April Jazz

 
Tunnelmia Jazzteltasta

Eilen illalla starttasi 27. April Jazz Tapiolassa.  Olin kuuntelemassa Gregory Porteria Jazzteltassa.  Porter on tämän hetken kuumimpia laulajia yhdistäen jazzia ja soulia tavalla, joka uppoaa kaikenikäiseen yleisöön. Eilen tuntui kuin yleisölle olisi heti avajaistilaisuudessa tarjoiltu sokerit pohjalta - sokerit jotka yleisö söi suoraan Porterin kädestä!  Tuo isokokoinen, sympaattinen veijari, tarjosi yleisölle juuri niitä, jo levyiltä tutuiksi tulleita lauluja, joita se oli tullut kuulemaankin.  Livenä kaikki vaan on niin eri kokemus kuin levyllä.  

Porterilla oli mukanaan huipputason muusikoista koostunut kvartetti.  Koko musiikillinen kattaus, mukaanlukien runsaat soolo-osuudet, sai tutut kappaleet hengittämään aivan eri tasolla kuin levyllä (yhtään väheksymättä levytaltioita).  Mutta niinhän sen livenä pitääkin! Orkesterissa soiitivat Yosuke Sato (alttosaksofoni), Chip Crawford (piano), Aaron James (basso) sekä Emanuel Harrold (rummut).  Itselleni entuudestaan jonkin verran tuttu oli saksofonisti Yosuke Sato.  Hänen soittimensa ilmaisuvoima lumosi niin nopeissa kappaleissa kuin herkissä balladeissa.  Soolot ryöpsähtelivät kuin häkistään vapautetut linnut, ja ne lensivät korkealle, vapauteen.  Sato nousi minun saksofonistilistallani aivan kärjen tuntumaan!

Vankan taustan musiikille loi piano - basso - rummut.  Sen varassa Porterin oli helppo antaa balladien hengittää ja rönsyillä.  Kaunis, eläytyvä ääni, varma liikkuminen jazzille ominaisessa tulkinnassa ja improvaatiossa.  Porter oli kuin kotonaan, oli sitten kysymys hyvin hartaista tulkinnoista tai lähes hurmoksellisista nousuista piiskaamaan laulua sfääreihin jonne vain harvoilla on kyky nousta. Kun iso mies panee taitonsa ja itsensä likoon tällä intensiteetillä, ei se voi olla koskettamatta jopa toista isoa miestä. 

Yksi asia tässäkin tilaisuudessa hieman häiritsi, erityisesti pienellä volyymilla esitettyjen laulujen aikana.  Se oli se osa yleisöä, joka vietti iltaa teltan reunoilla olevissa baareissa, ja joka oli tullut konserttiin ainoastaan keskustelemaan kaverien kanssa.  He eivät olisi varmaankaan kiinnittäneet huomiota vaikka lavalle olisi yllättäen astellut Elvis Presley suoraan ”Gravelandista”.  Tasainen puheensorina olisi jatkunut minkään ulkopuolisen häiritsemättä.  No, meillä jokaisellahan on omat syymme osallistua kulttuuritapahtumiin.

Kaiken kaikkiaan erinomaisen hyvä maku illasta jäi ainakin itselleni.  Nykyään nuo musiikin raja-aidat kaatuvat ryskyen.  Vaikka ei olisikaan mikään jazz-diggari, tämänkaltaisesta musiikista on lupa nauttia.  On vaikea sanoa, missä vaikkapa soul tai funk loppuu ja missä jazz alkaa?  Ja onko sillä mitään väliä?  Nautitaan hyvästä musiikista silloin kun siihen on tilaisuus, ja mielellään livenä!