Auttaisikohan Maamme-laulu?

    Me elämme niin paljossa mukana, olematta kuitenkaan mukana.  Jatkuvana virtana tajuntamme täyttää erilaiset uutiset eri puolilta maailmaa.  On sotia ja levottomuuksia, on onnettomuuksia.  Joku joidenkin mielestä tärkeä henkilö saa jossain lapsen.  Joku kuolee sairauteen äkillisesti tai pitkään sairastuttuaan.  Jaetaan palkintoja urheilijoille, filmitähdille, kirjailijoille ja rauhan rakentajille.  Kärsitään köyhyyttä ja eletään yltäkylläisyydessä.

    Aina kun kuulee jostakin tämänkaltaisesta asiasta, kuvittelee mielessään heti, miltä se tuntuu.  Miltä tuntuu tulla haavoittuneeksi sodassa tai loukkaantuneeksi onnettomuudessa.  Miltä tuntuisi kokea äärimmäistä köyhyyttä kun ei ole asuntoa eikä jokapäiväistä ruokaa tiedossa.  Miltä tuntuisi seistä olympiavoittajana palkintokorokkeella Maamme-laulun soidessa.  Ja ennen kaikkea, miltä tuntuisi voittaa lotossa miljoonia ja tulla hetkessä niin rikkaaksi että voisi kohota kaiken arkipäiväisyyden yläpuolelle.

    Jos joku väittää, että ei koskaan yritä samaistua uutisten kohteisiin, ettei yritä mielessään kuvitella miltä heistä tuntuu, niin varmasti valehtelee.  Tai sitten hän on täysin kykenemätön tuntemaan empatiaa tai oikeastaan kykenemätön tuntemaan muitakaan tunteita.  Tavallaan me elämme koko ajan maailman tapahtumissa mukana.  Istumme nojatuolissa ja näemme televisiosta mitä tapahtuu.  Istumme lehden tai tietokoneen ääressä lukemassa mitä moninaisimmista tapahtumista.  Monenlaiset ajatukset myllertävät ja täyttävät päämme.  Tunnemme vihaa ja pettymystä, sitten taas tyytyväisyyttä ja onnentunnetta.  Koko ajan tapahtuu, elämme mukana olematta kuitenkaan mukana.

    Se on hieno tuo ihmiselle luotu kyky elää mukana tapahtumissa jotka tapahtuvat muille.  Mutta mitä tapahtuu sitten kun suljemme television ja tietokoneen, taittelemme lehden kasaan?  Mitä sitten tapahtuu, vai tapahtuuko mitään?  Loppuuko silloin myös toiminta meitä ympäröivässä maailmassa?  Ei toki, kaikkihan jatkuu kuten hetkeä aikaisemminkin.  Mekin voimme halutessamme edelleen jatkaa ajatusleikkiä lottomiljoonien käytöstä, voimme kuvitella miltä tuntuu istua lentokoneessa kun se alkaa syöksyä maata kohti tai yrittää kuvitella mihin nyt menisimme jos ei olisi kotia ei työtä ei rahaa.
 
    Mutta ei sitä kovin pitkään viitsi jatkaa.  Pitäisi elää omaa elämää.  Siinä vain on melkoinen ongelma, kun oma elämä tuntuu melko mitäänsanomattomalta ja tapahtumaköyhältä.  Kaikista uutislähteistä ryöppyävä toiminta, tapahtumat ja niiden aiheuttamat voimakkaat myötäelämisen tunteet puuttuvat.  Ympärillä ei oikeastaan tapahdu mitään mainitsemisen arvoista.  Se vähäinen mitä tapahtuukin, tuntuu kovin pieneltä ja merkityksettömältä.  Mikään siinä ei ylittäisi uutiskynnystä.  Nykyään tuntuu siltä, että ainoastaan kaikki se, mikä ylittää uutiskynnyksen on tärkeää, merkityksellistä.

    Kovin pienistä asioista meidän siis pitäisi jokapäiväinen elämämme oppia rakentamaan.  Pienillekin asioille pitäisi löytää merkityksensä.  Se ei ole todellakaan helppoa, ei ainakaan useimmille meistä.  On hirveän vaikeaa vakuutella itselleen, että me juuri olemme osa sitä maailmaa jonka näemme ulkopuolellamme ja jonka tapahtumista kuulemme uutisia.  Se ei olisi samanlainen ilman meitä.  Tyhjyyden ja turhuuden tunne saa yhä useammin otteen yhä useammista.  Sisäinen maailma kutistuu samalla vauhdilla kuin tieto ulkoisesta maailmasta lisääntyy.

    Ei auta muu, kuin yrittää pitää toivoa yllä ja laittaa lottokuponki vetämään sekä odottaa kevättä ja linnunlaulua.  Kaksi viimeksi mainittua ainakin varmuudella tulevat mielialaa kohottamaan.  Pitenee se päivä täällä pohjolassakin.