Perhana, kuvia vuodelta 2014

   
    Vähiin käy, ennen kuin kokonaan loppuu.  On siis korkea aika vilkaista mitä kuva-albumiin on kertynyt tämän vuoden mittaan.  Keräsin tähän nipun itselleni jotenkin merkityksellisiä otoksia.  Ne eivät siis ole suinkaan mitenkään erinomaisesti onnistuneita, vaan ne sen sijaan kertovat jotain, millä on jonkinlaista merkitystä itselleni.  Joitakin hetkiä, jotka haluan muistaa ja säilyttää kohta päättyvältä vuodelta.

    Yhteensä kuvia kertyi 1844 (35 Gt Raw muodossa).  Se on kolmisen sataa vähemmän kuin viime vuonna, olen siis tullut laiskemmaksi.  Mutta on siinäkin materiaalia käsiteltäväksi, osan olenkin jättänyt aivan sellaisenaan odottamaan aikaa jolloin niitä voisi tarvita.  Mutta tässä nyt sitten joitakin poimintoja, jotka saavat kuvastaa minun vuottani 2014.

   Hyvää uutta vuotta 2015!

Ohimarssi

Fuengirola 11.01

 Odotus

Malaga 12.01

 

 Painajaisuni Osbornen härästä

Fuengirola 13.01

 

Sadetta Ctra. Espinelillä

Ronda 16.1

 

 Rotkon reunalla

Ronda 16.1

 Business is business

Ronda 16.1

 Sano se kukkasin

Ronda 16.1

 

 Tunnustus

Fuengirola 17.1

 Olen nähnyt auringon appelsiinipuussa

Sevilla 25.1

 Flamenco

Sevilla 25.1

Päivännousu Välimerellä 1

Fuengirola 30.1

 Päivännousu Välimerellä 2

Fuengirola 1.2

 Päivännousu Välimerellä 3

Fuengirola 4.2

 Guitar Man

Fuengirola 1.2

 Ikuisen tulen vartijat

Helsinki, Ursininkallio 21.2

 Saumatonta yhteistyötä

Helsinki, Jätkäsaari 22.4

 Sininen ja valkoinen

Somero 23.4

 Auringonpalvoja

Espoo, Nuuksio 27.4

 Kevään ensimmäinen

Helsinki, Jätkäsaari 26.5

 

 Ja ilta oli rauhaisa

Helsinki, Jätkäsaari 6.6

 Juhannuspäivä

Somero 21.6

 Impromptu

Hämeenlinna, Linnajazz 13.7

 Iltalennolla

Hämeenlinna, Voutila 17.7

 

 Kuumaa huumaa

Hämeenlinna, Linnanpuisto 26.7

Nel blu dipinto di blu

Hämeenlinna, Linnanpuisto 26.7 

 Linnanneidot

Hämeenlinna, Keskiaikamarkkinat 16.8

 Käskynjako

Hämeenlinna, Keskiaikamarkkinat 16.8

 Syksynkeltaista

Hämeenlinna, Nummi 12.10

 Sarastus

Hämeenlinna, Voutila 24.10

 Ensilumi

Hämeenlinna, Voutila 6.11

 Valoa kohti

Hämeenlinna, Voutila 5.12

 Räntää ja pihlajanmarjoja

Hämeenlinna, Voutila 17.12

Talven valo

Hämeenlinna, Voutila 25.12

“So what kind of music are you into?”

   

    Ajattelin jatkaa tätä tilinpäätöstä vuodelta 2014 ja tällä kertaa musiikista, vaikka se tuskin kiinnostaa muita kuin itseäni ja äitiäni.  Äitejähän aina kiinnostaa mitenkä ja kenen seurassa lapset viettävät aikaansa.  Siis ainakin kaiken tämän ajan olen viettänyt poissa pahanteosta.

    Tilinpäätöstä on helppo jatkaa musiikin osalta, koska Spotify tarjoaa auliisti tietoa vuodestani 2014 musiikin parissa.  Se on sikäli luotettavaa tietoa, että oikeastaan kaikki kuuntelemani musiikki on lähtöisin Spotifystä.  En laske esimerkiksi autossa kuultua musiikkia kuuntelemaani musiikkiin, koska se ei ole oma valintani vaan jonkun muun.

    Spotify kertoo, että olen tänä vuonna kuunnellut musiikkia yhteensä 307 tuntia eli 12,8 vuorokautta!  Kuulostaa äkkiseltä paljolta, mutta en tiedä onko se oikeastaan.  Onhan vuodessa kuitenkin 365 vuorokautta, että jäähän siinä aikaa muuhunkin, monenlaiseen turhaankin.   Eniten aikaa musiikin parissa olen viettänyt perjantaisin ja tiistaisin, vähiten keskiviikkoisin. 

    Kuuntelemastani musiikista eniten on lähtöisin/kotoisin USA:sta, 21%.   Musiikista 19% tulee Suomesta, 14% Ruotsista, 10% Norjasta ja 7% Israelista.  Onpa omituinen jakauma tuolla loppupäässä, täytyy varmaan vähän selittää.  Tuo Ruotsin osuus ei kuinkaan tule Abbasta, vaan pohjoismaisesta jazzista, johon olen viime vuosina sotkeentunut niin pahasti, että ei sieltä helpolla pois pääse.  En tosin ole yrittänytkään.  Norjan osuus on varmasti vahvassa nousussa muutamien loppukesästä löytämieni erinomaisten laulajien ansiosta, kaikki naisia.  Israelin vahvaa osuutta selittää lähes yksinomaan yksi ainoa basisti: Avishai Cohen.  Lisäksi sieltä toki tulee myös mainio trumpetisti, jonka nimi sattuu myös olemaan Avishai Cohen!  (En ole vielä ehtinyt käydä läpi muita israelilaisia muusikoita, ties miten monta Avishai Cohenia sieltä löytyisi.)

    Koska musiikki aina jostain syystä sijoitetaan johonkin genreen, on Spotifykin tietysti näin tehnyt.  Itse en noita rajoja asettelisi aivan näin, mutta ehkä ne jotain kuvastelevat - eivät kuitenkaan anna läheskään oikeaa kuvaa.  No niin tai näin, Spotify kuitenkin jaottelee kuuntelemani musiikin seuraavasti: 34% Contemporary jazz (mainstreamia 80 luvulta alkaen), 29% Finnish pop (koostuu mm. pop, rock, folk, jazz, singer-songwriter…), 14% Norwegian jazz, 14% Jazz trio ja 12% Jazz fusion.

    Spotify myös tietää kertoa että useimmiten kuuntelemani artisti on Edu Kettunen, tuo vanhetessaan paraneva laulaja-lauluntekijä.   Toisena on ruotsalaisen, nuorena sukellusonnettomuudessa kuolleen pianistin Esbjörn Svenssonin Trio (E.S.T).  Kolmantena mystinen basisti  Avishai Cohen Israelista.  Helmikuussa kuollut flamencon mestari, kitaristi Paco De Lucia on neljäntenä ja Norjan myyttinen shamaani, trumpetisti Nils Petter Molvaer on listan viidentenä.


    Vaikka tämän kirjoittamisessa ei mitään varsinaista järkeä ollut, niin sainpahan ainakin taas kirjoitettua yhden postauksen blogiini.  Ja saittehan jonkinlaisen käsityksen miten päiviäni vietän.  Jos musiikkia ei olisi, mitenköhän tuonkin ajan muutoin kuluttaisin?  Tätä kirjoittaessani kuuntelin hienoa norjalaista laulajaa Kari Bremnesiä (etunimestä huolimatta nainen), ja tietysti Spotifystä!

Eräänlaisia tilinpäätöksiä

    

    Jos vaikka aloittaisi kuluvan vuoden tilinpäätökset kirjoista.  Kirjoista jotka ovat muokanneet vanhenevan miehen maailmankuvaa ja tarjonneet miellyttäviä lukuhetkiä.  Hetkiä, jolloin on päässyt pois ympäröivästä tutusta ja arkisesta maailmasta, mukaan ennestään tuntemattomien ihmisten matkaan.

    Olen ottanut tavakseni merkitä itselleni muistiin kirjat jotka olen lukenut.  Yhdessä vaiheessa kirjoitin niistä myös jonkinlaisen kuvauksen, kuvauksen sisällöstä millaisena olin kokenut sen.  Se tapa valitettavasti jäi jo kauan sitten.  Nyt olisi muutaman kymmenen vuoden jälkeen mielenkiintoista lukea miten olin jonkin kirjan kokenut ja verrata sitä myöhempään kokemukseen.  Kirjahan ei ole muuttunut, lukija on muuttunut - löytää asioita joihin nuorena ei ollut kiinnittänyt huomiota tai jotka nyt ymmärtää toisin.

                * * * * * * *

 

    Vuoden alussa Espanjassa viettämäni kuukauden aikana sain luettua vain kolme kirjaa.  Aikani kului enempi siihen, että yritin itse kirjoitella kaikenlaista - ei tosin kovin mairittelevin tuloksin.  Aloitin Karl Ove Knausgårdin mammuttimaisen ”Taisteluni”-sarjan, ja se imi kyllä vastustamattomasti mukaansa.  Hämeenlinnalaisen Juha Itkosen kirjasta löytyi yllättäviä yhtymäkohtia norjalaiseen Knausgårdiin.    
 
     Karl Ove Knausgård:  Taisteluni, Ensimmäinen kirja
     Juha Itkonen:  Hetken hohtava valo
     Alice Munro:  Viha, ystävyys, rakkaus

                                                   * * * * * * *

    Kevääseen mahtui sitten muutama runokokoelmakin,  erityisesti on mainittava Marja Leena Toukosen toinen kokoelma ”Valo taipuu”.  Kirjoitin siitä silloin blogissanikin ( http://waarin-vinkkeli.blogspot.fi/2014/02/valo-taipuu.html ).  Ja tietysti retki Knausgårdin maailmaan jatkui kahden kirjan verran, puolimatkan krouvi siis ohitettiin.  Kjell Westö vei romaanissaan syvälle 60-lukulaiseen Helsinkiin, nostalgiaa.

    Marja Leena Toukonen:  Valo taipuu (runoja)
    Kjell Westö:  Älä käy yöhön yksin
    Karl Ove Knausgård:  Taisteluni, Toinen kirja
    Heli Laaksonen:  Sulavoi
    Edith Södergran:  Elämäni, kuolemani ja kohtaloni (runoja)
    Karl Ove Knausgård:  Taisteluni, Kolmas kirja

                                                     * * * * * *

    Alkukesä kului uudessa kodissa remonttia tehden ja loppukesä lekotellessa voimia keräten, ei oikein jaksanut  lukeakaan.  Kari Hotakainen ja Mikael Niemi puolestaan rakensivat kirjoissaan kuvaa kumpikin vähän omalaatuisesta poliisista.  Anna-Leena Härkösen Juhannusvieraaseen tutustuin koska se nyt vaan sattui osumaan käteen.

    Kari Hotakainen:  Huolimattomat
    Mikael Niemi:  Mies joka kuoli kuin lohi
    Anna-Leena Härkönen:  Juhannusvieras

                                                     * * * * * * *

    Syksyllä lukeminen käynnistyi vähän hitaanlaisesti, liekö johtunut ”Dublinilaisista”.  Toukoselta ilmestyi vaihteeksi muuta kuin runoa, vaikea mutta kiehtova matka myyttiseen tietoisuuteen ”Sanatonta” etsimään.  Myyttinen tietoisuus oli kyllä vahvasti läsnä hänen keväällä ilmestyneissä runoissaankin.  Sitten piti testata e-kirjaa ja Paul Coelhoa koska ”Uskottomuuden” sai melkein ilmaiseksi kirjamessujen aikana. Olihan sitä helppo lukea iPadilla, mutta ei se samalta tuntunut kuin oikean kirjan pitäminen kädessä!  Marraskuussa tulikin sitten käytyä taas ”Muumilaaksossa” ja nyt on meneillään neljäs kirja Knausgårdia.  Joulun aikoihin olisi vielä tarkoitus tutustua Juice Leskisen "Risaiseen elämään".

    James Joyce:  Dublinilaisia
    Marja Leena Toukonen:  Sanaton - silta myyttiseen tietoisuuteen
    Paulo Coelho:  Uskottomuus
    Tove Jansson:  Muumilaakson marraskuu
    Karl Ove Knausgård:  Taisteluni, Neljäs kirja

                                               * * * * * *


    Melkoista sillisalaattia siis näyttää olevan tämänkin vuoden kirjojen aiheet.  Mukana on sekä painotuoreita että jo melko iäkkäitäkin teoksia.  Monen mielestä hyvin linjatonta, mutta hyvä niin, ei käy yksitoikkoiseksi.  Siinä on sekin hyvä puoli, että kun lukee hyvin erilaisia kirjoja peräkkäin, niin on helpompi aina irrottautua edellisestä kirjasta (hyvä selitys).  

    Vanhemmiten on tullut paljon hitaammaksi lukijaksi kuin mitä nuorempana oli.  Osa johtuu varmaan siitä, että nykyisin pitää olla hyvä valaistus lukiessa.  Ei enää voi lukea missä vain ja milloin vain.  Toinen syy on se, että vanhemmiten kun istuu mukavasti nojatuolissa kirjaa lukien, alkavat silmät väkisinkin painua kiinni.  Ei siinä paljoa paina kuinka mielenkiintoinen se kirja on, pienet torkut on pakko välistä ottaa.  Niin että parempi vaan kiiruhtaa hitaasti, eihän tässä minnekään kiire.  Paitsi että lukemista odottavia kirjoja on kasvava pino!

Pikkujoulun jälkitunnelmissa

   Miltä maailma näyttää pikkujoulujuhlinnan jälkeen?

   Kierros kotona, ja kaikki näyttäisi olevan ennallaan...   Vai onko sittenkään?  Näyttää tutulta, mutta jotain outoa tavaroissa on.  Onkohan tämä sitä krapulaa?  Vai auttaisiko käynti optikolla?

 

 

 

 

 

 

Muistoja vai illuusiota?

   

    ”Muisti johtaa harhaan avatessaan aina uuden portin myöhemmän kokemuksen ohjaamana.”

    ”Onko kaikki, mitä me kuvittelemme olevamme ja mitä muistamme olleemme, vain suurta illuusiota?”

    Kaksi lausetta, jostain poimittuja ja muistiin kirjoitettuja.  Ensimmäinen liittyy melkoisella varmuudella Karl Ove Knausgårdiin, jälkimmäisen alkuperää en muista.  Muistini ei siis johda minua tällä kertaa sinne, minne sen haluaisin johdattavan.
 
    Se on mielenkiintoinen asia tuo muisti muistoineen.  Monenlaiset asiat panevat muistin toimimaan ja nostamaan muistoja jopa kaukaa lapsuudesta saakka.  Joskus tuntuu, että jopa kauempaakin.  Onkohan silloin kyseessä se ”kansakunnan kollektiivinen muisti”, josta Peter von Bagh usein puhui?

    Yhden kaukaisen asian muistaminen johtaa toiseen, joku tunnelma tuo mieleen jonkun kaukaisen muiston, samoin jokin haju tai tuoksu, äänimaailma, näkymä tai mikä hyvänsä aisteihin tunkeutuva tuntemus.  Mieleen nousee muistien kätköistä jokin tapahtuma.  Jotakin mitä on tapahtunut ja jossa on ollut mukana.  Tai ainakin näin ajattelemme.

    Voisiko muisti tehdä tosiaan sellaisia kepposia, että muistaisimme olleemme mukana jossakin, mistä olemme kuulleet jonkun muun kertovan?  Että olisimme eläytyneet toisen ihmisen kertomaan niin että muistaisimme sen omana kokemuksenamme, muistonamme.  Tai jos olisimmekin olleet mukana, olisiko tuon tapahtuman muisto muuttunut vuosikymmenten aikana?

    Mistä voi varmuudella tietää, onko joku asia tapahtunut itselle juuri sellaisena kuin sen nyt muistamme?  Ei varmaan mistään, ellemme ole pitäneet hyvin tarkkaa päiväkirjaa jokaisesta elämämme päivästä.  Sellaisia kirjaajia ei varmaankaan löydy kovin monia.  Siispä me kirjaamme tapahtumia omaan muistinvaraiseen päiväkirjaamme, historiaamme, joskus vasta vuosien ja vuosikymmenien jälkeen.  Vasta silloin kun niillä syystä tai toisesta on joku tarkoitus, merkitys.
 
    Vuosikymmenien jälkeen muistikuvat sekoittuvat ja retusoituvat.  Aivan kuten valokuviakin käsitellään, korjaillaan ja parannellaan.  Muistikuvia korjaillaan itselle  mieluisammiksi, mukavammiksi muistella.  Useimmiten se varmaan tapahtuu täysin tiedostamatta, vähän kerrallaan ja lopulta niitä on helppo pitää alkuperäisinä, juuri näin tapahtuneina.  Kaksi ihmistä muistaa saman kaukaisen tapahtuman lähes poikkeuksetta eri tavoin.

   
    Niin että keitä me oikeastaan olemme?  Mitä meille oikeasti on tapahtunut?  Mikä meissä ja eletyssä elämässämme on todellista ja mikä vain suurta illuusiota?  Entä mitä meidän unemme ovat, löytyisikö niistä viittauksia meille oikeasti tapahtuneeseen vai sotkevatko ne muistiamme ja muistojamme entisestään? 

    En minä ainakaan tiedä.

Päivä lyhyt, hämärä pitkä

    ”Koskaan arki ei ole niin arkinen kuin nyt.” (Bo Carpelan)

    Marraskuiset päivät muistuttavat toisiaan.  Pilvet matkaavat matalalla, sade vaihtelee tihkusta raskaisiin pisaroihin, hämärää kellon ympäri.  Puut palelevat paljaina, nurmikko jaksaa vielä vihertää, tiaiset etsivät ravintoa jokaisesta kolosta.  Ei tee mieli ulos.

    Päivistä on selvittävä sisätiloissa.  Aamupuurosta päiväkahviin, iltapäivän ruokahetkestä iltakahviin.  Lukeminen on hankalaa kun valo ei riitä.  Musiikkia voi kuunnella, pasianssi antaa aivoille haastetta.  Ruumiillista ponnistelua tarjoaa imurointi kerran viikossa, paitojen silitys, ruokakaupassa käynti.

    Tyhjäkäyntiä.  Varmaankin tarpeen toisinaan, syksy on tehnyt siitä enemminkin vallitsevan olotilan.  Odotusta, ikään kuin jotain olisi kohta tapahtumassa.  Näkisi auringon, kuulisi hyvän uutisen, käteen sattuisi hyvä kirja.  Saisi ajatukset taipumaan sanoiksi, tarttumaan paperille.  Muistaisi yölliset unensa.

    Uskokaa; pidän syksyn harmaudesta, hitaudesta, ilottomuudesta.  Pidän kaiken turhuuden tunteesta.  Antaa asioiden tulla ja mennä, omia aikojaan.  Ei niille kuitenkaan mitään mahda, olkoon nyt sitten vaikka näin.  Aikanaan maa kääntää kylkeään, valo tulvii, linnut palaavat.  Kaikki on taas uutta. 

    Ennen sitä on vielä aikaa Cornelis Vreeswijkille:

    ”Vem bryr sig om hur dagarna går
    de vandrar som dem vill.
    Medborgare, om etthundra år,
    finns du ej längre till.”

    Då har nån annan tagit din stol
    det vet du inte av
    du känner varken regn eller sol
    ner' i din mörka grav

    vem bryr sig om hur nätterna far
    jag bryr mig inte ett spår
    Bara jag får ha mitt ansikte kvar
    Dolt i min älsklings hår.”

