Harmaa joulukuinen päivä

    Nousin aamulla 7.15, kävin suihkussa ja sen jälkeen keitin aamupuuron.  Aamupuurosta on tullut tapa, josta en varmaan enää tule luopumaan; Markus-sedän opetukset ovat langenneet otolliseen maaperään.  Puuron keitän Elovena kaurahiutaleista sekä saman valmistajan kauraleseistä.  Puuron päälle lautaselle kaadan purkeissa myytävää marjakeittoa, vähän makuja vaihdellen, ja kyytipojaksi lasi appelsiinimehua.  Siinä sujahtavat samalla aamulääkkeet mukavasti elimistöön.  Kaiken päälle vielä mukillinen kahvia, ja päivä on valmis alkamaan.

    Mutta eihän siinä vielä kaikki ollut, aamiaiseeni kuuluu olennaisesti tietysti myös aamun lehden lukeminen.  Vanha pinttynyt tapa.  Joskus kun lehti on myöhässä, tuntuu kuin aamiaisesta puuttuisi jotain oleellista.  Suurelta osin lukeminen tosin muistuttaa enempikin selailua kuin lukemista.  Olen jo päässyt eroon siitä ajatuksesta, että kaikki on luettava, joka juttu, kun kerran lehdestä maksaakin.  Otsikot kyllä huomioin kaikki ja samalla yleissilmäys niiden alla olevaan juttuun.  Mutta varsinaiseen lukemiseen ryhdyn ainoastaan itseäni kiinnostavien juttujen kohdalla.  Kiinnostuksen aiheet vähän vaihtelevat, johtuneeko omasta mielialasta vai siitä, miten maailma milloinkin makaa.  Arkiaamuisin tämän inforyöpyn täydentää taustalla aamu-tv uutisineen. 

    Joskus varmaan pitäisi kokeilla aamiaista sellaisenaan, ilman lehteä ja televisiota.  Ihan vaan omia tuntemuksia ja ajatuksia kuunnellen.  Uskaltaisiko?

    Vähän ennen yhdeksää siirryin tavalliseen tapaan tietokoneelle.  Paljonko blogisivuilla on ollut vierailijoita, mitä Fb:ssa on tapahtunut, vielä vilkaisu Twitteriin.  Sitten seuraa päivän ohjelman mietintävaihe, ankaraa rutistusta.  Yleensä katselen ikkunasta koneen ylitse ulos, mitään näkemättä, mitään kuulematta, tunnustellen olotilaani.  Tänään tuo tuijottamisvaihe kesti jostain syystä peräti tunnin verran.  Muistelin erilaisia, eri elämänvaiheisiin liittyneitä joulua edeltäviä viikkoja.  Olen usein ennenkin muistellut erästä 17 - 18 ikävuoden paikkeille sattunutta  joulun alle sijoittuvaa tapahtumaa.
 
    Olin silloin töissä PSO:n soitinvarastolla ja marraskuun lopulla meille tuli muutama todella iso vanerilaatikollinen erityisesti joulumyyntiin tarkoitettua tavaraa.  PSO oli tukkuliike, joten tavaraa tuli suurissa erissä.  Laatikoiden purkaminen ja lajittelu tarkistuksineen oli minulle sellainen kahden päivän rupeama.  Aluksi kannen irrottamisen jälkeen poistin sylikaupalla pehmusteita.  Sitten alkoi löytyä mitä ihmeellisempiä eksoottisia soittimia: maracasseja, guiroja, claveseita, timbaaleja, tamburiineja, bongorumpuja ja vaikka millaisia helistimiä ja kilistimiä.  Purkamisen loppuvaiheessa piti itse hypätä laatikkoon, jotta sai alimmatkin soittimet kaivettua esiin.  Tunnelma oli uskomaton, sadunomainen, pehmusteiden seasta löytyi koko ajan uusia toinen toistaan ihmeellisempiä, kauniita soittimia (arkeologista Tutankhamonin haudalla tuntui varmaan samalta).  Ainoa, mikä vähän hillitsi tunnelmaa, oli pelko pehmusteissa mahdollisesti majailevista tropiikin hämähäkeistä ja muista vastaavista salamatkustajista. Toisista laatikosta puolestaan löytyi huuliharppuja, nokkahuiluja, pieniä kitaroita ja harmonikkoja.  Näitä tavaroita ei laitettu normaaliin tapaan hyllyyn, ne jäivät sivuhuoneen lattialle siisteiksi pinoiksi, joista ne sitten ennen joulua katosivat vähitellen musiikkikauppoihin eri puolille Suomea. Kaikki nämä olivat siis sellaisia joulupukin konttiin sopivia soittimia.  Se oli soitinvaraston joulu.

    Kello kymmenen aikoihin oli vuorossa Paul Austerin ”Sunset Park", jota luin tunnin verran.  Päivän teehetki, sekä Mandelan muistotilaisuus tv:sta seuraavaksi.  Vähän kirjoittelua sekä luvatun lumisateen odottelua.  Olisi mukava päästä kaupungille kuvaamaan kunnon lumisadetta, tiedä sitten saadaanko sellaista tänään.

    Lopulta 13.10 panin kameran laukkuun ja lähdin ratikalla kohti keskustaa.  Ilmassa oli aavistus lumesta, tuuli puhalsi melko kylmänä.  Kiertelin toista tuntia keskustan tuntumassa, katselin ihmisten kiirettä, tähyilin taivaalta lumisadetta.  Pian kuitenkin huomasin, miten tylsää lumisateen odottaminen on - melkein kuin katselisi ruohon kasvamista.  Tulipahan kuitenkin päivän kävelylenkki tehtyä.

    Takaisin kotona 14.50, kahvi tulemaan ja piipahdus koneelle.  Kahvin jälkeen jälleen ”Sunset Parkille”.  Taisinpa taas torkahtaakin muutaman minuutin.

    Ruoka uuniin kello 16.15, sitten katsomaan päivän kuvasaldoa.  On näköjään Narinkkatorille tulossa joulusirkus.  Varmaankin Pukki trapetsilla sekä tonttujen pororatsastusta.  Mutta ei vaan lumisadekuvia!

    16.30 käväisin parvekkeella toteamassa että nyt sitä räntää sitten tulee!!

    16.45 ruokailua töistä saapuneen vaimon kanssa.  

    17.10 Sydämen asialla. Lopun iltaa sitten koneen ääressä, vähän musiikkia, myöhemmin Downton Abbey sekä illan päätteeksi Mestarien liigaa.  Jälleen yksi päivä painuu historiaan.  Onneksi huomenna on kuitenkin uusi luvassa.

    On tämä eläkeläisen elämä mielenkiintoista, hohhoijaa.