torstai 16. marraskuuta 2023

Tekoäly ja taide



        Jo lähitulevaisuudessa jokainen meistä voi tekoälyn avulla, kerta toisensa jälkeen, kirjoittaa itselleen uuden lempikirjan, säveltää ja toteuttaa lempimusiikkiaan sekä ”luoda” taidenautinnon tuottavan kuvan seinälleen.  Sitten vaan nautimme tuotoksistamme, taiteilijoita ei enää tarvita, tekoäly hoitaa kaiken heidän puolestaan.  Luovuudelle ei ole enää käyttöä, onhan meillä tekoäly!  Näinkö meille käy?

        Tekoäly on viime vuosina kehittynyt ällistyttävällä vauhdilla.  Sen hyödyllinen vaikutus on monilla aloilla kiistaton.  Tekoälyn kehityksessä ja sen käytön yleistymisessä on kuitenkin tapahtunut huolestuttavia harppauksia aloilla joissa sen käyttö arveluttaa ja herättää monia kysymyksiä.  Olen viime aikoina pohtinut tekoälyn vaikutusta taiteeseen ja taiteen tekemiseen, sen taiteilijoille antamia mahdollisuuksia luovuuden lisääjänä sekä haasteita joita on syytä tarkastella hyvinkin kriittisesti.
 
        Itselleni läheisiä ja tuttuja taidemuotoja ovat kaunokirjallisuus, valokuvaus sekä musiikki.  Tekoälyn koneoppiminen ja algoritmien kehittyminen on antanut kirjailijoille, valokuvaajille sekä musiikintekijöille mahdollisuuden käyttää tekoälysovelluksia teostensa luomisessa.  Tämä nostaa väistämättä esille kysymyksen luovuuden alkuperästä, ihmisen ainutlaatuisesta osuudesta taiteessa.



Tekoälyn mahdollisuudet

        Käytän tekoälyn kohdalla ilmaisua ”tuottaa” ja vain ihmisen kohdalla ”luoda”, koska mielestäni se on ainoa oikea tapa.

        Algoritmit analysoivat massoittain tietoa ihmisten luomista tietokannoista, oppivat tunnistamaan malleja, kuvioita sekä trendejä ja sen ansiosta pystyvät tuottamaan taidekokemuksia.  Generatiiviset (uutta ”luomaan” kykenevät) taidealgoritmit pystyvät tuottamaan hyvinkin vaikuttavia visuaalisia teoksia.  Ne myös pystyvät tuottamaan kieliopillisesti oikeita ja yllätyksellisiäkin tekstejä.  Tekoäly ei siis ole pelkästään työkalu tai avustaja, se on myös osoittautunut merkittäväksi osaksi luovaa prosessia.  Tekoäly toimii taiteilijan inspiraation lähteenä koska se tuottaa uusia ja yllättäviä näkökulmia ja tyylejä sekä yhdistelee niitä.  Taiteilijan ideoiden ja luovuuden sekä tekoälyn analyyttisten taitojen yhdistelmä mahdollistaa täysin uudenlaiset innovatiiviset taideprojektit.
 
        Kaunokirjallisuuden rajat laajenevat tekoälyn analysoidessa valtavia tietomääriä joista se tunnistaa kirjallisia malleja.  Mallien  pohjalta se pystyy tuottamaan uusia tarinallisia elementtejä joissa yhdistyy erilaisia genrejä, vaikkapa perinteistä proosaa ja scifiä ja joissa tapahtuu hyvinkin odottamattomia juonen käänteitä.

        Digitaalisuus jo mullisti valokuvauksen ja nyt tekoäly vaikuttaa ja tulee vaikuttamaan entistä merkittävämmällä tavalla alan kehitykseen.  Kameran käyttö ja laadukkaan kuvan tuottaminen tulee entistä helpommaksi. Tekoäly avaa aivan uusia mahdollisuuksia kuvankäsittelyssä sekä kuvien analysoinnissa.  Tekoäly tunnistaa kuvassa olevat naarmut, vääristymät ja muut viat jotka se sitten pystyy itsenäisesti korjaamaan.  Vanhojen kuvien restaurointi nousee uudelle tasolle, kuvien kulttuuriperintö säilyy tuleville sukupolville.  Tekoälyllä on myös kyky tunnistaa kuvista erilaisia objekteja kuten kasvot.  Se myös pystyy analysoimaan maisemia.  Nämä tekoälyn taidot auttavat kuvien luokittelussa ja järjestelyssä sekä myös helpottavat niiden löytämistä laajoista arkistoista.

        Muusiikin maailmassa tekoäly on tuonut varsinkin säveltämiseen uusia luovia mahdollisuuksia.  Suurta määrää musiikkidataa analysoimalla tekoäly voi tunnistaa musiikista erilaisia rakenteita, melodioita sekä harmonioita, ja tuottaa näistä havainnoista monipuolista ja vaikuttavaa musiikkia.  Säveltäjät voivat käyttää tekoälyn tuottamia äänimaailmoja inspiraationa uudenlaisille ilmaisumuodoille.  Hedelmällisimmässä muodossa tekoäly toimii yhteistyössä muusikoiden kanssa tuottaen sävellyksiä ja nuotteja joita muusikot voivat sitten muokata oman ilmaisutyylinsä mukaisiksi.
 


 
Kriittiset näkökulmat, haasteet ja etiikka

        Vaikka tekoäly tarjoaa monia mahdollisuuksia taiteeseen, se herättää myös kriittisiä kysymyksiä. Keskeisin huolenaihe liittyy taiteen alkuperäisyyteen ja inhimilliseen kosketukseen. Onko taide, jonka kone on tuottanut algoritmien avulla, yhtä arvokasta kuin ihmisen luova kädenjälki?  Entä miten tekoäly vaikuttaa työhön jota taiteilija tekee, jäävätkö taiteilijat työttömiksi kun tekoäly korvaa ihmisen aiemmin tekemää työtä?  Taiteilija pakotetaan sopeutumaan uuteen tapaan työskennellä sekä opiskelemaan uusia taitoja voidakseen hyötyä tekoälyn tarjoamista mahdollisuuksista.  Iso kysymys on myös tekijänoikeudet taiteilijan käyttäessä apunaan tekoälyä.  Kuka on todellinen tekijä, onko tekoäly itsenäinen toimija tuottaessaan uutta vai onko se vain työkalu joka toimii taiteilijan inspiraation ja luovuuden lähteenä?

        Tekoälyllä on siis ”luovia kykyjä” monilla taiteenaloilla, myös kaunokirjallisuudessa. Sen tuottamista teksteistä puuttuu kuitenkin inhimillisyys ja emotionaalisuus.  Kirjailijat tuovat teksteihinsä omia kokemuksiaan, tunteitaan ja elämän eri sävyjä.  Koneelle ne ovat nahdottomia, tekoälyn tuottamasta tekstistä puuttuu sellainen aitouden tuntu, joka välittyy ihmisen kirjoittamasta.  Tekoälyohjelmat ja -avustajat antavat kuitenkin kirjailijoille ideoita sekä myös korjausehdotuksiakin.  Kirjailijan luomisprosessi nopeutuu, mutta missä on se eettinen raja johon saakka tekoäly voi korvata kirjailijan työn.

        Valokuvauksessa tekoäly on verottanut valokuvan todistusvoimaa.  Kuvamanipulaatiot ovat yleistyneet tehden kuvan aitouden ja luotettavuuden kyseenalaisiksi.  Kasvojentunnistuksen laajempi käyttöönotto kaupunkien kameravalvonnassa terrorismin ehkäisyn varjolla herättää huolta yksityisyydensuojan häviämisen vuoksi (ollaanko jo matkalla ”isoveli valvoo” -maailmaan).  Generatiiviset algoritmit tuottavat kuvia joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.  Ne voivat toki toimia valokuvaajan työkaluina, visuaalisina ideoina ja itseilmaisun muotoina, mutta niitä on mahdollista käyttää väärin myös rikollisessa tarkoituksessa.  Nämä ovat isoja eettisiä ongelmia joihin ei oikein ole keinoja puuttua.

        Tekoälyn käyttö musiikissa ja sävellystyössä pakottaa miettimään, että voiko kone ihan oikeasti tuottaa jotain sellaista mikä on niin syvällä inhimillisessä tunteessa kuin mitä musiikki on.  Eettisellä puolella tekoälyn tuottaman musiikin käyttö kaupallisessa tuotannossa on arveluttavaa.  Kilpaileeko koneen tuottama musiikki ihmisen luoman musiikin kanssa tai peräti korvaa sen?  Voiko se olla samalla taiteellisella tasolla? 
 
 


Taiteilijan oma luovuus ensisijaista

        Tekoäly voi auttaa ja rikastuttaa taiteilijan luovaa ilmaisua.  Mutta mikä vaikutus sillä on taiteilijan työhön ja taiteen aitouteen.  Miten tekoälyä voidaan hyödyntää apuvälineenä niin että ihmisen ainutlaatuinen panos taiteen tekemisessä säilyy ensisijaisena.

        Tekoäly kirjallisuudessa herättää kysymyksiä ilmaisun syvyydestä ja inhimillisyydestä.  Oikean tasapainoisen suhteen löytäminen tekoälyn tuottaman sekä kirjailijan luoman tekstin välillä antaa kirjailijan käyttöön tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet.  Kirjailija säilyttää näin kuitenkin oman luovuutensa ytimen.

        Valokuvauksessa tekoäly kasvattaa rooliaan.  Sovellukset ja laitteet tulevat muuttamaan käsityksiämme valokuvauksesta.  Kameroiden toimintaa tekoäly tulee ohjaamaan niin että kuvaajan tarvitsee entistä vähemmän kiinnittää huomiota kameran asetuksiin, tekoäly säätää ne oikeiksi.  Valokuvien käsittelyohjelmat tekevät kuvista virheettömiä ja laadukkaita.  Kuvamanipulaatiot lisääntyvät ja tulee uusia eettisiä ja juridisia ongelmia.  Tekoälyn tarjoamien innovaatioiden ja vastuullisen valokuvaamisen välisen tasapainon löytämisen merkitys kasvaa.

        Musiikissa tekoäly inspiraation lähteenä haastaa perinteisen säveltämisen tapoja.  Eettisyyden ja luovuuden haasteita on tarkasteltava kriittisesti aina kun kone osallistuu taiteen tekemiseen.  Tekoäly on hyvä apuväline musiikin tekemisessä ja säveltämisessä, mutta tärkeintä on ihmisen luovuus ja sen kunnioittaminen.

        Tekoäly valtaa yhä uusia aloja.  Se helpottaa ihmisten työtä ja tekee nopeasti oikeita ratkaisuja analysoimalla valtavia tietomääriä.  Se palvelee ihmiskuntaa hyvässä.  Se jopa pelastaa ihmishenkiä.  Tämän kääntöpuolella on sitten se, että kaikkea hyvää tarkoittavaa teknologiaa voidaan aina käyttää myös väärin, pahaan tarkoitukseen.  Se auttaa tahtomattamme myös rikollista toimintaa ja saa aikaan tuhoa.  Mutta pullonhenki on jo päästetty pullosta ja niinkuin hyvin tiedämme; sitä on mahdoton saada takaisin!

***********************

        Kuten jo varmaan aavistittekin: tämän esseen kirjoittamisessa olen käyttänyt apuna tekoälyä.  Suurin osa on kuitenkin täysin omaa tuotostani ja tekoälyn antaman avunkin olen muokannut omaan näkemykseeni paremmin istuvaksi.  Mielestäni tekoälystä kirjoitettaessa olikin juuri sopivaa käyttää apuvälineenä tekoälyä.  Että näin!



perjantai 13. lokakuuta 2023

Circle of Dreams


   


 

    Eräänlainen taustaselitys näyttelyni avajaisiltaan


    Olen jo pidempään miettinyt ja yrittänyt saada selville että mihin onnelliseen olotilaan tällä kaikella kohelluksellani oikein pyrin.  Mitä yritän itselleni todistaa.  (Tuossa kuvassakin vanha ukkorähjä soittaa saksofonia, taustalla valokuvia ja vieressä pöydällä nippu runokirjoja.  Asettuisi jo aloilleen.)


