Vallankumoukset ovat aina olleet joltakin kantilta katsottuna tarunhohtoisia. Niihin on sisältynyt vallankumousromantiikkaa. Ne ovat synnyttäneet sankareita, joita vuosikymmenienkin jälkeen ihannoidaan ja suorastaan palvotaan. Hyväksi esimerkiksi kelpaa Che Guevara, lääkäri, köyhien puolustaja, sissitaistelija ja aatteensa puolesta kuollut.
On myöskin tarunhohtoisia vallankumouksia, joihin ei liity sissitaisteluja, verta eikä kyyneleitä. Tai kyyneleitä kyllä, mutta ilonkyyneleitä. Sellainen oli Portugalin neilikkavallankumous. Tuosta päivästä, 25.4 1974, kerrotaan monia tarinoita, jotka elävät ja kasvavat ihmisten kertomuksissa.
Tämä kertomus tapahtumista on varmasti ainakin hyvin lähellä totuutta. Tämän kuulin jo silloin aikanaan heti vallankumouksen tapahduttua ja sitä kerrotaan yhä.
Ensin vähän taustatietoa tuohon hetkeen. Portugalia hallitsi oikeistolainen sotilasjuntta, joka oli ottanut vallan itsevaltaisen pääministerin Antonio de Oliveira Salazarin jälkeen vuonna 1968. Pääministerinä toimi Marcelo Caetano, joka jatkoi siirtomaasotia kansallisia itsenäisyysliikkeitä (Angolassa, Mosambikissa jne.) vastaan. Kenraali Antonio de Spinola erotettiin, koska hän oli arvostellut siirtomaapolitiikkaa. Armeijaan oli kutsuttu radikaaliopiskelijoita, jotka olivat ylenneet nopeasti hyvän koulutuksensa johdosta. Tämä vasemmistoupseeristo perusti 1973 salaisen Asevoimien liikkeen (MFA), jonka johdossa toimi Otelo Saraiva de Carvalho. MFA:n tavoitteena oli vallankumous ja sen eturintamaan kuului myös Francisco da Costa Gomes.
Portugalin kansallinen radio näytteli merkittävää osaa 25.4.1974 tapahtumissa. Edeltävänä iltana radiossa soitettiin E depois do adeus, joka oli merkki vallankumouksen aloittamisesta kapinallisille upseereille ja sotilaille. Puolenyön jälkeen, kello 00.15, radiossa soitettiin Jose Afonson säveltämä Grandola, Vila Morena. Se oli merkki siitä, että kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja että oli aika marssia ulos varuskunnista ottamaan haltuun strategiset kohteet.
MFA määräämää ulkonaliikkumiskieltoa uhmaten tuhansittain ihmisiä tulvi kaduilla käsissään kevätkukkasia, neilikoita. Sotilaat laittoivat neilikoita kivääreidensä piippuihin merkiksi vallankumouksen verettömyydestä. MFA otti haltuunsa Lissabonin sotilaspoliisiaseman ja Caetano karkotettiin Brasiliaan. Maan johtoon nimitettiin väliaikaisesti sotilasjuntta, johtajanaan kenraali Antonio de Spinola, joka samalla toimi Portugalin presidenttinä.
Pian vallankumouksen jälkeen ennakkosensuuri lopetettiin ja poliittiset vangit vapautettiin. Portugali vetäytyi siirtomaistaan. Myös maareformin toteuttamisesta päätettiin.
Vallankumous siis sai nimensä neilikoista, joita hallitusta vastustavilla sotilailla oli kiväärinpiipuissa. Vallankumous oli veretön. Mielestäni kiehtovinta tapahtumien kulussa, niiden alkuunpanossa, oli tuo radion käyttö. Grandola, Vila Morena, vaikuttava marssilaulu, jäi historiaan ja nosti tunnetuksi Grandola nimisen pienen kylän Setubalissa.
Neilikkavallankumouksen vuosipäivä eli Vapauden päivä on Portugalissa kansallinen vapaa- ja juhlapäivä. Tämä oli kaunis tapa toteuttaa vallankumous, historiassa ehkä ainutlaatuisin.
Tässä pari linkkiä tuohon mainittuun lauluun, jälkimmäinen myös suomenkielellä:
http://www.youtube.com/watch?v=Ha-h5bPSxQE
http://www.youtube.com/watch?v=VxgWBRb-LQ4
Hieno kertaus historiasta. Lissabon on upea kaupunki ja muistan myös silan, jolla on nimenä tuo vallankumouksen päivämäärä. Outoa, etten muistanut tuota laulua - ehkä on tullut paneuduttua enemmän fadoon.
VastaaPoista