Kesän ensimmäinen viikko

Waarillakin oli vipinää

Siinä se nyt sitten tuli, se kesä.  Onni yksillä, kesä kaikilla. Ja kyllä se oitis näkyy katukuvassakin: vaatteet vähenee ja hymyt levenee!  Aamuisella kävelylenkillä tuolla keskustan liepeillä näkee ainoastaan myhäileviä ilmeitä töihin rientävien kasvoilla.  Poissa ovat ne apaattiset, sisäänpäin kääntyneet ilmeet, joihin talvenmittaan jo ehti tottua.  Torien kahviteltoille saapuvat ensimmäiset asiakkaat jo ennen kuin ne ehtivät kunnolla avata, hyvä kun kahvin ovat saaneet keitettyä.  Siinä vietetään sellainen tärkeä, kiireetön työpäivään valmistautumishetki, rituaali.  Kahvittelijoita riittää pitkin päivää, kaikki pyrkivät saamaan kasvot aurinkoa kohti, palvonta on alkanut.

Sattui waarille osumaan tähän ensimmäiseen kesäiseen viikkoon monenmoista puuhasteltavaa.  Tekisipä mieli siteerata vanhaa kulunutta sanontaa, että eläkeläisellä sitä vasta tekemistä riittää!  Eikä siinä mitään, mukavaahan se on, varsinkin kun menemiset ja tekemiset liittyivät paljolti sosiaalisten suhteiden päivittämiseen.  Torikahveillakin tuli käytyä kahdesti.  Ensin Hakaniemessä, jossa kaverin kanssa on tapana käydä kauppahallissa nauttimassa Eromangan lihapiirakka ja pari kuppia kahvia jutustelun lomassa.  Tällä kertaa katsoimme parhaaksi kerätä luumme ja poistua tavallista aikaisemmin hallin kahvilasta: presidentti Halonen tuli nimikkopöytäänsä antamaan haastattelua ja yritimme olla kohteliaita antamalla ryhmälle työskentelytilaa.  No jatkoimme kahvittelua kuitenkin vielä torilla auringossa.
 
Toinen torikahvi tuli sitten nautittua toisen kaverin seurassa ja vaihteeksi Kauppatorilla.  Lihapiirakka korvattiin tällä kertaa Eromangan munkkipossulla, joka sekin kyllä maistui.  Kuulumiset vaihdettiin, katseltiin tulevan maailmanpyörän paikkaa ja tarkistettiin torin tarjontaa turisteille.  Turistithan taas vähitellen valtaavat sekä Kauppatorin että Senaatintorin.  Japania kun osaisi, niin juttukavereita riittäisi.  Tällä viikolla keskusteluissa (en nyt tarkoita japanilaisia) ei tietenkään voinut olla ottamatta kantaa keskiviikkona käsiteltävänä olleeseen kaavamuutokseen, joka sallisi rakentaa Jätkäsaareen 33-kerroksisen, 113-metrisen tornihotellin.  Yhdellä äänellä muutos torjuttiin valtuustossa, ja ainakin minä huokaisin helpotuksesta: tornin rakentaminen olisi peruuttamattomasti muuttanut koko kaupunkimaisemaa.

Keskiviikkona oli sitten vuorossa Somero.  Ensin mökille, ja sedän kanssa kuulumisten vaihto.  Puhuttiin mm. isäni minulle jättämästä haitarista, Viipurin kravattimallista.  Pohdittiin josko se pitäisi viedä oikein ammattilaiselle entisöitäväksi.  Varmaankin pitäisi.  Mutta sitten oli vuorossa tapaaminen, jota olinkin jo ehtinyt kaivata viitisenkymmentä vuotta.  Hän oli tietysti paras kaverini Someron yhteiskoulun ajalta.  Juuri se kaveri jonka kanssa löydettiin jazzin ilosanoma, jonka kanssa juostiin lintuja bongaamassa ja alettiin kerätä postimerkkejä.  Muisteltavaa ja kerrottavaa riitti sen verran, että kyläily venyi yli kuuden tunnin mittaiseksi.  Käytiin läpi sitä osaa elämästämme, joka oli omistettu musiikille, ja kaverillanihan se oli ja on ammatti, elämäntehtävä.  Itselläni ei ole ainuttakaan valokuvaa tuolta yhteiskoulun ajalta, mutta häneltä löytyi koulun vuosikertomus jossa oli meidän 4B-luokkakuva.  Siinä kun oli käyty jo unohtuneita kasvoja lävitse, sai kaverini idean, että josko päästäisiin käymään koululla.  Koulu on home- ja kosteusongelmien vuoksi purku-uhan alla, ja saattaa olla viimeisiä tilaisuuksia käydä siellä.  Kaveri siitä sitten soitti koulun kansliaan ja sieltä toivotettiin meidät tervetulleiksi kello kolmelta kun koulu päättyy.

  
 
 
Someron yhteiskoulu on nykyiseltä nimeltään Kiiruun koulu.  Sen on ansiokkaasti suunnitellut arkkitehti Aarne Ervin, ja se valmistui vuonna 1957.  Me aloitimme siellä vuonna 1958.  Menimme koululle, tutusta ovesta, mutta oudon näköiseen kansliaan.  No kansliasta kävivät hakemassa lukion rehtorin, joka sitten ilmoittikin lähtevänsä esittelemään meille koulua.  Ja mikä kierros, se kesti melkein puolitoista tuntia.  Mikä nostalgiaryöppy.  Aloitettiin juhlasalista, missä alkoi heti tehdä mieli laulaa Suvivirttä.  Olikohan koulun päättymiset keväisin aina se tärkein tapahtuma, kun se noin iskostui mieleen?  Ihailtiin koulun valoisaa käytävää, joka vielä oli lähes ennallaan.  Käytävän päässä, seinänkokoisen ikkunan edessä oli meidän aikanamme valtava terraario jossa oli kyykäärmeitä.  Luonnontiedon opettajan idea tehdä matelijoiden elämää tutuksi.  Kävimme saksankielen luokassa, mieleen tuli heti kahdetkin ehdot.  Biologian, kuvaamataidon ja äidinkielen luokat taas toivat ihan hyviä muistoja mieleen.  Lähes kaikkia opettajia, nyt vuosien jälkeen, muisteli ihan lämmöllä.  Oli niillä ollut meissä koltiaisissa kestämistä, vaikka meno kouluissa ei sellaista ollutkaan kuin nykyään.  Koulun pihalla, jossa välitunnit nahisteltiin, muistui mieleen sellainenkin asia, että kaverini kanssa oltiin koulun ensimmäiset eräässä asiassa.  Olikohan se toisen luokan keväänä, kun marssimme koulupäivän jälkeen parturiin ja pyysimme leikkaamaan jenkkitukat.  No parturi pariinkin kertaan varmisti, että haluammeko sellaiset todella, siis kahden sentin siili?  Kyllä vain!  Seuraavana päivänä olimmekin sitten koulussa hämmästelyn ja naureskelun kohteina.  Mutta kyllä niitä jenkkisiilejä sitten myöhemmin muillekin ilmestyi.  On se tuo nostalgia makeaa!





Somerolta ei saanut Eromangan lihapiirakkaa, mutta maukkaat pitsat käytiin tuhoamassa.  Ennen kotiin lähtöä juotiin vielä kaverin luona kahvit.  Tuomisiksi sain CD:n, jossa on hänen uusimpiä sävellyksiään, mm. Seitsemän Laulua Saima Harmajan Runoihin.

Seuraavana päivänä, torstaina, oli vielä tapaaminen erään toisen pitkän linjan atk-miehen kanssa.  Keskusteltiin meidän asuntoyhtiölle tekeillä olevasta asukassoftasta, nettisivuista.  Lupauduin auttamaan kirjoittelemalla sivuille sisältöä, erilaisia ohjeita sekä tietoja taloyhtiöstä ja laajemminkin koko Jätkäsaaren alueesta.  Mielenkiintoista.

Kaiken kaikkiaan viikko oli poikkeuksellisen vilkas, kiireinen ja mielenkiintoinen.  Varsinkin kun ottaa huomioon, että vielä pitää täällä sosiaalisen mediankin puolella seurata asioita ja pyrkiä kommentoimaan ja kirjoittamaan. Mutta itsehän tätä tekemistä olen itselleni haalinut.  Ja kavereillehan löytyy aina aikaa, se on pelkkää elämän bonusta ja plussaa!  Mitähän jännää ensi viikko tuo tullessaan?