    Vastaus on kai vaan yksinkertaisesti että jonkinlainen tekemisen pakko  Olen pyrkinyt toteuttamaan jo nuoruudessa syntyneitä haaveita.  Aika on rajallista, mutta toisaalta eläkevuosina sitä aikaa kuitenkin on löytynyt riittävästi.  Nyt on tullut hetki jollain tasolla paketoida koko tämä elämäni haaveiden kehä (Circle of Dreams).  Jonkinlainen loppurutistus.


************


    Musiikki on seurannut minua lähes kehdosta saakka.  Sain musiikin ihoni alle.  Isä, isän veljet, isoisä, isoisän veljet, isoisän isä… nämä ainakin soittivat joko haitaria tai viulua.  Musiikki on ollut minulle selkäranka joka on auttanut pysymään kasassa vaikeinakin aikoina.  Sain ensikosketuksen soittamiseen Someron Yhteiskoulun 5-luokalla, soitin koulun puhallinorkesterissa tenoritorvea.  Sitä seurasi isäni ostama trumpetti sekä kesätyörahoilla hankkimani ensimmäinen tenorisaksofoni 16 ikäisenä.  Tämä tapahtui Espooseen muuton jälkeen.  Sen jälkeen ovat vuorotelleet rummut ja saksofoni.  Jossain välissä opiskelin musiikkia parin vuoden ajan legendaarisessa Klaus Järvisen Oulunkylän Pop/jazz musiikkiopistossa.  Helsinkiläisessä Koiton laulu -kuorossa olin mukana 6-7 vuotta, esiinnyttiin jopa Leipzigin Oopperatalossa!  Musiikin parissa olenkin saanut toteuttaa haaveitani ihan tyydyttävästi läpi vuosikymmenten. 

    Edellisen alttosaksofonini myin yli 40 vuotta sitten, rummut jäivät tuonne 20 vuoden taakse.  Soittelin silloin rumpuja kolmessakin eri porukassa.  Viimeisellä keikalla marraskuussa 2003 soitimme illan viimeisenä valssina ”Pelimannin jäähyväiset”, miten sattuikaan!  Tuon kuvassa näkyvän helpposoittoisen digitaalisen saksofonin hankin tämän vuoden maaliskuussa ja kesäkuun alussa ostin taas ihan oikean tenorisaksofonin.  Kuvittelen vähitellen tulevani taas jotenkuten sinuiksi sen kanssa.  Aikaahan on koko loppuelämä, mitä se sitten ajallisesti tarkoittaakaan!

 

Pepe 60-luvulla


Isäni Pentti 1943


Isoisäni Kalle 60-luvun lopulla


Isosetäni Werner ja Wäinö 1920-luvulla

 

************



    Kirjoittaminen on myös jossain muodossa pysynyt varjona kintereilläni nuoruudesta alkaen.  Kirjoittamista aloin aktiivisemmin harjoitella eläköitymisen jälkeen.  Mielentiloja on nyt kolmas julkiseksi tarkoitettu kirjani joulukuun 2020 jälkeen.  Sanotaan että lukemalla oppii kirjoittamaan.  Sillä määrällä kirjoja jotka olen elämäni aikana lukenut, pitäisi olla, jos ei nyt sentään aivan Finlandiaa voittanut niin kuitenkin ihan oikea kirjailija – tai ainakin jotain sen tapaista.  Näinhän ei kuitenkaan ole tapahtunut, se vaatii näemmä jotain muutakin!  Mutta hyvän kirjallisuuden lukeminen on opettanut ymmärtämään ihmisen elämää ja ihmisenä olemista hyvinkin erilaisissa elämäntilanteissa ja ympäristöissä.  Ei lukeminen koskaan hukkaan mene!




************


    Valokuvaaminen, kuten jo edellisessä postauksessani kerroin, on myös ollut lähes elämän mittainen harrastus.  Tämä harrastus tavallaan ”huipentuu” tähän toiseen näyttelyyni.


************

   

    Tämä kaikki on osa minua, osa elämääni, sisäistä ja ulkoista kaaosta jota olen yrittänyt saada jonkinlaiseen järjestykseen. Tämä näyttely ja runokoelma, tuo 3. lokakuuta pidetty avajaisilta torventoitotuksineen – tämä kaikki on haaveitteni Check Point.  Toivottavasti ei kuitenkaan aivan vielä Final Count Down.

    Olen onnellinen siitä että olen voinut toteuttaa nuoruuteni haaveita edes tällä tavalla ja tasolla.  En onneksi enää haaveile tulevani muusikoksi: ”Someron Sonny Rollinsiksi”, en kirjailijaksi: ”Someron Saarikoskeksi” enkä valokuvaajaksi: ”Someron Samuli Paulaharjuksi”, kuten haaveilin joskus nuorena miehenalkuna.  Haaveilen ainoastaan että voin vähän soitella omaksi ilokseni, kirjoitella joskus jotain kun pakottavaa tarvetta syntyy sekä ottaa valokuvia jotta olisi sitten vielä vanhempana enemmän muisteltavaa (ja unohdettavaa).  Jos jotain muuta on syntyäkseen niin sitten on, aika näyttää.  


