Musiikkia aivoille

 

  Musiikki on paljon enemmän kuin pelkkä ajanviete.  Se on ovi tunteisiin, keino parantaa keskittymistä ja jopa polku aivojen plastisuuden kehittämiseen.  Olipa kyse musiikin kuuntelusta tai sen soittamisesta, vaikutukset ovat syvällisiä ja ulottuvat tunnetiloista aina kognitiiviseen terveyteen asti.

    Mutta mitä musiikki oikeastaan tekee aivoillemme?

    Kun kuuntelemme musiikkia, se aktivoi aivojemme palkitsemisjärjestelmän.  Dopamiini, tuo hyvän olon kemikaali, virtaa vapaasti, herättäen mielihyvää ja lievittäen stressiä.  Musiikki on myös hämmästyttävän monipuolinen työkalu tunteiden säätelyssä: rauhallinen sävel voi alentaa sykettä ja verenpainetta, kun taas energinen rytmi voi nostaa mielialaa ja antaa lisäpuhtia päivän haasteisiin.

    Musiikki on erityisen tehokasta yhdistämään tunteita ja muistoja, mikä selittää, miksi tietty kappale voi viedä meidät suoraan lapsuuden kesäpäiviin tai elämän suurimpiin hetkiin.  Jokaisella meistä on kappaleita, jotka muistuttavat erityisistä hetkistä tai ihmisistä, ja joskus jo ensimmäinen sävel riittää viemään meidät ajassa takaisin.

    Musiikin kuuntelun rinnalla sen soittaminen vie vaikutukset aivan uudelle tasolle. Instrumentin soittaminen on aivoille intensiivistä harjoitusta – kuin kuntosalitreeni, jossa jokainen alue saa osansa.  Se vaatii tarkkuutta, rytmitajua, käsi-silmä-koordinaatiota ja jopa tunteiden ilmaisua.  Tämän kaiken aikana aivot luovat uusia hermoyhteyksiä ja vahvistavat olemassa olevia.  On hämmästyttävää, kuinka soittaminen yhdistää aivojen molemmat puoliskot: vasemman logiikan ja analyysin, oikean luovuuden ja intuitiivisuuden.  Tämä yhteistyö kehittää monipuolisesti kognitiivisia kykyjä.  Aktiivinen osallistuminen, kuten laulaminen tai instrumentin soittaminen, voi ylläpitää keskittymiskykyä, hahmottamista ja ongelmanratkaisua. 

 
   

 Erityisen mielenkiintoista on musiikin vaikutus muistiin.  Soittajat harjoittavat jatkuvasti sekä lyhyt- että pitkäkestoista muistia oppiessaan nuotteja ja melodioita.  Tämä muistiharjoitus ulottuu myös kuuntelijoihin – musiikki auttaa aivoja jäsentämään tietoa ja voi tukea oppimista.

    Musiikki on myös stressinhallinnan mestari.  Sekä kuuntelu että soittaminen voivat laskea kortisolin, stressihormonin, tasoja.  Soittajille improvisointi tuo lisäksi meditatiivisen ulottuvuuden: kun mieli uppoutuu musiikkiin, arjen huolet väistyvät.  Ei ihme, että monet kokevat musiikin soittamisen olevan kuin matka omaan sisimpäänsä.

    Musiikin pitkäaikaiset vaikutukset, millaisia ne sitten ovat?  Tutkimukset ovat osoittaneet, että musiikin kuuntelu ja soittaminen voivat hidastaa kognitiivista heikkenemistä ja jopa suojata muistisairauksilta, kuten Alzheimerin taudilta.  Lisäksi musiikki auttaa kehittämään luovuutta ja ongelmanratkaisukykyä – taitoja, jotka hyödyttävät meitä kaikissa elämänvaiheissa.

    Musiikki on siis paljon enemmän kuin taidetta – se on väline, jolla voimme vaalia aivoterveyttämme ja hyvinvointiamme.  Se yhdistää kehon, mielen ja tunteet tavalla, jota harva muu aktiviteetti kykenee tarjoamaan.  Olipa valintasi kuunnella tai soittaa, jokainen sävel ja nuotti on sijoitus omaan henkiseen ja kognitiiviseen pääomaan.  Musiikki on aivoille kuin kuntoilu keholle: se parantaa joustavuutta, toimintakykyä ja hyvinvointia.

