Ei vaan osaa ryhtyä oikein mihinkään. Ei saa itsestään mitään irti. Päivät kuluvat, viikot vaihtuvat. Kai tämä tunne on tuttua toisinaan joillekin muillekin? Minulle tuo edellisessä postauksessa kuvaamani kuvaprojektin valmistuminen jätti niin tyhjän olon, että päivät vain kuluvat tyhjää nyhjäten. Tai eihän se projekti tietystikään mihinkään sen kummemmin valmistunut, sain sen vaan hyvään alkuun josta pitäisi jatkaa. Kuvia on nyt kuudessa kuvatoimistossa, joissakin vähän toista sataa, joissakin vähän alle. Kaupaksi on mennyt parikymmentä kuvaa, niistä olen sitten koittanut repiä iloa. Mutta nyt pitäisi saada itsensä ulos kameran kanssa, se vaan tuntuu juuri nyt vaikealta. Odotellaan siis apatian hellittämistä. Kauniimmin sanottuna akkujen latautumista.
*********************
Heimat - Kotiseutu on Teemalla hyvässä vauhdissa. Eletään mielenkiintoisia aikoja, itse pidän tästä trilogian toisesta osasta eniten. Ehkä siksi, että 60-luvulla elin minäkin omaa nuoruuttani, kaikki tuntuu jotenkin niin tutulta. Ja kuitenkin niin erilaiselta.
Kun Heimat vuoden vaihteessa alkoi, alkoi samalla myös hämmästyksekseni uusi tuleminen lokakuussa 2013 kirjoittamalleni saman nimiselle blogipostaukselle. Sitä on luettu sen jälkeen (tai ainakin sivulla on käyty) viikoittain keskimäärin 30 kertaa! Se on nyt juuri noussut eniten luetuksi tekstikseni. Sille oli tilaus: Heimatin katsojat etsivät tietoja sarjasta. Ehkä tällä esityskierroksella myös suomalaiset katsojat ovat lopulta löytäneet sarjan.
*********************
Tänään aamulla piti ennusteiden mukaan lumen peittää maa! No eipä ainakaan Hämeenlinnaan sitä riittänyt kuin juuri nimeksi. Hyvä niin, sillä saisi jo kevät edetä vähän ripeämmin. Pihaa pitäisi päästä haravoimaan, terassia öljyämään ja katosta asettelemaan paikoilleen. Ja ennen kaikkea pitäisi tosissaan päästä testaamaan uutta hiilillä toimivaa veeperin rilliä. Luovuttiin sähköllä toimivasta ja siirryttiin tuohon vanhanaikaiseen, vai tulisiko sanoa perinteiseen rillaamiseen. Kyllä tänä kesänä makkara saa kyytiä!
*********************
Oli muuten aika kova tarina tuo eilinen dokumentti Alzheimeria sairastavan Glen Campbellin viimeisestä rankasta kiertueesta. Musiikilla on ihmeellinen vaikutus vaikeaa aivosairautta sairastavaankin, sen avulla löytyy ihmisestä käsittämättömiä voimavaroja.
Tuo tunne on valitettavan tuttu jokaiselle luovalle ihmiselle: projektin valmistuttua putoaa tyhjään, jolloin mikään ei tunnu miltään, mistään ei jaksa innostua.
VastaaPoistaSama juttu itselläni viime viikolla, kun sain pystytettyä näyttelyn.
No, nyt on uusi viikkoa, eiköhän tästä taas nousta.
Heimat tallentuu minulle, joskus on tiedossa pitkä maratoni.
Tosi hienoa, että olet nyt jo saanut myytyä noita kuvia, vau!!
Kiitos kommentista. Kiva että muutkin ovat toisinaan laiskoja tai tyhjäkäynnillä tai miten sen sanoisi.
PoistaMenestystä näyttelyllesi!
Olemme niin tottuneita suorittamiseen ja tekemiseen, että tuollaiselle tuiki tarpeelliselle latautumiselle on vaikea antaa tilaa omassa elämässään. Tunnistan tuon tilan itsekin: hinkkaan silloin keittiön kaappeja puhtaaksi, pelaan tietokonepelejä ja haahuilen ympäriinsä. Usko pois, sitten kun on aika, sitä alkaa ihan itsestään taas puuhaamaan jonkin projektin parissa.
VastaaPoistaKatselin illalla tuon Glen Campbellin jäähyväiskiertueelta tehdyn ohjelman, se oli todella koskettava juttu. Heimatin kyydistä putosin valitettavasti kolmen jakson jälkeen...taidan olla noita "lyhyestä virsi kaunis"-tyyppejä :)
Kiitos kommentista. Ei kai tuossa haahuilussa muuten niin pahaa olisi, mutta kun tuo omatunto alkaa soimata. Tietokoneella minäkin pelaan pasianssia niin että kortit kuluu jo melkein puhki. Siinä on ikäänkuin jotakin tekemistä, pitää harmaat aivosolut liikkeellä.
PoistaTuota Heimat-sarjaa voisi ihan hyvin alkaa katsoa tästä trilogian toisen osan alusta (lienee vielä Areenalla). Se on niin täysin eri maailma kuin siinä ensimmäisessä osassa.