************


    Ns ”Maailman parantajaksi” tai peräti pelastajaksi en kuvittele enää kykeneväni, ehkä taivaanrannan maalariksi!  Maailmamme ei toden totta ole ongelmaton ja sen ongelmat tuntuvat murskaavan suuruisilta, lamaannuttavilta.  Ilmastonmuutos, luontokato, tekoäly – siinä tämän päivän paha kolminaisuus.   Tekoäly on pahassa kolminaisuudessa siksi että näen siinä olevan todella runsaasti väärinkäytöksen mahdollisuuksia kiistattoman hyödyn ohella.  Väärinkäytökset liittyvät tietysti rankimmillaan rikolliseen toimintaan mutta merkityksellisen paljon myös mediassa jaettavan tiedon manipulointiin.  Ja mikä tuntuu pahimmalta on se, että kohta ei enää tarvita kirjailijoita, ei kuvataiteilijoita, ei säveltäjiä, ei muusikoita!!!  Tekoäly hoitaa kulttuurialan, ja kun ihmisen luovuutta, älyä ja osaamista ei enää tarvita, ne kuihtuvat ja kuolevat pois.  Millainen tämä maailmamme olisi silloin?  Toivon hartaasti olevani väärässä.





    Se mitä jokainen kaikesta huolimatta voi tehdä on, että muistaa haaveilla ja unelmoida!  Haaveilla ja unelmoida paremmasta.  Löytää se itselleen onnellinen olotila jota kohti pyrkiä.  Ja sitten myös tehdä jotain sen eteen että haaveet, vaikka vähäisetkin, muodossa tai toisessa toteutuisivat.


************

 

    Nyt onkin taas aika laittaa kuulokkeet korville ja nauttia Sonny Rollinsin seurasta – vai olisiko John Coltranen vuoro...








torstai 5. lokakuuta 2023

Maalaismaisemasta Urbaaniin ja grungeen




    Mielentiloja-kirjan julkaisutilaisuus sekä valokuvanäyttelyn avajaiset olivat pari päivää sitten Someron kirjaston Parvigalleriassa.

 


 

    Mielestäni tilaisuuden alkuun sopi erinomaisesti torvimusiikki.  Sen vuoksi otin oikeudekseni sulostuttaa juhlatilaisuutta soittamalla ”torvetilla” (= digitaalinen saksofoni) Astor Piazzollan ehkä rakastetuimman sävellyksen ”Oblivion” (onkohan sitä ennen esitetty saksofonilla?).



 


    Näyttelyn avajaiset olivat oiva tilaisuus myös uuden runokokoelmani julkistamiseen.  Kerroin muutamin sanoin runoistani, mitä ne ovat ja mitä ne pitävät sisällään sekä luin kokoelmasta muutaman runon.  Runokokoelmasta enemmän sivulla Mielentiloja.

 


    Valokuvausta olen harrastanut tuolta oppikouluajoista lähtien, välillä ahkerammin välillä taas laiskemmin.  Olen tallentanut erilaisia asioita, tapahtumia ja miljöitä. 

 


    Vuosien myötä ja tekniikan kehittyessä filmirullat vaihtuivat digikuviin.  Digikuvaamisen alkuaika oli melkoista räpeltämistä.  Ensimmäisillä digikameroilla joissa oli suunnilleen yksi esiasetus sai otettua muutaman kuvan ja sitten olivatkin patterit tyhjiä eikä kuvan laatu todellakaan vetänyt vertoja filmille tallennetuille kuville.  Nykyään laadukkaat kännykkäkamerat tallentavat kaiken aikaa kaikkea mahdollista joka sitten katoaa tietokoneiden ja internetin uumeniin ja joista suurin osa unohtuu ikiajoiksi.  Ja nyt sitten vielä oman lusikkansa soppaa hämmentämään tuo tekoäly joka tuottaa kuvia ja kuvaväärennöksiä mielinmäärin. 

 


 



    Reilut kymmenen vuotta sitten sain päähänpinttymän: kuvat ilmaisevat tunteita ja tunnelmaa paremmin kun niistä nostaa selkeästi esiin keskeisiä tuntemuksia, asioita ja elementtejä.  Ja niinpä käsittelin niitä kokeilumielessä aika rajullakin otteella ja lopputulos oli ns grungea – valokuvissa grunge-termillä viitataan rosoiseen, likaiseen ja epäsiistiin.  Nämä kokeilut olivat välillä aika yliampuvia.  

 





    Nyt olen mielestäni löytänyt itselleni sopivan tyylin nostaa kuvissani esiin sen aiheuttamat tuntemukset ja tunnelmat.  

   Näyttelyn kuvat on tulostettu kankaalle ja kiinnitetty kiilakehyksille.  Näin käsiteltyinä ne ovat valmiita seinälle ripustettaviksi sopivia tauluja.  Suurimmat ovat kooltaan 60 x 90 cm ja pienimmät 30 x 40 cm.  Aiheet vaihtelevat näyttelyn nimen mukaisesti: maalaismaisemasta urbaaniin ja grungeen (ja kaikkea siltä väliltä).

 




   

 

   Mitään elementtejä en ole poistanut kuvista enkä mitään niihin lisännyt, ainoastaan rajauksella, sävyillä ja rosoisuudella korostanut siinä olevia mielestäni merkityksellisiä seikkoja.  Poikkeuksena taulu 12 ”Tarinan synty” jonka tein ”Mielentiloja” -kirjaa varten lisäämällä Välimeren päälle kuvan upeasta Underwood -kirjoituskoneestani vm 1952.  Tämän upean ja toimivan laitteen onnistuin hankkimaan pari vuotta sitten.



Näyttely on avoinna 30.10 saakka Someron kirjaston Parvigalleriassa.


Tervetuloa tutustumaan kirjaston aukioloaikoina!


(Kuvat avajaisista otti Juan Miguel Aguilar Cordoba,

kuvien käsittely Pertti Hagelberg.)





maanantai 31. lokakuuta 2022

Suru


Kuva: Elsa Hagelberg      

 

Äiti….
Äiti antaa lapsilleen elämän, äiti on elämän synnyttäjä.
Äiti syöttää lapsensa, pesee ja vaatettaa.
Äiti opettaa lapsensa kävelemään.
Äiti opettaa lapsensa ymmärtämään sanoja.
Äiti on useimmiten ensimmäinen sana jonka lapsi oppii.
Äiti on lapselle koko maailma, turvallinen maailma.

Äidit tekevät näin, myös minun äitini teki kaiken tämän kaikille kuudelle lapselleen.  Sitten vähän myöhemmin äiti toimi puskurina kodin ulkopuolella olevan vieraan maailman ja meidän välillämme, opetti ottamaan vastaan iskuja joita elämä tuo tullessaan.  Opetti meitä selviytymään.  Opetti erottamaan hyvän pahasta.  Opetti kasvamaan ihmisiksi.

Äiti saatteli meidät koulutien alkuun.  Äiti saatteli meidät portille kun muutimme kasseinemme pois kotoa.  Äidillä oli kyyneleitä silmissä.

Äidin luokse oli aina helppo tulla.  Me kaikki kelpasimme hänelle juuri sellaisina kuin olimme, kaikkine vikoinemme, murheinemme.  Olimme aina tervetulleita.

Äiti kantoi meistä jatkuvaa huolta, halusi meidän pärjäävän elämässä.  Äiti halusi meidän kokevan edes häivähdyksen onnesta.  Äiti halusi meille hyvän elämän.  

Kun äidin voimat alkoivat hiipua ja ajatukset haurastua, äidin katse kertoi yhä edelleen huolesta, selviydymmekö me nyt.

Äidin maatessa sairaalassa heikkona ja tuskissaan tunsin sellaista suurta avuttomuutta jollaista en ole koskaan ennen tuntenut.  Anteeksi äiti etten osannut auttaa sinua niinkuin sinä olit osannut auttaa minua.

*********


Mennessäni ensi kertaa äidin asunnolla kuoleman jälkeen kaikki näytti olevan kuin ennenkin.  Aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.  Kesti hetken aikaa ennenkuin tajusin että kaikki tosiaan jatkuu: vain äiti puuttuu.

Vain äiti puuttui – ja sen mukana puuttui kaikki!  Asunto muuttui siinä hetkessä hengettömäksi, se ei ollut enää äidin koti, se oli ainoastaan paikka jossa oli äidiltä jääneet tavarat.

Äitiä ei näe enää koskaan.  Äidin kanssa ei voi jutella enää koskaan.  Muistot sentään säilyvät, ne eivät häviä koskaan. 

 

Muistoissa voi palata hetkiin jotka on viettänyt äidin kanssa.


  


Omistettu edesmenneelle äidilleni.



torstai 8. syyskuuta 2022

Merellä on tuhansia tarinoita


 




 

Merellä on tuhansia tarinoita
vain taivas tietää määrän
tuntee unohtuneet tarinat


siellä missä meri ja taivas kohtaavat
missä valo lävistää pilvet
siellä tarinat odottavat löytäjäänsä
 
sinne sijoitan Underwoodin
sinne löytävät tuuleen huudetut
ammoin kadonneet sanat ja lauseet
 
siellä tarinat täyttävät rivi riviltä tyhjän paperin
saavat näkyvän muodon
tallentuvat muistiin osaksi historiaamme

    *

Kuu ja meri
    tunnelma vaihtuu
    värit elävät

hetkessä kaikki muuttuu
    palmut tummuvat
    meren poikki kasvaa hopeinen silta
    muistiin painuu uusia kuvia

muisteltavaksi
    unohdettavaksi

    *

Olen kuunnellut
Femi Kutin Dem boboa ja Salif Keitan Labania
kerta toisensa perään
    nappikuulokkeilla
        hotellin parvekkeella

vaahtopäiset aallot rantautuvat
pimeässä yössä Afrikasta
yli Välimeren
autiolle rannalle

olen irti maailmasta
    aika on pysähtynyt

tänä yönä
ei mennä vähään aikaan nukkumaan

    *

Kesäisen illan kiireetön hetki
valkopurjeet merellä
    sekä lokit
jotka lensivät
läpi menneiden kesien
muistoista kaukaisilta kalliorannoilta
kauan sitten eletyiltä

    *

Kylmä tuuli lakaisee autiota katua
    äkkiä muistan tytön rantakalliolla
    ja meren
tyttö kirjoittaa runoa muistikirjaansa
sanat saavat merkityksen
luovat lohtua

merikin muistaa tytön ja runon
    meri muistaa menneet kesät
    lokkien kaartelut
    auringon nousut ja laskut

meri muistaa myös
    hukkuneet pakolaiset
    muoviroskan
    ympäristömyrkyt

itse olin ne jo unohtanut

    *

Päiväkävelyllä ajatukset harhailevat

Aurinko!  meren läsnäolon tunne
Eiranrantaa Kaivopuistoon
talvi takana

äkkiä tajuntaan leikkaa ääni

Lokit!  ne ovat täällä taas
siivet viipaloivat ilmaa
sirpaloivat taivaan
lensivät aiemmista kesistä

Meri!  varhaisen aamun raukeus
hetken olin muualla
keskikesän kalliorannalla

    *

Sydänyö meri ja täysikuu
vastustamaton kolminaisuus
kaipuun elementit
johdanto hulluuteen
    kerran kuukaudessa

    *

Kaikki mitä tapahtuu
tapahtuu ilman että liikautan sormeakaan
    olen joutomies
    tarpeeton kuin mauri tehtävänsä jälkeen

tunnen vahingoniloa
katsoessani Hernesaaren ja Hietalahden
    vanhoja nostureita
    useimmat täysin tarpeettomia

ehkä sittenkin myötätuntoa
ollaan samassa veneessä
    meren rannalla
    ei merellä missä tapahtuu.


    *

Oranssi
syntyy pimeästä
heijastuu pakenevista yöpilvistä
veden pintaan
uusi päivä on nousemassa meren takaa
 
hetken mentyä
aurinko
sulattaa taivaalla hehkuvat värit

pilvet haihtuvat
meri kylpee valossa
Välimeren paahteessa

    

 


  

(Useimmat runot löytyvät kirjasta "Sanoitettuja kuvia" BoD 2020)



 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

The Down Walkers




    Sain käsiini kaksi sivua Blues News -lehdestä numero 5/2021 (kiitos Raine Rahmel).  Sivuilla on perin ansiokas Petri Lahden kirjoittama juttu The Down Walkers -yhtyeestä!  Kyllä vaan, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin, olihan yhtyeen hajoamisesta lehden ilmestyessä kulunut jo 55 vuotta.  Blues News -lehteen pääsy on Down Walkersille postuumisti tullut arvostus.  Tuntuu kuin oltaisiin päästy osaksi suurta perhettä, perhettä johon kuuluu niin huippumuusikoita ja -yhtyeitä kuin myös DW:n kaltaisia ns. kellaribändejä jotka puurtamisellaan ovat olleet mukana rakentamassa pohjaa nykyiselle muusiikin tekemiselle.  
 
    Tässä on lehden esittely Blues Newsin omin sanoin:


    ”Blues News on vuonna 1968 perustettu blues- ja juurimusiikkiin erikoistunut asiantuntijajulkaisu. Lehteä ilmestyy kuusi numeroa vuodessa ja sen voi hankkia joko tilaamalla suoraan yhdistykseltä hintaan (42 euroa / vuosi) tai hankkimalla irtonumeroita valikoiduista myyntipisteistä kautta maan.
    Vuonna 1968 perustettu Blues News (BN) on Suomen ensimmäinen ja maailman toiseksi vanhin yhä ilmestyvä blues- ja juurimusiikkiin keskittynyt painotuote. Lehden toimialaan kuuluu kaikenlainen juurimusiikki bluesista rhythm’n’bluesiin, souliin ja gospeliin sekä 1950-luvun rock’n’rollista kantriin ja bluegrassiin. BN-lehteä julkaisee Finnish Blues Society ry.
    BN-lehdessä on vakiokolumneja, uutispalstoja, laajoja artikkeleita artisteista, yhtyeistä ja musiikki-ilmiöistä sekä runsaasti monipuolisia levy-, tapahtuma- ja kirja-arvioita. Lehteä tehdään harrastevoimin, mutta asiantuntijapohjalta.”


https://www.bluesnews.fi/blues-news-lehti/

 

    Ja tässä ovat ne sivut joilla juttu ilmestyi: 

    (Kuvaa klikkaamalla saat sen suuremmaksi, mutta jos et pysty katsomaan kuvia riittävällä suurennoksella ja jos juttu kiinnostaa, voi Blues News -lehden sivuilta tilata myös irtonumeroita.)   


 


 


 Kiitos Blues News ja Petri Lahti!

 


 

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Unien virtuaalitodellisuus

   



    Unet ja unimaailma.  Se toinen maailma joka päiväsaikaan on tuossa käden ulottuvilla, mutta jota et millään tavoita.  Vuosien mittaan niistä kuitenkin on joitakin palasia säilynyt niin että niistä voi muodostaa pieniä kokonaisuuksia.  On paikkoja – metsiä, mäkiä, polkuja, teitä, katuja, taloja, huoneita, kyliä ja kaupunkeja.  Niistä muotoutuu tiloja, maailmoja, joissa tapahtuu monenlaisia toimintoja ja asioita, joissa itse on osa toimintaa tai vain sivusta seuraamassa tapahtumia.  Siellä voi luontevasti seurustella kuolleiden omaistensa ja ystäviensä kanssa.  Niihin voi jopa päästä uudelleen, useita kertojakin.


    Toisinaan tapahtuu niin, että on tosissaan mietittävä josko näin on oikeasti joskus tapahtunut.  Unimaailma ja todellisuus sekoittuvat toisiinsa, hämmentävät muistia.  Unimaailma on ikäänkuin virtuaalitodellisuutta ilman päähän pantava häkkyrää ja silmille sovitettavia laseja.


    On ihmisiä jotka sanovat valveilla ollessaan nähneensä enkeleitä tai ainakin kokeneensa heidän läsnäolonsa.  Itselläni ei ole enkelikokemuksia vaikka joitakin selittämättömiä asioita olenkin muutaman kerran kokenut.  Jotkut ovat kohdanneet tuonen maille siirtyneitä omaisiaan, toiset jopa kummituksia ja aaveita.  Eikö tässäkin ole kyseessä eräänlainen virtuaalitodellisuus?

  
    Viime vuosikymmeninä tiede on kehittynyt käsittämätöntä vauhtia.  Tutkijat tekevät työtä mitä kummallisimmilta tuntuvien tutkimusten kimpussa.  Tiede on selittänyt maailmamme aiemmin käsittämättömiltä tuntuneet asiat läpi ja puhki.  Vieläpä niin että aivan tavallisetkin tallaajat törmäävät näihin tutkimusten tuloksiin ja ainakin osittain jopa ymmärtävät niistä jotakin.  Elämme maailmassa jossa tiede selittää kaiken.


 


    Toisin oli vaikkapa keskiajalla ja vielä sen jälkeenkin.  Siihen aikaan valtaosa ihmisistä eli maailmassa jonka tapahtumista piti itse ottaa selvää ja ymmärtää niitä parhaan kykynsä mukaan.  Silloin ihmisillä oli monenlaisia kokemuksia ns. henkimaailman asioista kuten vaikkapa enkeleistä, maahisista, kummituksista, noituudesta ja muusta sellaisesta mitä nykyään kohtaavat vain jotkut ihmisistä.  Svend Brinkmannin kirjassa Mitä on olla ihminen? törmäsin ajatukseen (en muista oliko omansa vai muualta lainattu):  ”muinoin ihmiset tiesivät mitä näkivät - nykyään ihmiset näkevät mitä tietävät”.

  
    Ehkäpä osalla nykyihmisistä on säilynyt sellainen herkkyyden alue jota kaiken selittävä tiede ei ole pystynyt ”turmelenaan”.  Onko tiede tukahduttanut ihmisiltä omakohtaisen havainnoinnin, katselemmeko ja ymmärrämmekö maailmaa pelkästään tieteenselittämän suotimen läpi?  Voihan se olla tietysti hyväkin näin, mutta toisaalta…  
    
    


 
 
 
 
 
 
 
 

maanantai 10. tammikuuta 2022

Pörriäispuisto valmistuu

    



    Syksyllä istutin Pörriäispuistoon viimeisiä puita ja pensaita, tasoittelin loppuja monttuja ja kylvin uusille poluille nurmikkoa.  Kolmena kesänä olen raivannut mökin takaosan ryteikköä.  Kaivanut kymmeniä kiviä ja lukuisia kantoja.  Kolmena kesänä olen tilannut ison autokuormallisen multaa ja kärrännyt sen kottikärryllä tulevan Pörriäispuiston alueelle.  
    Pörriäispuisto rajoittuu erittäin kiviseen ojaan jonka takana on kesantona olevaa peltoa.  Puisto on jaettu pienillä poluilla eri lohkoihin.  Mutamissa lohkoissa saavat siellä olleet kasvit jatkaa kaikessa rauhassa eloaan.  Joihinkin olen kylvänyt puna- ja valkoapilaa.  Alkuperäisiä puita, kuten muutama kuusi, yksi komea mänty, varmaan satavuotias haapa, jokunen pihlaja, vaahtera, koivu ja leppä jäi alueelle sopiviin paikkoihin.  Uusia tulokkaita istutin vähitellen; paikkansa löysivät kolme lehmusta, saarni, valkopyökki, pari tammea, jalava, mongolian vaahtera sekä puumaiseksi kasvava pähkinäpensas.  Havupuista uusia tulokkaita ovat lehtikuusi ja Douglasinkuusi.
    Keskelle aluetta nousi reilun 20 neliön kokoinen kumpu johonka kasvaa perhosniitty.  Alueella rehottaa runsaasti maitohorsmaa, mesiangervoa ja suo-ohdakkeita.  Nämä kaikki tarjoavat herkkuja pörriäisille ja perhosille.  Pihan puolella pörriäisten ravintoa tarjoilevat omenapuut, luumupuu, marjapensaat, karhunvatukat ja aroniat.  Niin ja tietysti koristepensaat ja kukkaistutukset.

    Syksyn piti alkaa lepuuttaa kroppaani kesän rasituksista.  
    Lokakuun puolivälissä mökkinaapurin takana olevan metsän omistaja parturoi koko metsän paljaaksi.  Kauhistelimme naapurin kanssa näkymää ja totesimme että aukean laidassa olevista meidän puolella kasvavista puista ainakin neljä isoa kuusta on suuressa vaarassa kaatua kun tuuli pääsee puhaltamaan pitkin aukeaa.  Päätettiin tilata metsuri kaatamaan kuuset, naapuri saisi niistä polttopuiksi kolme ja minä hoitelisin yhden.  Kaikki ei käy aina suunnitelmien mukaan, ennen metsurin tuloa tuuli yltyi pariksi päiväksi melko tuimaksi ja kaksi kuusista kaatui.  Onneksi juuri siihen suuntaan mihinkä oli tarkoituskin ne kaataa.



    Siitä alkoikin sitten varsinainen savotta.  Minulle osalleni lankesi sen yhden lisäksi vielä puolikas toisestakin kuusesta.  Ensin karsiminen ja pätkiminen sopivan mittaisiksi pölkyiksi.  Pölkyt piti kantaa ryteikössä sellaiseen paikkaan josta ne sai kottikärryyn ja työnnetyksi puuvajan vierelle.  Oksat oli vedettävä tontin toiselle laidalle poltettavaksi.  Tähän vaiheeseen kului viisi päivää.  Seuraavaksi klapikoneella pölkyt klapeiksi ja pinoon.  Siihen meni seuraavat viisi päivää.  Lopuksi vielä kolme päivää oksien ja muiden risujen polttoa.
    Täytyy tuynnustaa että vanha mies oli kovilla.  Jalat ja kädet kramppasivat iltaisin ja selkä ilmaisi tyytymättömyyttään.  Voimien lisäksi myös tasapainoaisti näyttää hiipuneen, muutaman kerran löysin itseni turvallaan ryteikössä.  Pakko myöntää että ikä tekee tehtäväänsä tunnollisesti.  Onneksi Pörriäispuisto on enää kevyempiä töitä vaille valmis.

 




    On mennyt vuosi siitä kun sain viimeksi jotain kirjoitetuksi, luettu on sitäkin uutterammin.  Noiden kahden julkaisemani kirjan jälkeen tiedän miltä itsensä julkinen häpäiseminen tuntuu.  Hiljaisuus on painostavampaa kuin negatiivinen palaute, se vie voimat, lamaannuttaa.  Kiitos kuitenkin niille muutamille palautteen antajille varsinkin kun ne vielä olivat ihan kannustavia.  Joka tapauksessa päätin laittaa valokuvani ja itseni vielä kertaalleen julkisesti näytille.  Parvigalleriassa esillä oleva näyttelyni oli tarkoitus toteuttaa jo vuonna 2017 mutta galleria oli niin varattu että luovuin ajatuksesta.  Sitten jostakin sain päähäni että teenpä nistä kuvista ja teksteistä kirjan (joka ilmestyikin vuosi sitten).  Kun noita kuvia oli jo valmiiksi tehty, osa raameissakin, ja galleriasta löytyi vapaa kuukausi niin eikun siitä vaan.  Tulee mitä tulee.

    Pörriäispuistoon palataan vielä jatkossa, mutta nyt on sopiva hetki käydä katsomassa 

”Sanoitettuja kuvia” näyttelyä.





torstai 31. joulukuuta 2020

Aikanaan kaikki päättyy hyvin



    Vuodet eivät ole veljiä keskenään.  Joillekin vuosi on edellisistä poiketen tuonut isojakin muutoksia niin hyvässä kuin pahassakin.  Toki monet asiat jolkottavat samoja polkuja kuin monesti ennenkin.  Hengissä ainakin ollaan selvitty.