    Musiikki ei vain heijasta sitä, mitä tunnemme – se muokkaa sitä, keitä olemme.  Aivot ansaitsevat musiikin, ja musiikki ansaitsee paikkansa elämässämme.

    Musiikki on universaali kieli, joka koskettaa meitä kaikkia tavalla tai toisella.  Se herättää tunteita, rakentaa yhteyksiä ja avaa polkuja muistojen maailmaan – erityisesti ikääntyneille, joiden elämänkokemukset sykkivät kappaleiden rytmeissä ja melodioissa.  Mutta miten tämä taianomainen ilmiö oikeastaan vaikuttaa ikäihmisiin ja heidän muistoihinsa?

    Kun kuuntelemme tuttua laulua, aivojemme syvällä piilotetut mekanismit heräävät eloon.  Limbinen järjestelmä ja hippokampus, nuo muistojen säilytyskeskukset, aktivoituvat kuin vanhat ystävät, jotka odottavat kohtaamista.  (Limbinen järjestelmä on aivoalueiden joukko, joka osallistuu mm. autonomisten toimintojen, motivaation ja tunteiden säätelyyn sekä yhdistää erilaisia tunnetiloja muistiin tallentuneisiin fyysisiin tuntemuksiin ja hippokampus on puolestaan paikka johon omaelämäkerralliset tapahtumat ja muistot tallentuvat ihan ensimmäiseksi.)  

     Musiikki ei ainoastaan tuo mieleen menneitä tapahtumia – se palauttaa niiden mukana tunteet, tuoksut ja tunnelmat.  Esimerkiksi muistisairailla, joiden kognitiiviset kyvyt ovat heikentyneet, musiikki voi toimia muistojen avaimena, avaten lukkoja, joita sanat eivät enää kykene murtamaan.  Onkin hämmästyttävää, kuinka laulun sanat voivat löytyä vielä silloinkin, kun puhekyky on jo osittain kadonnut.

    Musiikki on myös voimakas tunne-elämän herättäjä.  Nostalgia voi olla kuin lempeä laine, joka kantaa kuulijansa takaisin nuoruuden onnellisiin hetkiin. Toisaalta rauhoittavat sävelet voivat toimia ankkurina nykyhetkeen, lievittäen ahdistusta ja tuoden lohtua yksinäisyyden keskelle.  Musiikki ei vain kosketa yksilöä, vaan se yhdistää ihmisiä – yhteislaulu, kuoroharjoitukset tai konserttivierailut voivat tarjota ikäihmisille kaivattuja sosiaalisia kokemuksia.

    Musiikilla on meidän ikäihmisten elämänlaadun parantamisessa erityinen asema.  Musiikkiterapiaa hyödynnetään yhä enemmän hoivaympäristöissä.  Hoitokodeissa saatetaan soittaa asukkaille heidän nuoruusvuosiensa suosikkikappaleita, mikä luo kodikkaan ja rauhoittavan tunnelman.  Yhteinen laulaminen voi puolestaan auttaa palauttamaan muistoja ja luomaan uusia yhteyksiä läheisiin ja hoitajiin.

    Musiikin vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu pelkästään muistoihin ja tunteisiin.  Se myös stimuloi aivojen plastisuutta – niiden kykyä muovautua ja oppia uutta.  Tämä tekee musiikista tehokkaan työkalun hidastamaan kognitiivista heikkenemistä ja parantamaan keskittymiskykyä.  Lisäksi rauhalliset melodiat voivat alentaa stressitasoja, ahdistuneisuutta, levottomuutta ja lopulta jopa edistää levollista unta, joka on monelle ikäihmiselle tavoiteltua ylellisyyttä.

    Musiikki on kuin näkymätön silta menneisyyden ja nykyisyyden välillä.  Se yhdistää meidät siihen, keitä olemme olleet ja keitä yhä olemme.  Ikäihmisille se voi olla väline oman elämänhistoriansa kertomiseen – melodiat ja sanat kantavat tarinoita, joita ei voi unohtaa.

 

 
    Musiikin voima on syvästi inhimillinen.  Se muistuttaa meitä siitä, että vaikka sanat ja muisti saattavat pettää, tunteet ja musiikki säilyvät.  Ja siinä on jotain lohdullista – jotain, mikä ylittää ajan ja paikan rajat.

 

 

Muistojen Bulevardi

”En päivääkään vaihtaisi pois / Vaik luoja mun uudelleen lois / Ja jotain jos toimissain väärin mä tein / Suon senkin itsellein”.

    Näin Tapio Rautavaara lauloi Reino Markkulan säveltämässä kappaleessa En päivääkään vaihtaisi pois.  Teksti on Juha Vainion käsialaa.

    Enkö päivääkään vaihtaisi pois??  Tällaistakin jouduin pohtimaan kun muutama vuosi sitten kirjoitin elämääni kirjan muotoon.  Kirjoitin sen siksi, että lapsilleni ja lastenlapsilleni ei kävisi niinkuin itselleni.  Itse kiinnostuin aivan liian myöhään vanhempieni nuoruudesta sekä heidän tekemisistään ja ajatusmaailmastaan.  Millaisia he olivat nuorina ja mikä teki heidät ihmisinä sellaisiksi kuin mitä he myöhemmin olivat.  En ehtinyt saada lukuisiin mieltäni askarruttaviin kysymyksiini vastauksia.

 
    Vanhenemisen myötä muistomme ovat vaarassa hävitä tai muuttua muistoiksi muistoista ellemme ihan konkreettisesti kirjoita paperille muistiin ja taltioi tärkeiksi kokemiamme asioita, tapahtumia sekä ajatuksia oman muistimme vahvistamiseksi.  Samalla ne tallentuvat myös jälkeläistemme luettaviksi sitten kun heitä joskus mahdollisesti kiinnostaa mitä vanhempansa ja isovanhempansa tekivät ja ajattelivat vuosikymmeniä sitten.  Millaista oli lapsen ja nuoren elämä 40-, 50- ja 60-luvulla?  Millaista oli olla nuori ilman tietokonetta ja kännykkää?  Tällaista kirjoitusprojektia omasta elämästä suosittelen lämpimästi kaikille muillekin ikäisilleni ihmisille!

    Miten niitä kaikkia pieniä asioita sitten sitten pystyy muististaan kaivamaan.  Pieniä asioita joilla kuitenkin on ollut ehkä suurikin merkitys.  Onneksi muistimme toimii niin että yhden kaukaisen asian muistaminen johtaa usein toiseen, joku tunnelma tuo mieleen jonkun kaukaisen muiston, samoin jokin haju tai tuoksu, äänimaailma, paikka, näkymä tai mikä hyvänsä aisteihin tunkeutuva tuntemus.  Mieleen nousee muistin kätköistä jokin tapahtuma, muisto.  Muisto jostakin mitä on tapahtunut ja jossa on ollut tavalla tai toisella mukana.  Ne on vaan kirjattava paperille.

    Musiikki on tutkitusti muistoja aktivoiva voima.  Jokaisella meistä on kappaleita, jotka muistuttavat erityisistä hetkistä tai ihmisistä, ja joskus jo ensimmäinen sävel riittää viemään meidät ajassa takaisin.  Tämän ovat meistä varmaan kaikki omakohtaisesti todenneet.

 

    Muistot syntyvät eletystä elämästä, ne peilaavat mennyttä maailmaa. Muistot eivät synny pelkästään “tallentamalla” tietoa aivoihimme kuin tietokoneen kovalevylle. Kun koemme jonkin merkityksellisen hetken, aivomme käsittelevät ja yhdistävät tietoa monista eri lähteistä - tunteista, ympäristöstä ja ihmisten reaktioista. Tämä monimutkainen yhdistelmä tallentuu ensin lyhytaikaiseen muistiin josta myöhemmin joko siirtyvät tai sitten eivät siirry pitkäaikaismuistiin. Näin aivomme järjestävät meille tärkeän tiedon ja unohtavat vähemmän tärkeät yksityiskohdat.

    Aina kun palaamme johonkin muistoomme, aivomme käsittelevät sitä uudestaan ja muokkaavat sitä hivenen: muistoon sekoittuu uutta tietoa, tunteita ja joskus jopa mielikuvitusta.  Lisäämme siihen uusia kerroksia kaiken myöhemmän kokemuksemme sekä muiden kertoman höystämänä.  Hyviksi kokemamme muistot myös vahvistuvat ja saavat lisää kerroksia koska palaamme niihin usein – huonot puolestaan haalistuvat, ohenevat ja haurastuvat.  Ehkä näin onkin hyvä, turha kantaa huonojen päivien ja synkkien hetkien muistoja läpi vuosikymmenien.

    Muistoihin liittyy lähes aina jonkinlaista nostalgiaa, kaipuuta menneeseen.  Tapahtumat joita muistelemme aiheuttavat useimmiten hyvän mielen, joskus toki myös haikean surullisen.  Nostalgiaan on helppo antautua, se on pohjimmiltaan aina turvallista: tiedämme että olemme niistä ajoista ja tapahtumista selvinneet.  Olemmehan yhä elossa!  Tästä hetkestä eteenpäin emme sen sijaan pysty tietämään miten meille tulee käymään.

    Muistot kantavat meitä eteenpäin elämässä vaikka juontavatkin juurensa vuosikymmenten taakse.

    Tallennamme kaiken aikaa tapahtumia oman muistimme päiväkirjaan, historiaamme.  Joskus vasta vuosien ja vuosikymmenien jälkeen saatamme kaivaa niitä esille.  Vasta silloin kun niillä syystä tai toisesta on joku tarkoitus, merkitys.

  
    Vuosikymmenien mittaan muistikuvat sekoittuvat ja muokkautuvat itselle mieluisammiksi, mukavammiksi muistella.  Useimmiten se tapahtuu täysin tiedostamatta, vähän kerrallaan ja lopulta niitä on helppo pitää alkuperäisinä, juuri näin tapahtuneina.  Eri ihmiset muistavat usein saman kaukaisen tapahtuman monilta osin eri tavoin.  Tämä johtuu siitä, että muistimme ei tallenna tapahtumia objektiivisesti, vaan muokkaamme niitä omien tulkintojemme, tunteidemme ja myöhempien kokemusten kautta.  Tämä on se muistin ja muistojen heikoin lenkki.  Mistä voi varmuudella tietää että se oli juuri näin, olinko kokemassa tämän kaukaisen tapahtuman vai olenko kuullut sen muiden kertomana niin monesti että se on alkanut tuntua omalta kokemukselta?

  
    Vaikka muistot voivat olla epätarkkoja tai jopa harhaanjohtavia, ne ovat silti tärkeä osa minuutta. Muistot eivät ole pelkästään menneisyyden heijastuksia, vaan ne muokkaavat myös nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Muisti voi kertoa meille, mitä haluamme välttää, mitä tavoittelemme ja mitä arvostamme. Muistojen kanssa eläminen vaatii ymmärrystä siitä, että ne ovat osittain totta ja osittain omien tulkintojemme tuotetta.

    Muistot eivät ehkä ole täydellisiä ja tarkkoja, mutta niiden voima on siinä, että ne auttavat meitä elämään merkityksellistä elämää.

Kun kuljen, alla vanhojen lehmusten / palaan jälleen, päiviin unelmien
Kaupungin silloin, näimme kehtona rakkauden / Kevät illoin, valo täytti myös sydämen

    Muistojen Bulevardi on Börje Sundgrenin säveltämä sekä hänen ja Solja Tuulen (Sauvo Puhtila) sanoittama kappale. Sanoituksessa kertoja vaeltaa syysaikaan puistolehmusten reunustamalla Helsingin Bulevardilla ja muistelee onnellisempia aikoja läheisen ihmisen kanssa, kun kaupunki näyttäytyi rakkauden kehtona ja keväinen valo täytti sydämenkin.  Laila Kinnunen levytti laulunvuonna 1966.
 
    Bulevardilla tarkoitetaan yleisesti puistokatua jota reunustavat lehtipuut.  Mutta Muistojen Bulevardin voi myöskin ajatella olevan perättäisistä muistoista muodostuva kuvitteellinen bulevardi jolla on kepeä käyskennellä ja viettää aikaa.  Antaa muistojen viedä, katsoa mitä kaikkea tulee vastaan.

    Nuoruuden haaveilla ja muistoilla on monia yhteisiä piirteitä: molemmat ovat elämämme varhaisia peilikuvia, joissa näkyvät silloiset toiveemme, pelkomme ja mahdollisuuksiemme rajat. Sekä muistot että haaveet kertovat, millaisia olimme – mutta vuosikymmenten kuluessa ne saavat uudenlaisen sävyn, kun elämänkokemukset ja uudet unelmat muokkaavat niitä.

 

     Nuoruus on aina täynnä haaveita, niiden toteutumiseen uskoo ja luottaa, kaikki on mahdollista, maailma on meidän.  Nuoren haaveille on annettava niille kuuluva arvo.  Muistimme ja muistomme kertovat että monista asioista olemme ajatelleet nuorena eri tavoin kuin tänään.  Sehän on osa kasvamista, kehittymistä ihmisenä.  Maailma muuttuu ja meidän on muututtava mukana.  Vai muuttuisiko maailma sittenkin siksi, että me muutumme?  Olihan meillä nuorina aikomuskin muuttaa maailmaa.

    Iän karttuessa haaveet vähenevät, Siperia opettaa.  Jäljelle jäävät ovat arkisempia ja kokemuksen opettamina helpommin toteutettavia.  Haaveita ihmisellä on kuitenkin aina oltava, niillä on siivet ja ne kantavat monien vaikeuksien yli.

    Haaveet siis vähenevät, haihtuvat – muistot sen sijaan lisääntyvät vuosien myötä.  Tosin ne vanhimmat muistot käyvät samalla ohuemmiksi ja hauraammiksi, lopulta myös katkeileviksi.  Muistoihin ei voi aina täysin luottaa, mutta muistojen palasista muodostunut kokonaisuus kuitenkin määrittää sen mitä olemme.  Muistot määrittävät sen mikä mikä oli ennen ja mikä on nyt, miten kaiken koemme, mitä me olemme.

  

Ilman muistoja, vain olemassa olemalla, elämä olisi tyhjää ja merkityksetöntä.

    Usein haaveet, jotka kestävät vuosikymmenten ajan, ovat niitä, jotka koskettavat meitä syvimmällä tavalla.  Näiden haaveiden ja toiveiden ei aina tarvitse olla suuria tai dramaattisia – ne voivat olla yksinkertaisia ja henkilökohtaisia, mutta samalla täynnä sitä tunnetta ja elämänvoimaa, joka kantaa meitä läpi eri aikakausien.

    Eläkkeelle siirtyminen on iso elämänmuutos, ja silloin voi joskus tuntua siltä, että “kaikki tärkeä” on jo tapahtunut. Tämä ajatus voi olla houkutteleva, mutta se voi myös vähitellen viedä energiaa ja iloa arjesta. Haaveet tarjoavat elämään uusia näköaloja, jotka antavat tunteen siitä, että aina on jotakin odotettavaa. Ne voivat olla pieniä tai suuria, mutta jokainen unelma, joka antaa inspiraatiota ja iloa, on tärkeä.

    Monelle iäkkäämmälle ihmiselle haaveet voivat olla tapa löytää uudelleen itsensä, ja niitä voi suunnata vaikka mihin – kenties uuteen harrastukseen, matkusteluun, itsensä kehittämiseen tai jopa pitkäaikaisten unelmien toteuttamiseen, kuten uuden kielen oppimiseen tai oman kirjan kirjoittamiseen.  Tai vaikkapa soittoharrastuksen aloittamiseen.  Tärkeintä on, että haaveet tuovat arkeen iloa ja jännitystä –  luovat uudenlaisia muistoja tulevaisuuden varalle.

    Monissa tutkimuksissa on todettu, että ihmiset, joilla on tavoitteita ja haaveita, pysyvät psyykkisesti ja fyysisesti aktiivisempina ja voivat kokonaisvaltaisesti paremmin. Unelmat ja tavoitteet voivat auttaa suuntaamaan energiaa positiiviseen ja pitää yllä sellaista innostusta, joka tuo elämään merkityksellisyyttä ja uusia kokemuksia.

Haaveilu on elämän mittainen oikeus, ja sillä on arvoa ja merkitystä missä tahansa elämänvaiheessa.