torstai 13. helmikuuta 2014

Omissa oloissaan



  
    Päivän harmaa tylsyys vie voiton, ikkunoissa sumu tiivistyy pisaroiksi.  Mereltä huutelevat laivat, luulevatko saavansa vastauksia rannoilta.  Rakennustyömaalla miehet tuskin näkevät toisiaan.  Kaikki on harmaan sisässä, korvat kuulevat, silmät eivät näe.  Eilen samanlaista, huomennakaan ei mikään muutu, päivät kuluvat, vain päivämäärät kalenterissa vaihtuvat.


    Tylsä kirja latistaa mielialaa, onko pakko jatkaa, kohteliaisuudesta kirjailijaa kohtaan.  Mitä se voi antaa sellaista jolla on merkitystä, joka erottaa sen muista, joka erottaa päivät toisistaan.  Ei ainoatakaan lausetta joka saisi malttamattomana odottamaan seuraavaa.  Sumu tiivistyy, harmaus alkaa muuttua hämäryydeksi.  Iltaan tämäkin päivä on elettävä.


    Kun mitään ei tapahdu, silloin ei todellakaan tapahdu mitään.  Ei vaihdu ainoakaan harmaan sävy.  On turha odottaa, että se menee itsestään ohi.  Ei se mene ohi koska tuuli ei tuule, ilma ei vaihdu, se yksi ja sama tunnelma ei miksikään muutu.  Sumun sisällä kaikki on paikallaan, ajatuskaan ei läpäise usvamuuria, se vain pyörii silmin näkyvällä kehällä.  Mikään ei pääse ulos, mikään ei pääse sisään.


    Päivän harmaa tylsyys, laivojen huhuilu lähtiessä ja satamaan saapuessa.  Yrittäisikö vastata.  Avaisi parvekkeen lasit ja vastaisi Siljan tai Viikingin huutoon.  Avautuisiko sankkaan sumuun väylä, syntyisikö yhteys, näkyisikö komentosilta.  Puhaltaisiko tuuli maiseman vapaaksi, paljastaisi sohjoiset rannat ja palelevat puut, autot ryhdikkäissä riveissään parkkipaikalla.  Vai onko sittenkin parempi pysyä tietymättömissä, kenenkään näkemättä, kaiken peittävän sumun tylsyydessä.  Nauttia aikaansaamattomasta olotilastaan.  Jatkaa tuijotusta ikkunasta näkemättä minnekään.  Olla omissa oloissaan.

 
    Tulisivat edes lokit, terävin siivin, laajoin kaarroin taivasta viipaloiden.  Näyttäisivät tietä auringonsäteille, liikuttaisivat taivaankantta, toisivat elämää maisemaan.  Päättäisivät pysähtyneet päivät, taittaisivat tylsyyden huutaen kuin hullut.  Taittaisivat taas tämänkin talvenselän. 


2 kommenttia:

  1. Vau, olipas se hienosti sanoitettu kuvaus sumuisesta päivästä! Toisaalta sumu inspiroi näköjään kirjoittamaan ja katsomaan sisään päin koska ulos ei voi katsella. Olevaisen salajuoni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisia tuntemuksia ryöpsähti, kun tuntui, että sumu käy päivä päivältä röyhkeämmäksi. Kohta se varmaan ryömii parvekkeen oven alta sisälle saakka.

      Poista