”Muisti johtaa harhaan avatessaan aina uuden portin myöhemmän kokemuksen ohjaamana.”
”Onko kaikki, mitä me kuvittelemme olevamme ja mitä muistamme olleemme, vain suurta illuusiota?”
Kaksi lausetta, jostain poimittuja ja muistiin kirjoitettuja. Ensimmäinen liittyy melkoisella varmuudella Karl Ove Knausgårdiin, jälkimmäisen alkuperää en muista. Muistini ei siis johda minua tällä kertaa sinne, minne sen haluaisin johdattavan.
Se on mielenkiintoinen asia tuo muisti muistoineen. Monenlaiset asiat panevat muistin toimimaan ja nostamaan muistoja jopa kaukaa lapsuudesta saakka. Joskus tuntuu, että jopa kauempaakin. Onkohan silloin kyseessä se ”kansakunnan kollektiivinen muisti”, josta Peter von Bagh usein puhui?
Yhden kaukaisen asian muistaminen johtaa toiseen, joku tunnelma tuo mieleen jonkun kaukaisen muiston, samoin jokin haju tai tuoksu, äänimaailma, näkymä tai mikä hyvänsä aisteihin tunkeutuva tuntemus. Mieleen nousee muistien kätköistä jokin tapahtuma. Jotakin mitä on tapahtunut ja jossa on ollut mukana. Tai ainakin näin ajattelemme.
Voisiko muisti tehdä tosiaan sellaisia kepposia, että muistaisimme olleemme mukana jossakin, mistä olemme kuulleet jonkun muun kertovan? Että olisimme eläytyneet toisen ihmisen kertomaan niin että muistaisimme sen omana kokemuksenamme, muistonamme. Tai jos olisimmekin olleet mukana, olisiko tuon tapahtuman muisto muuttunut vuosikymmenten aikana?
Mistä voi varmuudella tietää, onko joku asia tapahtunut itselle juuri sellaisena kuin sen nyt muistamme? Ei varmaan mistään, ellemme ole pitäneet hyvin tarkkaa päiväkirjaa jokaisesta elämämme päivästä. Sellaisia kirjaajia ei varmaankaan löydy kovin monia. Siispä me kirjaamme tapahtumia omaan muistinvaraiseen päiväkirjaamme, historiaamme, joskus vasta vuosien ja vuosikymmenien jälkeen. Vasta silloin kun niillä syystä tai toisesta on joku tarkoitus, merkitys.
Vuosikymmenien jälkeen muistikuvat sekoittuvat ja retusoituvat. Aivan kuten valokuviakin käsitellään, korjaillaan ja parannellaan. Muistikuvia korjaillaan itselle mieluisammiksi, mukavammiksi muistella. Useimmiten se varmaan tapahtuu täysin tiedostamatta, vähän kerrallaan ja lopulta niitä on helppo pitää alkuperäisinä, juuri näin tapahtuneina. Kaksi ihmistä muistaa saman kaukaisen tapahtuman lähes poikkeuksetta eri tavoin.
Niin että keitä me oikeastaan olemme? Mitä meille oikeasti on tapahtunut? Mikä meissä ja eletyssä elämässämme on todellista ja mikä vain suurta illuusiota? Entä mitä meidän unemme ovat, löytyisikö niistä viittauksia meille oikeasti tapahtuneeseen vai sotkevatko ne muistiamme ja muistojamme entisestään?
En minä ainakaan tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti