Tänään koitti taas kerran SE aamu, jolloin syntyi päätös aloittaa ryhtiliike. Olematon talvi on mennyt lorviessa ja lusmuillessa, kevättä odotellessa. Kävelylenkit ovat jääneet vähäisiksi niin lukumäärältään kuin pituudeltaankin, pullat, patongit ja juustot kyllä ovat maistuneet. Kirjoja on mukava lukea nojatuoliin uppoutuneena eikä musiikin kuuntelukaan vaadi sen enempää fyysistä ponnistelua. Palkinto tästä kaikesta odotti aamulla kylpyhuoneen vaa’an näytöllä. Siellä se oli odotellut kaikessa rauhassa paljastumistaan. Ja tänään aamulla se siis räväytti itsensä digitaaliselle näytölle. Samat julmetut numerot ilmestyivät itsepäisesti, vaikka toistin vaa’alle nousun kolmeen kertaan.
Nyt se on taas pantava itsekuria peliin. Aamulenkille lähtö on ollut asennoitumisesta kiinni. Tai siis se, että en ole lähtenyt aamulenkille talviaikaan. Kun ensi sunnuntaina siirrytään virallisestikin kesäaikaan, luulisi olevan helppo unohtaa talviajan liukkaat kelit ja muuttaa asennoitumista aamulenkille lähtöön. Parhaillaankin aurinko paistaa niin houkuttelevasti, mutta tässä minä vaan istun kirjoittamassa. Huomenna sitten…
Kyllä minä tästä vielä tänäänkin ulos lähden. Mutta en mene torille pullakahville, pelkälle kahville ainoastaan. Päivällä teen kanssa syön vain yhden voileivän ja iltapäiväkahvinkin juon ilman pullaa. No nyt tuli kyllä luvattua liikaa, ehkä kuitenkin ihan pieni pulla, eihän siitä muuten oikein nauti. Ruokaakin voisi lautaselle lappaa taas hiukan vähemmän (paitsi jos on lasagnea). Ja se iltapala! Sillekin pitäisi tehdä jotakin.
Eiköhän se taas näillä konsteilla tuo vaaka ala näyttämään sellaisia numeroita, joita on huomattavasti mieluisampi katsella. Ei se niin kummoisia temppuja vaadi, ainoastaan hivenen itsekuria. Näin se on aina ennenkin mennyt, miksi ei siis tälläkin kertaa. Waari rantakuntoon…
****************************************
Kävelylenkki on nyt tehty, vähän reilu tunti kaupungilla ja takaisin ratikalla. Aurinko näytti sisältä katsottuna kovin lämpimältä, mutta ulkonapa puhalsi idän suunnasta pirun kylmä tuuli. (Tämä ei ollut poliittinen kannanotto.) Kauppatorilla harvat ihmiset värjöttelivät kylmissään, ei käynyt kauppa.
Tuomiokirkon portailla temmelsivät tämän päivän opetuslapset 2000 vuotta vanhempien opetuslasten katsellessa ylhäältä. Taisivat olla ainoita, joita kylmä tuuli ei hyydyttänyt.
Olen huomannut, että vaaka ja ikävuodet on huono yhtälö. Joka vuosi pitäisi oikeastaan syödä hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna. Pienentyvä annoskoko vaatii kasvavaa itsekuria, sillä nälkähän ei miksikään muutu, päinvastoin, kasvaa vain entisestään. Lopulta päivän energia kuluu siihen itsekuriin, jota tarvitaan pienissä annoksissa pysymiseksi. Siten illaksi ja yöksi ei jää enää lainkaan itsekuria ja se on taas menoa se!
VastaaPoistaItsekurissakin pitää olla kohtuullinen, itselleen armollinen. Eikä sille voi kertakaikkiaan mitään, että joskus on pakko herkutellakin. Eihän muuten mistään tule mitään!
Poista