Oli juhla ja juhannusilta

"Oli juhla ja juhannusilta
Ja koivut ja seppeleet,
Soi laulelot rantamilta
Ja helkähti säveleet."

(Erkki Kivijärvi 1882 - 1942)

    Muutama vuosikymmen taaksepäin, varsinkin maaseudulla, juhannukseen valmistautumiseen kuului suursiivous, huoneiden koristelu kukkasin sekä koivujen pystyttäminen ulos oven pieliin.  Aikaa kuvasti hyvin nuo Erkki Kivijärven riimit.  Itsekin muistan ja tunnistan kuvaukseen sopivan juhannuksen vieton. 
    Nykyään juhannukseen valmistautuminen useimmiten tarkoittaa ruokien ja juomien hankintaa marketista sekä Alkosta ja tietysti myös matkustamista ruuhkaisia teitä myöten mökeille tai muihin juhannuksenviettopaikkoihin.

    Juhannus on yksi niistä juhlista, joiden juhlinta huipentuu nykyisin jo aattoon, tarkemmin  aattoiltaan.  Johtuneeko siitä, että kun kovasti on valmistauduttu ja odotettu, pitää kaikki panna peliin heti kun mahdollista.  Juhlajuomat ovat oleellinen osa juhannuksen juhlintaa,  ne hoidellaan heti aattona, eivätpä sitten enää ole kiusana juhannuspäivänä.

    Tämä juopuminen ja myös meluaminen ovat toki kuuluneet juhannuksen viettoon jo vuosisatojen ajan, pakana-ajoista lähtien. Silloin niiden on uskottu tuottavan onnea ja karkottavan pahoja henkiä. Mitä enemmän juhannuksena juopoteltiin, sitä parempi tuli sadosta.  Tätä rataa tuo keskikesän juhla täällä pohjolassa siis vieläkin menee.  Perinteitä kunnioittaen, vaikka emme enää eläkään pakanuudessa emmekä usko noituuteen.  Yhteen kokoontumista, saunomista, kokkotulien polttamista, runsaasti ruokaa ja vielä runsaammin juomaa.  Ja kaiken kruunaa tietysti rantalava sekä juhannustanssit.

    Juhannusyöstä ja juhannustansseista on kirjoitettu kirjoja sekä tehty elokuvia (F.E. Sillanpään romaanin pohjalta Valentin Vaala: Ihmiset suviyössä, Hannu salaman romaanin pohjalta Eija-Elina Bergholm : Juhannustanssit) sekä lauluja (Juha Vainio: Juhannustanssit).  Lukuisten muiden lisäksi muumien ystävänä täytyy mainita myös Tove Janssonin Muumien Vaarallinen juhannus!  Juhannusaattoon ja yöhön liittyy valtava lataus: odotusta, odotusten täyttymystä, haikeutta, kaipausta, iloa, riehakkuutta, pettymystä ja tuskaa sekä muuta sanoin kuvaamatonta tunteiden kirjoa.  Kaikki tämä nousu- tai laskuhumalan aiheuttaman ylilyönnin väkevöittämänä.  On hyvin ymmärrettävää, että näitä tunteita on käytetty lukuisten teosten inspiraatioina.

  Sitten vielä se taianomaisuus joka juhannusyöhön liittyy...

 ****************

”Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa.”
(Frans Eemil Sillanpää: Ihmiset suviyössä 1934)

 

 ****************

 

 

 

 

(Pertti Hagelberg: Mielentiloja 2023)
 

 

 

 

 

 

Paluu aikaan ennen Facebookia

    Jokainen tekee ratkaisunsa aina omien kokemustensa ohjaamina.  Minulle on tullut tärkeäksi karsia kaikkia turhia rönsyjä elämästäni.  Ravistelen itseäni kuin koira kylvyn jälkeen ja katson mitä roiskuu pois ja mitä jää jäljelle.

    17.5 kävin edellisen kerran katsomassa, josko FB tarjoaisi jotakin kiinnostusta herättävää tai omaa eloani koskettavaa.  No ei tarjonnut.  Myöskään itselläni ei ollut mitään jaettavaa omasta pienestä maailmastani.  Kaikki oleellinen sanottava oli sanottu jo ensimmäisinä FB-vuosinani.  Kaikki peukkuja ansaitsevat postaukset oli peukutettu silloin kun niitä silmiini sattui.  Oli siis sopiva ajankohta miettiä pärjäämistä ilman FB:n seuraa.  Pärjättiinhän sitä ennenkin!  Tulevana sunnuntaina yritän saada poistettua tietoni Facebookista.

    FB:n jättäminen on yksi askel kohti sitä "onnellista olotilaa" jota tavoittelen lopuille täällä maan päällä vietettäviksi ajatelluille vuosilleni.  Sitaatti kirjasta Muumipapan urotyöt on kaikessa yksinkertaisuudessaan puhutteleva:

 ”Maailma oli siihen aikaan suuri, ja pieni oli pientä paljon mukavammalla tavalla kuin nykyään ja sopi minulle paljon paremmin.”

    Monenlaisia muitakin juttuja tuo itseni ravistelu on jo saanut roiskumaan.  Pelkkä tavarapaljouden hävittäminen ympäriltäni on avartanut elintilaani aivan konkreettisellakin tavalla, ei pelkästään helpottanut mielen ahdistusta.

    Kouluaikana alkaneen postimerkkikokoelman kasvattamisen lopetin Suomen täyttäessä 100 vuotta.  Muutama viikko sitten pakkasin tuon kaiken kolmeen isoon muovilaatikkoon.  Laatikot sain mahtumaan autooni jolla kuskasin ne naapurikaupungin Filatelistikerholle huutokaupalla euroiksi muutettaviksi.  Huoneestani yksi nurkka vapautui muuhun käyttöön.

    Kirpputorilla olen päässyt eroon suuresta osasta kirjoja joita en ole kokenut niin rakkaiksi että ansaitsisivat olla seuranani loppuun saakka.  Näyttelyissäni myymättä jääneitä valokuvatauluja olen myös vähentänyt samaisella kirpputorilla.  LP-levyt, lukuun ottamatta jazzia josta en pysty luopumaan, ovat nekin löytäneet uusia omistajia.

    Mielestäni olen jo päässyt hyvin alkuun turhien rönsyjen karsimisessa.  Mutta vasta alkuun.  Ja mitä mahtaa tapahtua elämäni mittaisille rakkaille harrastuksille?  Soittaminen, kirjoittaminen ja valokuvaus.  Siinä onkin aihetta aivan omaan postaukseen myöhemmin tässä blogissani.  

Waarin vinkkelistä tulee säilymään ainakin toistaiseksi. 

 

 

(Pertti Hagelberg: Mielentiloja 2023)