Eikö se riitä, että tallentaa sen valokuvan, jonka on kamerallaan ottanut? Onko sille kuvalle vielä pakko tehdä jotain? Eikö se kuva käsittelyn jälkeen ole jo jotakin muuta kuin mitä kuvasit?
Minulla on sellainen hullu tarve yrittää saada tehdyksi kuvasta sellainen, millaisena olen sen hetken kokenut. Yritän saada siitä esiin jotain muutakin kuin vain sen, minkä kamera on tallentanut. Minulla on muutamia paikkoja, joissa olen kuvannut useammin kuin joissakin toisissa. Niitä kai sanotaan lempipaikoiksi, lempimaisemiksi. Tekisipä mieli sanoa, että ne ovat eräänlaista sielunmaisemaa. Niille paikoille hakeutuessa on jo valmiiksi tietynlaisessa mielenvireessä ja tuo mieliala vain vahvistuu siinä maisemassa. Samalla siitä imee itseensä jotain selittämätöntä voimaa.
Se, mitä me jossain kohteessa näemme, riippuu mielialastamme. Sitten se, miten sitä näkemäämme tulkitsemme, riippuukin jo hyvin monista asioista. Saman näkemämme ja kokemamme asian tai tapahtuman tulkitsemme kukin vähän eri lailla riippuen vaikkapa iästämme tai kokemuksistamme ja siis tietysti mielialastamme.
Valokuva sellaisenaan, vaikkapa pelkkänä raw-kuvana, ei siis voi paljoakaan kertoa siitä miten sen hetken olemme kokeneet (poikkeuksiakin tietysti on). Ajatellaan vaikka jotain upeaa merenrantamaisemaa. Joillakin ihmisillä on taito poimia siitä kaikki oleellinen muutamilla siveltimenvedoilla kankaalle, joku toinen ilmaisee sen tunnelman täydellisesti sävelillä, kolmas kuvailee sen tunnelman muutamalla harkitulla lauseella. Minä kun en noihin mihinkään kykene, yritän saada valokuvaan sen merenrannalla kokemani tunnelman. Rajaan kuvaa, yritän nostaa siitä jotain oleellista esille ja vastaavasti häivyttää mielestäni tarpeetonta. Yritän saada siihen rytmiä. Värimaailmaa yritän saada vastaamaan vallinnutta tunnelmaa. Joskus harvoin olen siinä mielestäni jotenkin onnistunutkin, niitä kuvia katselen mielelläni pidempäänkin. Useimmiten kuvat jäävät kuitenkin sellaisiksi, että ne eivät anna minulle juuri mitään, ne on helppo sivuuttaa nopeasti.
Näissä tämänkertaisissa kuvissa ajattelin kokeilla itselleni uutta muotoa, hienommin sanottuna formaattia: kiilapuille pingotettua kangasta. Kuvat näyttävät heti erilaisilta kuin tietokoneen näytöllä, ne saavat ikään kuin uuden ominaisuuden. En tiedä onko tässä mitään järkeä, mutta voihan sitä vanha mies jo kokeilla kaikenlaista hullua ajankulukseen ja omaksi ilokseen.
Ja vielä vastauksena ensimmäisen kappaleen kysymykseeni: kyllä, on se käsitelty kuva tietysti jotain muuta kuin minkä kameran kylmä silmä tallensi. Se on nyt sellainen jollaisena sen hetken koin, tai ainakin sellainen, millaisen tunnelman siitä hetkestä haluaisin muistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti