perjantai 11. joulukuuta 2015

Musiikkivuoteni 2015


   
    Spotify tallentaa tiedon kaikesta sen välityksellä kuuntelemastani musiikista.  Se myös tarjoaa näin vuoden lopulla sen kaiken tilastoina nähtäväkseni.  Toinen asia on, että mihin tätä tietoa tarvitsen.  No, ehkä se paljastaa itselleni jotain yllättävää, mitä en muuten olisi tullut ajatelleeksikaan (aika paljon olen kuunnellut Edu Kettusta(!)).


    Vuosihan ei ole aivan vielä lopussa, mutta tähän mennessä olen kuulemma viettänyt aikaani Spotifyn parissa yhteensä 355 tuntia, joka tarkoittaa noin 15 vuorokautta.  Onko se sitten paljon, jos pelkkään nukkumiseen käytän ehkä noin 90 - 100 vuorokautta vuodessa.  Jäljelle jäävänä aikana en sitten teekään mitään mainittavaa.


    Vuoden aikana olen kuunnellut yhteensä 987 eri artistia (396 enemmän kuin 2014).  Heidän esittäminään olen kuunnellut yhteensä 2225 eri kappaletta (433 enemmän kuin 2014).  Tästä voi päätellä ainoastaan, että kovasti olen ainakin etsinyt uusia kokemuksia.  Ja onhan niitä toki löytynytkin.


    Lisäksi Spotifyn tilastot kertovat kuunnelluimmat artistit, albumit ja kappaleet.  Se kertoo myös suosituimmat genret sekä kuunnelluimmat artistit vuodenajoittain.  Sitä se ei osaa kertoa, mitä kuunnellessani tein: pelasinko pasianssia, söinkö voileipää vai istuinko vain ikkunaan tuijottaen.  Ehkä hyvä niin, jotain intimiteettisuojaa kuitenkin.


    Lopuksi vielä yksi tunnustus.  Vaikka olenkin hämeenlinnalainen ja on säveltäjämestarin 150 juhlavuosi, en usko omista Spotify-tilastoistani löytyvän yhtään Sibeliusta!  Saa heitellä kiviä.

 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti