Isät palasivat sodasta. He olivat selvinneet hengissä. Töihin oli tartuttava heti, kotirintaman äidit ja tyttäret olivat pitäneet yksinään huolen kotien selviytymisestä. Ehkä kaikki olisivat tarvinneet vuoden vuorotteluvapaata, mutta kun sitä ei vielä oltu keksitty. Ei oltu vielä ehditty rakentaa hyvinvointiyhteiskuntaa.
Itsenäisyys. Tuskin he silloin sitä sillä tavalla juhlallisena pitivät kuin nykyään. Oltiin säilytetty Suomi maailmankartalla. Oltiin lyöty vihollinen sotimalla. Ei siitä silti puhuttu, ainakaan julkisesti.
Joskus joku tuntemattomampi mies tuli kylään, isän kanssa juttelivat yömyöhään hiljaisella äänellä keittiön pöydän ääressä. Jos olisi tarkkaan osannut kuunnella, olisi ehkä kuullut kaiken muuttaneesta tapahtumasta rintamalla. Jos olisi kesäisenä lauantai-iltana sattunut pääsemään riittävän lähelle metsän reunassa istuvaa miesten rinkiä, olisi kortinpeluun ja viinapullon hyväilemisen takaa nähnyt rikottujen ihmisten ahdistuksen ja tuskan. Jos olisi kaupan ulkopuolelle kokoontuneiden naisten supattelusta jotain kuullut, olisi ymmärtänyt ehkä edes jotain sotaleskiksi jääneiden murheesta.
Mutta emmehän me sitä vielä silloin ymmärtäneet, me heti sotien jälkeen syntyneet. Ilmapiirin muuttumisen vuosien myötä toki jotenkin vaistosimme. Olimme selvinneet sodista. Rakennettiin tätä hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen, tukineen ja avustuksineen.
Mekin olimme sitten nuoria aikuisia aikanamme. Ei me osattu koettuihin sodan kauheuksiin samaistua, eihän me oltu sitä koettu. Oltiin koettu vain sen seuraukset. Ei haluttu sellaisen enää koskaan tapahtuvan. Otettiin kantaa ja osoitettiin mieltä rauhan puolesta, Vietnamin puolesta, maailman nuorison puolesta, lasten oikeuksien puolesta, Chilen, Polisarion, Angela Davisin jne puolesta. Melkein poikkeuksetta aina puolesta.
Onko 70 vuotta ilman sotaa liian pitkä aika?
Tänä päivänä kuuluu asiaan olla aina vastaan, täytyy vastustaa kaikkea. Toiset vastustavat ja herjaavat maahanmuuttajia, toiset vastustavat ja herjaavat puolestaan heitä. Ja sitten vastustetaan ja herjataan hallitusta. Aina löytyy vastustettavaa ja herjattavaa. Jokainen haluaa olla erilainen, siten ansaitsee paikkansa muiden samanlaisten joukossa. Ansaitaan paikka hyvien joukossa, ollaan parempia, heitetään ensimmäinen kivi.
Tänäänkin, Itsenäisyyspäivänä, järjestetään taas useita mielenosoituksia. Jokaiselle mielenosoitukselle järjestetään vastamielenosoitus. Saadaan taas olla vastaan. Saadaan rikkoa ja repiä jotakin. Saadaan, koska ollaan itsenäisiä ja eletään demokratiassa. Kiitos isiemme.
Hyvää Itsenäisyyspäivää.
Puit sanoiksi sen mitä olen miettinyt. On hyvä että viimein puhutaan sotavammoista, jotka ei näkynyt sotaa käyneen kehossa. Nuo henkiset vammat aiheuttivat ennen aikaisia kuolemia. Television Pressi klubi lähetyksessä naiskommentoija ilmoitti että ei hänellä ei ole mitään sanomista sodasta kun hän ei tuoksu pullalle kuten sen ajan naiset. Tosiasia oli että naiset hoitivat kotitilat jota koti rintamiksi kutsuttiin. Kyllä leipäkin varmasti tuoksui, mutta työ oli edellytys että selvittiin elämässä eteenpäin. Muistan isäni sanat, jotka hän sanoi monesti jos joku valitti "työtä tehdään silloin kun sitä on". Kesälomat tulivat minulle tutuksi vasta avioliiton myötä. Vastustaminen ei ole eteenpäinmenoa, vastustaja nojaa taakse ei eteenpäin.
VastaaPoistaKiitos hienosta kommentista. Katsotaan eteenpäin, meillä on paljon sellaista, mitä kannattaa puolustaa.
Poista