Marraskuun kierrätystä

   

    Jatketaanpa vielä kerran vanhojen postausten kierrätystä, vähän tuunattuna.  Muutama sana pois, lausejako ja rivitys vähän uuteen uskoon.  Tulee heti aivan erinäköistä ja samalla asia tiivistyy. 
    Tämä alkuperäinen tajunnanvirran tulostus löytyy  blogistani 4.11.2013.  Silloin tuuli lennätti vettä ja räntää vaakasuorassa pitkin Jätkäsaaren katuja.  Tänään ei ole aivan samanlainen sää, ainakaan Hämeenlinnassa, mutta merkkejä loskakelien alkamisesta on kyllä ilmassa.  Hyvä hetki ottaa ennakkoa tulevaan.

Oodi marraskuulle

Marraskuu koettelee sitkeyttä
sade hakkaa tuulen antamalla voimalla ikkunaan.
Parvekelasit paukkuvat: 
”Tästä et kyllä tolkussa selviä,  
yritäpäs nyt
lähteä kolostasi, surkimus,
kyllä sinut ryöpätään”. 

Ei väliä,
mistä ikkunasta taivaalle tähyät 
vesi valuu
ruutua alas
niin pohjoisessa kuin etelässä. 
Taivas raskasta harmaata, pilvet matalalla. 
Älä kuvittele ulos pääseväsi.  Sytytä valot,
näkisit paremmin oman toivottoman tilanteesi. 
Nyt on marraskuu.

On neljäs marraskuuta,
tämä on vasta harjoittelua.  Kohta
lämpömittareista näkyy sinistä,
tuuli kasvattaa vauhtia mereltä kaduille pyyhkäistessään. 
Mukanaan tuo räntää
ja kohta perään lunta.  Kaikki muuttuu tasaisen harmaaksi,
et huomaa rajaa jossa maa vaihtuu ilmaksi, meri taivaaksi,
räntä lumeksi, syksy alkutalveksi. 
Vaikka vielä eilen tohditkin taivasalle,
yritäpäs nyt. 
Vaakasuorassa kiitävä räntä
löytää takinhupun alle,
hihansuista sisään ja housunlahkeiden alta
kenkää kostuttamaan.

Älä yritä mitään positiivista marraskuusta,
ei sitä kukaan tosissaan ota,
hulluna pitävät. 
Valita, vaikerra, näytä negatiivisuutesi.
 
Älä puhu mitään kynttilöiden polttamisesta;
hapen vaan syövät ilmasta,
pienhiukkaset myrkyttävät keuhkot. 
Älä yritäkään mitään suklaasta ja hyvästä kirjasta,
suklaa lihottaa,
nostaa kolesterolia sekä kauppalaskua. 
Ja kirjamakusihan tiedetään! 
Ei mitään mahdollisuutta,
nyt on marraskuu.

Ja silloin kun on marraskuu,
silloin kaikki on marraskuuta. 
Turha yrittää, 
aina se on voiton saanut.
Kaiken osaaville,
kaiken taitaville ja
kaiken tietäville paikkansa osoittanut. 
Aina se on kengät kastellut ja puseron alle tunkenut. 
Aina se on yhtä riemuissaan nurkissa pyörinyt,
autioilla kaduilla voimiaan esitellyt. 
Aina se on aikansa kestänyt,
sitten tyytyväisenä
joulukuulle tilaa tehnyt. 
Tietänyt,
että jos kaiken jälkeen
joku uhmakas vieläkin hymyä yrittää,
adventtisohjoon sekin lopulta hyytyy. 

Harmautta, surkeutta,
ikävää, ilottomuutta.
Sitä meillä riittää. 
Ei ihme, ettei small talk luonnistu.
Nyt on marraskuu.


 Tämän jälkeen sopii kuunnella vaikka Lasse Mårtensonin hieno sävellys: Marraskuu.  
 https://www.youtube.com/watch?v=WjBV0p9hKnE