    Omakohtaisesti on tullut koettua vuoden aikana monenlaisia tuntemuksia.  Keväällä, koronan alkaessa vyöryä päälle ja iskiessä oikein avokämmenellä, olimme Espanjassa.  Siellä tuli koettua miltä tuntuu oikea ulkonaliikkumiskielto espanjalaisittain ja elämä hotellin vankina.  Paniikin tunnetta lisäsi se että lentoja alettiin peruuttaa, omakin paluulento lähti alta.  Lisäksi tuli määräys että kaikkien hotellien täytyi heittää asukkaansa pellolle ja sulkea ovensa 22.3.  Kuin ihmeen kaupalla saimme juuri tuolle sunnuntaille paikat Finnairin järjestämille ylimääräisille lennoille.  Kotona sitten olimme kuuliaisesti kaksi viikkoa täydellisessä karanteenissa kohtaamatta muita ihmisiä.

    Kesällä oli helpompaa kuten kaikilla muillakin.  Mökillä riitti puuhastelua ja se antoi tarvittavaa vaihtelua.  Saattoi tavata lapsia ja heidän lapsiaan kuten myös ystäviä.  Kesä ei oikein poikennut aikaisemmista kesistä.

    Syksyn edetessä alkoi elonpiiri ympärillä jälleen kaventua.  Tapaamiset onnistuivat skypellä ja puhelimella.  Jäi paljon aikaa käytettäväksi lukemiseen ja kirjoittamiseen.  Syksyn aikana tuli luettua toistakymmentä kirjaa; niin Markus Leikolaa, Venla Saaloa ja Jhumpa Lahiria kuin myös Taija Tuomista ja Natalie Goldbergiä.  

    Kirjoittamiseen jäi sen verran aikaa että sain jo elokuulla valmiiksi kirjan johon raavin tapahtumia elämäni varrelta.  Nyt ihan ennen joulua valmistui toinen kirja joka pitää sisällään valokuvia ja proosarunon kaltaisia tekstejä.  

    Jos elämä olisi rullannut kuten aiemminkin ”normaaliaikoina”, siis ilman koronan tuomia rajoituksia, en varmaankaan olisi samalla intensiteetillä pystynyt keskittymään lukemiseen ja kirjoittamiseen.  Tämä ainakin täytyy laskea plussan puolelle kohta päättyvänä vuonna.  Miinukselle menee ilman muuta fyysisen kunnon ylläpitäminen, kuntosalin olen jättänyt väliin alkusyksystä vapaaehtoisesti ja nythän se onkin suljettu toistaiseksi.  Väliin on jäänyt myös keilaus ja nyt vielä bocciakin.

    Muutosta elämään ei ole näkyvissä aivan kosketusetäisyydellä.  Nyt vaan odotellaan josko kesä toisi ainakin osittaista helpotusta koronan osalta.  On luotettava että aikanaan kaikki päättyy hyvin. 

 

 Hyvää ja onnellista alkavaa vuotta 2021.







maanantai 21. joulukuuta 2020

Kotona taas

 


    Olen taas somerolaisena Somerolla. Paluumuuttajana synnyinseudullani viidenkymmenenneljän vuoden jälkeen.  Muutin perheen mukana Somerolta keskikoulun käytyäni vuonna 1963 ja palasin 2017.  

    Aluksi yritin tavoittaa Somerosta ja somerolaisuudesta jotakin sellaista lapsuudesta muistiin painunutta, josta ei oikein meinannut saada otetta. Tunnetta – mielentilaa.  Kävelin vanhoja tuttuja teitä, oikaisin aivan uusien katujen kautta.  Kaikki tuntui tutulta ja samalla vaikutti vieraalta.  Vanhojen rakennusten tilalle on noussut uusia.  Vanhojen ikäluokkien tilalle on noussut uusia.
 
    Kaipasin Rostin taloa jonne muutimme Kivisojalta?  Entä missä on saha, missä teurastamo, missä meijeri?  Missä on Sokama, missä Teboil?  Entä missä on Yhteiskoulu ja Anni Halme?  Missä Olavi Virtasen valokuvaamo?

    Vanha Seurakuntatalo on sentään paikallaan kirkon kupeessa, samoin Kirkonkoulu.  Linja-autoasema on hiljennyt, apteekki muuttunut Kroppilaksi.  Isän rakentama kotitalo Heikintiellä on saanut laajennuksen kylkeensä.

    Häme on vaihtunut Varsinais-Suomeksi.

    Maailma muuttuu. Itseni tunnen silti yhä hämäläiseksi ja somerolaiseksi. Täällä ovat esivanhempani asustaneet ainakin jo vuodesta 1781 lähtien.  Syvällä ovat saappaani Someron savessa. Ympyrä on sulkeutunut, tunnen olevani taas kotona.

    Se on hyvä tunne tuo kotona olemisen tunne.  Se on olotila jossa ei ole  lähtemiseen pakottavaa tunnetta, tarvetta.  Elämä soljuu eteenpäin vaikka näennäisesti pysyykin aloillaan.  Voi rakentaa osin paljonkin muuttuneesta lapsuuden kotiseudusta itselleen sopivan mielenmaiseman.  Asetella omat pienet ympyränsä niin että pysyvät mieleisessä järjestyksessä.

    Olen etsinyt ympyröilleni paikkaa hämäläisellä rauhallisuudella.  Olen saanut uudelleen yhteyden muutamiin koulukavereihin.  Eläkeläisillä on täällä runsaasti harrastusryhmiä joihin olen muutamiin tuppautunut mukaan.  Lieneekö ympäristöllä vaikutuksensa että parin vuoden laiskemman kauden jälkeen olen löytänyt taas hienoista intoa valokuvaukseen, ja ennen kaikkea jumissa ollut kirjoittaminen on saanut uutta puhtia.  Kesän aikana sain viimeinkin valmiiksi kirjan johon olen koonnut elämääni lapsiani sekä heidän lapsiaan varten.  Sen lisäksi sain muutama päivä sitten valmiiksi toisen kirjan jossa olen sitonut yhteen valokuvaa ja sanoja: Sanoitettuja kuvia.

https://waarin-vinkkeli.blogspot.com/p/sanoitettuja-kuvia-kuvitettuja-sanoja.html

    Ei kai voi muuta sanoa kuin että Somero on ihan hyvä paikka asua ja elää.  Täältä löytyvät lapsuuden mansikkapaikat!