalla huoltopisteellä juomassa ja haukkaamassa voileipää.
Koko homma näytti ensikertalaisesta ajoittain jopa pelottavalta. Siinä todella näki millainen mahti tulella on. On helppo kuvitella, mitä olisi tapahtunut jos tuli jostakin syystä olisi päässyt karkaamaan raja-alueen takana olevaan metsään. Iltapäivään mennessä raskain ja pahin vaihe oli takana, enää ei ollut varsinaista vaaraa palon leviämisestä. Juosta silti vielä sai, kun jossakin päin vähän väliä syttyi kipinöistä alkunsa saaneita pieniä pesäkkeitä.
Kun sitten tuli ilta, oli koko laaja kulotettu alue pelkkää mustaa ja harmaata. Pieni savu peitti aluetta ja jossain harmauden keskellä leimahti vielä pieniä liekkejä. Oli pidetty vähän pidempi ruoka- ja lepotauko metsän reunassa. Me kesätyöläiset jäätiin sitten parin aikuisen miehen kanssa yövahtiin alueelle. Aamuyöstä maisema vaikutti aavemaiselta kaikessa harmaudessaan. Ohut savukerros roikkui muutaman metrin korkeudessa lämpötyynyn varassa aivan tyynessä yössä. Jostakin kauempaa kohosi toisinaan aivan ohut savuspiraali ja liittyi savukerrokseen. Maa oli jo sen verran jäähtynyttä, että siellä voi kävellä. Kuumuus tuli kyllä selvästi saappaiden läpi, mutta saappaat eivät kuitenkaan sentään sulaneet. Siellä täällä leimahtavia pieniä tulipesäkkeitä käytiin riukujen avulla sammuttelemassa. Käveltiin väsyneinä äänettömänä jonona peräkkäin, kukaan ei jaksanut puhua mitään. Oltiin yhtä mustia ja harmaita kuin meitä ympäröivä äänetön aavemaisema. Sulauduttiin täydellisesti hiljaiseen maisemaan. Kaikki tuntui aivan epätodelliselta.
Sitten joskus viiden aikoihin aamulla tuli toinen porukka jatkamaan jälkivartiointia. Me laahustimme polkupyörien luo ja ajoimme kämpälle, jossa odotti aamupala: puuroa, muhkeat voileivät sekä kahvia. Syötiin nopeasti, sillä meidät päästettiin jo viikonlopun viettoon vaikka olikin vasta perjantaiaamu. Heitin repun pyörän pakkarille ja lähdin polkemaan kohti Someroa. Alkumatkasta sain vetoapua yhdeltä mopokaverilta mutta se oli vähän hankalaa ja vaarallistakin, joten jatkoin omin voimin polkemista. Aamun aurinko lämmitti, luonto oli herännyt uuteen aamuun ja minä poljin silmät puoliummessa hiekkaista maantietä kotiin päin. En tiedä, mitä vastaantulijat ajattelivat nähdessään nokisen ja hikisen pojan polkevan aamuvarhaisella.
Muistan hyvin vieläkin äidin pelästyneen ilmeen, kun kurvasin joskus yhdeksän aikoihin aamulla mustana ja väsyneenä kotipihaan. Hän ei osannut ymmärtää mitä oli tapahtunut kun olin tuon näköinen ja tulin jo perjantaiaamuna kotiin. Kerroin lyhyesti kulotuksesta, kävin kellarissa saunassa pesulla ja painuin nukkumaan. Joskus iltapäivällä äiti herätti syömään.
Ja maanantaiaamuna taas takaisin metsäkämpille. Sinä kesänä metsä tuli tutuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti